Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Pirjetta Mulari Helsingin lastenkulttuuripäälliköksi Annantalon johtoon

Jaa

Tanssitaiteen ja liikuntatieteiden maisteri Pirjetta Mulari on valittu Helsingin kaupungin lastenkulttuuripäällikön tehtävään. Lastenkulttuuripäällikkö toimii Annantalon lastenkulttuurikeskuksen johtajana.

Tehtävään valittavalta edellytettiin muun muassa kokemusta ja näyttöä strategisesta suunnittelusta ja henkilöstöjohtamisesta sekä laajaa ja monipuolista taidekasvatuksen, lastenkulttuurin sekä taide- ja kulttuurikentän tuntemusta.

 - ”Pirjetta Mulari on hakemamme innostavaa johtaja, jolla on näkemystä ja kokemusta Helsingin lastenkulttuurin kehittämisestä sekä kykyä johtaa mainion Annantalon työyhteisöä. Tämä on keskeistä, koska Annantalon johtajalla on jatkossa aiempaa näkyvämpi rooli myös koko kaupungin lastenkulttuurin kehittämisessä”, perustelee valintaa Helsingin kulttuurijohtaja Mari Männistö.


Mularilla on sekä kansainvälinen MA in Dance Studies -tutkinto että liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut Johtamisen erikoisammattitutkinnon.

Mulari aloittaa lastenkulttuuripäällikön tehtävässä 1.1.2021. Hän siirtyy uuteen tehtävään Annnantalon vs. johtajan tehtävästä. Aiemmin hän on vastannut Annantalon ohjelmatuotannosta.


Lastenkulttuuripäällikön tehtävän kelpoisuusvaatimuksena oli ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävään haki 32 henkilöä.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Männistö
kulttuurijohtaja

puh. 0400 539 900
mari.mannisto@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Arts and culture belong also to children – Small Size Days bring Latin American children’s theatre to your home22.1.2021 14:30:00 EETPress release

The international Small Size Days event promotes the youngest children’s right to experience arts and culture. This year, Annantalo is participating in the event virtually. Via Annantalo’s website on 29–31 January, you can watch the PUENTE entity presenting Latin American children’s theatre from Brazil, Argentina and Mexico at the time of the coronavirus pandemic.

Konst och kultur tillhör också de minsta i familjen – evenemanget Small Size Days ger möjlighet att se på latinamerikansk barnteater hemma22.1.2021 14:30:00 EETTiedote

Det internationella evenemanget Small Size Days lyfter fram att också familjens minsta har rätt till konst och kultur. I år deltar Annegården virtuellt i evenemanget. PUENTE-helheten som presenterar latinamerikansk barnteater från coronatidens Brasilien, Argentina och Mexiko kan ses avgiftsfritt via Annegårdens webbplats 29–31.1.

Taide ja kulttuuri kuuluvat myös perheen pienimmille – Small Size Days -tapahtuma tuo Latinalaisen Amerikan lastenteatteria kotikatsomoihin22.1.2021 14:30:00 EETTiedote

Kansainvälinen Small Size Days -tapahtuma nostaa esiin perheen pienimpien oikeuden taiteeseen ja kulttuuriin. Tänä vuonna Annantalo osallistuu tapahtumaan virtuaalisesti. Annantalon verkkosivujen kautta on katsottavissa maksutta 29.–31.1. PUENTE-kokonaisuus, joka esittelee Latinalaisen Amerikan lastenteatteria korona-ajan Brasiliasta, Argentiinasta ja Meksikosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme