Kustannusosakeyhtiö Otava

Pimeät voimat palaavat Eurooppaan Tuomas Niskakankaan romaanissa Miekka

Jaa
Tuomas Niskakankaan esikoisromaani Roihu herätti suurta kiinnostusta ja voitti BookBeatin Vuoden tulokas -palkinnon. Toisessa teoksessaan Niskakangas punoo Roihusta tutulla tavalla aikakautemme suuret uhkakuvat yhden vuorokauden mittaiseksi kujanjuoksuksi.

Talousromahdus on saanut kymmenet miljoonat kehitysmaiden ihmiset etsimään parempaa tulevaisuutta lännestä. Maahanmuuttovastaiset puolueet ympäri Eurooppaa nousevat valtaan lupaamalla maanosaa takaisin kantaväestölle.

Helsingin huippukokouksessa valmiiksi räjähdysherkkä tilanne leimahtaa salamurhan seurauksena liekkeihin. Suomen entinen pääministeri Leo Koski joutuu tahtomattaan keskelle ääriliikkeiden taistelukenttää. Hänellä on vain tunteja aikaa selvittää, kuka on luonut pirullisen juonen Euroopan tulevaisuuden muuttamiseksi.

Tuomas Niskakangas (s. 1980) on jännityskirjailija ja Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Aiemmin Niskakangas on työskennellyt Washingtonissa Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana.

Miekka julkaistaan 29.9.2022.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi

Sähköiset ja fyysiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye