EMMA – Espoo Museum of Modern Art

Pilvi Takala ja Pierre Huyghe liittyvät osaksi EMMAn ja Saastamoisen säätiön InCollection-komissionäyttelyiden sarjaa

Jaa

InCollection on EMMA – Espoon modernin taiteen museon ja Saastamoisen säätiön tilausteosten ja näyttelyiden sarja, jossa säätiön kokoelmaan hankitaan vuosittain uusi teos visionääriseltä aikamme taiteilijalta. Säätiö ja museo valitsevat yhdessä sarjaan kutsuttavan taiteilijan, ja tilausteoksen ympärille kuratoidaan näyttely, joka ottaa EMMAn arkkitehtuurin kokonaisvaltaisesti haltuunsa. Sarjan seuraavat komissiotaiteilijat ovat Pilvi Takala ja Pierre Huyghe, joiden molempien näyttelyt nähdään EMMAssa vuonna 2023.

Ainutlaatuinen komissiosarja kasvattaa Saastamoisen säätiön taidekokoelmaa uraauurtavilta taiteilijoilta tilatuilla teoksilla ja antaa taiteilijoille mahdollisuuden ideoida ja toteuttaa vaikuttavan EMMAn tilaan rakentuvan, kuratoidun näyttelykokonaisuuden. Kukin taiteilija vierailee hyvissä ajoin tutustumassa museoon ja ennen kaikkea sen tilaan ja ympäristöön. Yksi yhteistyömuodon tärkeimmistä motiiveista sekä EMMAlle ja säätiölle onkin tilaisuus heittäytyä syvälliseen dialogiin taiteilijan kanssa sekä mahdollistaa hänen teostensa esilletuominen parhaalla mahdollisella tavalla.

Seuraava InCollection-näyttely on Pilvi Takalan Close Watch, joka avautuu EMMAssa alkuvuonna 2023. Teoksen on tuottanut Frame Contemporary Art Finland yhteistyössä Saastamoisen säätiön kanssa Venetsian 59. taidebiennaalin Suomen paviljonkiin, jonka komissaarina Frame toimii. Teos saa biennaalissa ensiesityksensä huhtikuussa 2022.Takala on palkittu suomalainen taiteilija, joka tutkii teoksissaan erilaisia yhteisöjä ja niiden kirjoittamattomia sääntöjä. Monikanavainen videoteos Close Watch nähdään EMMAssa tilallisena esillepanona, joka on yhteydessä EMMAn arkkitehtuuriin. Näyttely tarjoaa yleisölle elämyksellisen – ja ehkä myös yllätyksellisen – tavan pohtia vallan ja turvallisuuden teemoja arkisissa ympäristöissämme. Näyttelyn kuraattori on Christina Li.

Kuudes taiteilija InCollection-sarjassa on ranskalainen Pierre Huyghe, jonka Saastamoisen säätiön kokoelmaan hankittu akvaariomainen teos Abyssal Plain (Syvyyden aava) toimii lähtökohtana kesäkuussa 2023 avautuvalle näyttelylle EMMAssa. Huyghen näyttelyt ovat eläviä kokonaisuuksia, jotka antavat katsojalle mahdollisuuden kohdata tietoinen ympäristö. Syvyyden aava -teoksen ympärille kuratoidaan laaja näyttely, joka hyödyntää EMMAa ympäröivää metsämäistä puistoa. Näyttelyn kuraattoreina toimivat EMMAn intendentti Arja Miller sekä tanskalaisen Creator Projectsin johtaja Simon Friese.

Komissioteokset näyttelysarjassa ovat tähän asti olleet Alicja KwadenTrans-For-Men (Fibonacci) (2018), Tatsuo MiyajimanSky of Time (2019), Eeva-Leena Eklundin Dance With Me ja Lilac Eyes (2020) sekä Chiharu Shiotan Tracing Boundaries (2021). Osana toistuvaa sarjaa taiteilijat myös asettuvat osaksi suurempaa jatkumoa ja tulevat luoneeksi vuosien saatossa hyvin erityisen kokonaisuuden yhdessä, puheenvuoro kerrallaan. InCollection-yhteistyö muodostaa eräänlaisen mikrokosmoksen, oman pitkäjänteisen ja kunnianhimoisen kehityshankkeen Saastamoisen säätiön taidekokoelmassa ja EMMAn ohjelmistossa. Kaikki sarjassa mukana olleet taiteilijat ovat luoneet ainutlaatuisia elämyksiä yleisöille suhteessa EMMAn uniikkiin arkkitehtuuriin ja ympäristöön.
 

Tulossa pian:
Pilvi Takala: Close Watch 1.2.–7.5.2023 
Pierre Huyghe: Abyssal Plain 7.6.2023– alkuvuosi 2024

Esillä nyt: 
Chiharu Shiota: Tracing Boundaries 27.10.2021–27.11.2022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Pilvi Takala, Close Watch, 2021. Videoinstallaatio. Kuva taiteilijan luvalla.
Pilvi Takala, Close Watch, 2021. Videoinstallaatio. Kuva taiteilijan luvalla.
Lataa
Pierre Huyghe, Abyssal Plain, 2015. Photo: Zak Kelley, courtesy of the artist / Hauser & Wirth, London © Pierre Huyghe
Pierre Huyghe, Abyssal Plain, 2015. Photo: Zak Kelley, courtesy of the artist / Hauser & Wirth, London © Pierre Huyghe
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Ahertajantie 5
02100 Espoo

http://www.emmamuseum.fi

EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!

@emmamuseum

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art

INBJUDAN för media: Daniel Buren: Segel/målarduk – målarduk/segel och Hopvecklad/utbredd 105 färger i vinden12.5.2022 10:45:00 EEST | Kutsu

Segel/målarduk – målarduk/segel (Voile/Toile – Toile/Voile) EDIT: 21.5 kl. 14 Vi har glädjen att inbjuda dig till konstnären Daniel Burens tvådelade verk Voile/Toile – Toile/Voile (Segel/målarduk – målarduk/segel) vid Notudden i Esbo. I evenemanget ses Burens berömda ränder i en särskild optimistjolletävling som arrangeras i samarbete med segelföreningen Espoon Pursiseura EPS ry. Efter seglingstävlingen visas de randiga seglen i EMMA fram till slutet av utställningen. Edit: Regattan arrangeras den 21 maj kl. 14, beroende på väder. Daniel Buren närvarar vid evenemanget. Sänd eventuella frågor, begäran om intervju och anmälan om deltagande senast torsdagen den 19 maj per e-post: iris.suomi@emmamuseum.fi. Adress: Notvägen 19, 02230 Esbo. Observera att antalet parkeringsplatser på området är mycket begränsat. Vi rekommenderar att publiken anländer med kollektivtrafik. Hopvecklad/utbredd 105 färger i vinden (Ployer/Déployer 105 couleurs aux vents) 20.5.–28.8.2022 Daniel Burens nya in situ v

INVITATION for media: Daniel Buren: Sail/Canvas – Canvas/Sail and Ployer/Déployer 105 couleurs aux vents12.5.2022 10:45:00 EEST | Press Invitation

Sail/Canvas – Canvas/Sail (Voile/Toile – Toile/Voile) EDIT: On 21 May at 2pm (Finnish time) You are cordially invited to experience Daniel Buren’s two-part public artwork Sail/Canvas – Canvas/Sail (Voile/Toile – Toile/Voile) in Espoo’s Nuottaniemi Bay. In the event, Buren’s famous stripes will appear on the Optimists’ sails in a regatta organized in collaboration with the Espoo Pursiseura Yacht Club EPS. After the race, the sails will be displayed at EMMA until the end of the exhibition, 17.7.2022. Edit: The regatta will take place on Saturday May 21 at 2pm (Finnish time), weather permitted. Artist Daniel Buren will be present in the event. Please address further inquiries, requests for interviews and registrations of media representatives to iris.suomi@emmamuseum.fi by Thursday 19 May. Adress: Nuottatie 19, 02230 Espoo. Please note that there is very limited amount of parking spaces in the area. We recommend the audience to arrive with public transport. Ployer/Déployer 105 couleurs au

KUTSU medialle: Daniel Buren: Purje/maalauskangas – maalauskangas/purje ja Laskostua/avautua 105 väriä tuulessa12.5.2022 10:45:00 EEST | Kutsu

Purje/maalauskangas – maalauskangas/purje (Voile/Toile – Toile/Voile) EDIT: lauantaina 21.5. klo 14 Meillä on ilo kutsua teidät kokemaan Daniel Burenin ikoninen kaksiosainen teos Purje/maalauskangas – maalauskangas/purje (Voile/Toile – Toile/Voile) Espoon Nuottaniemessä. Tapahtumallisessa teoksessa Burenin kuuluisat raidat nähdään optimistijollien purjehduskilpailussa, joka toteutetaan yhteistyössä Espoon Pursiseuran EPS ry:n kanssa. Regatan jälkeen raidalliset purjeet ovat esillä EMMAn näyttelytilassa näyttelyn loppuun asti, 17.7.2022. Edit: Tapahtuma järjestetään säävarauksella lauantaina 21.5. klo 14 alkaen.Taiteilija on läsnä tapahtumassa. Lisätiedustelut, haastattelupyynnöt ja median edustajien ilmoittautumiset tulee lähettää torstaihin 19.5 mennessä osoitteeseen: iris.suomi@emmamuseum.fi Osoite: Nuottatie 19, 02230 Espoo. Suosittelemme yleisöä saapumaan julkisilla. Alueella on hyvin rajallinen määrä parkkipaikkoja. Laskostua/avautua 105 väriä tuulessa (Ployer/Déployer 105 couleur

Jeannette Ehlers hypnotiska videoverk Black Bullets visas nu i utställningen Beröring10.5.2022 10:15:00 EEST | Tiedote

Serien av tre videoverk i utställningen Beröring fortsätter med Jeannette Ehlers imponerande verk Black Bullets. Serien av medieverk har kurerats med verk ur Saastamoinen stiftelsens konstsamling, och de behandlar krigets mänskliga konsekvenser för individer, samhällen och kulturer under olika tidsperioder och i olika delar av världen. Ehlers videoverk Black Bullets är en hyllning till revolutionen på Haiti och en påminnelse om att slaveriets historia inte bara hör till det förgångna. Verket visas i EMMAs medierum 10.5–14.8.2022.

Jeannette Ehlers’ hypnotic video work Black Bullets now on display at Touch exhibition10.5.2022 10:15:00 EEST | Press release

The three-part media art series of the Touch exhibition continues with Jeannette Ehlers’ impressive Black Bullets. The series of media works has been curated from works of the Saastamoinen Foundation Art Collection that deal with the human effects of war on individuals, communities and culture during different eras and across the world. Ehlers’ video work Black Bullets is an homage to the Haitian revolution, and a reminder that the history of slavery is not just the past. The work is on display at EMMA’s media space from 10 May to 14 August 2022.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme