Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaalle ryhdytään hankkimaan hoitajia ulkomailta - huomiota monikulttuuristen työyhteisöjen johtamiseen

Jaa
Aluehallitus valtuutti torstaina Tampereen kaupungin kilpailuttamaan Pirkanmaan hyvinvointialueen puolesta ulkomaisen hoiva- ja hoitohenkilökunnan hankinnan osaratkaisuna ikääntymisestä johtuvaan palvelutarpeen kasvuun ja hoitajapulaan.

Hoitajia on tarkoitus hankkia maista, joissa on hoitajista ylitarjontaa. Noin 80 hoitajan on tarkoitus tulla Pirkanmaalle aikaisintaan noin vuoden kuluttua.

Pirkanmaalle hankitaan lähihoitajaoppisopimuskoulutuksen avulla lähihoitajiksi ulkomaisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Hoitajat aloittavat hyvinvointialueen työsuhteessa noin kahden vuoden mittaisen lähihoitajaoppisopimuskoulutuksen.

Lisäksi hankitaan hoiva-avustajaksi ulkomaisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Hoitajat solmivat työsopimuksen hyvinvointialueen kanssa ja aloittavat noin 2-3 kuukauden mittaisen hoiva-avustajan oppisopimuskoulutuksen. Työntekijöiden kanssa noudatetaan Sote-TESiä.

Aluehallituksen yksimielisesti hyväksymässä ponnessa korostetaan muun muassa, että monikulttuuristen työyhteisöjen johtamiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Hyvinvointialue myös kannustaa yhteisöllisyyttä tukevaan johtamiseen ja monikulttuuristen työntekijöiden pitkäkestoiseen perehdytykseen.

Talousarvion suunnitteluperiaatteet hyväksyttiin

Aluehallitus hyväksyi torstaina myös hyvinvointialueen ensi vuoden talousarvion suunnitteluperiaatteet. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusmekanismi muuttuu merkittävästi järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueille. Hyvinvointialue saa valtiolta vuositasolla kiinteän rahamäärän. Hyvinvointialueet ovat myös osa julkisen talouden suunnitelmaa ja valtion talousohjausta.

Hyvinvointialue voi itsenäisesti ohjata valtion kiinteästä rahasummasta rahoitusta niihin käyttökohteisiin, jotka se palveluiden järjestämisen kannalta näkee tarkoituksenmukaisimpana. Hyvinvointialue ei voi itsenäisesti ylittää rahoitusta vastaavia kustannuksia, vaikka palvelutarve kasvaisi ennakoidusta.

Valtion rahoituksen lähtötason perusteena käytetään hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen käyttökustannuksia, rahoituskustannuksia sekä suunnitelman mukaisia poistoja ja arvonalentumisia. Käyttökustannuksista vähennetään vuosikohtaisesti hyvinvointialueiden asiakasmaksutulot sekä muut toiminta- ja rahoitustuotot.

Valtion rahoitus perustuu hyvinvointialueen asukasmäärään, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta kuvaaviin tekijöihin, asukastiheyteen, vieraskielisyyteen, kaksikielisyyteen, saaristoisuuteen, saamenkielisyyteen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä pelastustoimen riskitekijöihin.

Palvelutarpeen kasvu ensi vuodelle 1,81 prosenttia

Hyvinvointialueen ensi vuoden rahoitukseen huomioidaan THL:n laskelmien mukaisesti palvelutarpeen kasvu vuodesta 2022 vuoteen 2023. Palvelutarpeen kasvun arvio Pirkanmaan hyvinvointialueella on 1,81 prosenttia.

Vuoden 2023 rahoitukseen huomioidaan lisäksi hintaindeksi, joka kuvaa kustannustason muutosta. Alustava arvio hintaindeksin muutoksesta on 2,48 prosenttia. Hintaindeksi voi päivittyä vielä syksyllä.

Valtion rahoituksen tasossa otetaan huomioon hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien tehtävien laajuuden tai laadun muutos, jos se aiheutuu laista tai asetuksesta, lakiin tai asetukseen perustuvasta valtion viranomaisen määräyksestä tai valtion talousarviosta. Pirkanmaan hyvinvointialueella tehtävämuutoksille varattu osuus on 1,44 prosenttia.

Valtio rahoittaa hyvinvointialueiden perustamista ja siihen liittyviä muutostöitä vielä kuluvan vuoden aikana erillisrahoituksella. Muutoksesta aiheutuvia pysyviä muutoskustannuksia, kuten palkkaharmonisointia, ICT-palveluiden jatkuvien palveluiden kustannuksia tai vuokra-asetuksen muutoksia ei huomioida hyvinvointialueiden rahoitukseen mukaan kokonaisuudessaan. Hyvinvointialueiden tulee kattaa pysyviksi jääneet muutoskustannukset tehostamalla kustannusrakennettaan tai sopeuttamalla palvelutarjontaansa vastaamaan rahoitusta.

Vuokrat määräytyvät asetuksen pohjalta

Aluehallitus merkitsi tiedoksi kuntien ja hyvinvointialueen välisten toimitilavuokrasopimusten vuokrien määräytymisperusteet vuosina 2023-26. Asetuksen mukaan vuokra on kokonaisvuokra, joka muodostuu pääoma- ja ylläpitovuokrasta.

Pääomavuokra muodostetaan toimitilan teknisen arvon perusteella. Ylläpitovuokra määritetään käyttämällä asetuksen liitteen mukaisia rakennustyyppikohtaisia ylläpitohintoja. Asetus mahdollista myös kuntien sisäisen vuokran järjestelmien käyttämisen, mikäli kunta ja hyvinvointialue niin sopivat.

Paldaniuksen tilalle Hemminki

Aluehallitus hyväksyi kaikki esityslistan asiat esityksen mukaan. Martti Paldaniuksen tilalle asiakkuus- ja laatujaoston varajäseneksi nimettiin Tuomo Hemminki.

Valtuuston kokouksia valmistelevan puheenjohtajatoimikunnan puheenjohtajana toimii Leena Kostiainen ja varapuheenjohtajana Johanna Loukaskorpi. Läsnäolo-oikeus on myös aluehallituksen puheenjohtajalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vt. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentie
Puh. 0500 733 620


Hallinnon valmistelukokonaisuuden johtaja Heli Hirvelä
Puh. 050 434 5466

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Hoitotyön päivää vietetään Tays Keskussairaalassa 10.5. –asiantuntijaluentoja ajankohtaisista aiheista myös verkossa16.4.2024 12:11:40 EEST | Tiedote

Jo perinteeksi muodostunut kaikille avoin Hoitotyön päivän tapahtuma järjestetään Tays Keskussairaalassa 10.5.2024 kello 9–14.30. Hoitotyön laatua ja osaamista esiin nostavassa hoitotyön päivässä tapaat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita ja pääset kuuntelemaan monipuolisia luentoja ajankohtaisista aiheista. Tänä vuonna luentoja on mahdollista seurata myös striimattuna verkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye