Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiaprosessi etenee – sidosryhmät ja aluevaltuusto kertoivat näkemyksensä

Jaa
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiatyö käynnistyi alkuvuodesta 2022 hyvinvointialueelle siirtyvälle henkilöstölle ja pirkanmaalaisille asukkaille toteutetulla kyselyllä. Kyselyssä kysyttiin henkilöstön ja asukkaiden tähänastisista kokemuksista ja mielikuvista julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluja kohtaan.

Toisessa vaiheessa pirkanmaalaisille sidosryhmille tehtiin oma kyselynsä, jossa sidosryhmät saivat nostaa tärkeiksi katsomiaan periaatteita esiin. Lisäksi aluevaltuustolle pidettiin valtuustoseminaari 6.5., jolloin valtuutetuilta pyydettiin näkemyksiä strategiaan.

Sidosryhmät nostivat asiakaslähtöisyyden tärkeimmäksi periaatteeksi 

Sidosryhmille toteutetussa kyselyssä tärkeimpänä hyvinvointialueen toimintaa ohjaavana periaatteena nousi esiin asiakaslähtöisyys. Tämän lisäksi kyselyssä nousivat esiin mm. yhdenvertaisuus, vastuullisuus, turvallisuus, uudistumiskyky sekä avoimuus. 

Sidosryhmiltä kysyttiin myös, mihin asioihin hyvinvointialueen strategiassa tulisi erityisesti keskittyä, jotta se palvelisi asukkaita mahdollisimman hyvin. Lähes yhtä usein esiin nousivat palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Näiden jälkeen tärkeimpinä pidettiin helppokäyttöisten ja sujuvien palvelukokonaisuuksien varmistamista sekä ennaltaehkäisevien ja elämänlaatua parantavien palvelujen varmistamista. 

Henkilöstöpolitiikassa tärkeää riittävä resursointi ja osallistava kulttuuri 

Kyselyssä sidosryhmiä pyydettiin kommentoimaan myös, millaista henkilöstöpolitiikkaa hyvinvointialueen tulisi harjoittaa. Tässä kysymyksessä esiin nousivat mm. riittävät resurssit ja osaaminen, johtaminen, henkilöstön osallistumismahdollisuudet, innostavuus ja sitouttavuus sekä läpinäkyvyys. 

Sidosryhmät pääsivät kertomaan myös, mitkä asiat tulisi sisällyttää strategiaan sidosryhmän näkökulmasta. Tässä esiin nousi etenkin toimivaan ja aktiiviseen yhteistyöhön liittyviä asioita. 

Aluevaltuusto luonnosteli palvelulupausta 

Valtuusto luonnosteli työpajassaan 6.5. palvelulupausta ja priorisoi mahdollisia strategiasisältöjä. Valtuusto jatkaa strategiatyötä 23.5., jolloin se valitsee painopisteet ja jatkaa strategialuonnoksen kokoamista.  

Ensimmäinen strategialuonnos julkaistaan kesäkuun puolivälin jälkeen, ja strategiatyö jatkuu sen jälkeen kolmannella osallistumisvaiheella. Valtuusto päättää strategiasta lokakuussa 2022. 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Suuresta osasta Pirkanmaan hyvinvointialueen puheluita ei peritä asiakasmaksua26.3.2024 10:52:43 EET | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen päivitetyt asiakasmaksut tulivat voimaan helmikuussa. Asiakasmaksujen päivityksessä osa erikoissairaanhoidon puheluista muuttui maksullisiksi ja osan hinta laski. Suuri osa hyvinvointialueen puheluista on kuitenkin edelleen asiakkaalle lisämaksuttomia, niistä maksetaan vain normaali puhelumaksu. Hyvinvointialue ei laskuta asiakkaita muun muassa ajanvaraus- ja vaihtopuheluista, päivystysapuun 116117 soitetuista puheluista tai sosiaali- ja terveysasemille soitetuista puheluista.

Vaikuttavuustyö kaipaa yhteistä tekemistä ja tutkimustietoa – Valmisteilla oleva vaikuttavuuskeskus tukee hyvinvointialueita vaikuttavien menetelmien käyttöönotossa25.3.2024 10:04:37 EET | Tiedote

Vähähyötyisistä hoidoista, palveluista ja prosesseista on perustellusti lupa luopua, kun käytössä on vertailukelpoista tietoa ja päteviä mittareita. Sosiaali- ja terveysalan vaikuttavuuskeskuksen vaikuttavuusvirittäjät etsivät tietoa hyvinvointialueiden vaikuttavuustyön edistämisen tueksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueen terveydenhuollon puolesta asioinnin mahdollisuudet yhdenmukaistuvat22.3.2024 13:58:09 EET | Tiedote

Asiointi täysi-ikäisen ja alaikäisen puolesta helpottuu. Täysi-ikäisen aikuisen puolesta asioiva voi Suomi.fi-valtuutuksella nähdä valtuuttajansa terveydenhuollon tiedot ja asioida sähköisissä palveluissa hänen puolestaan. Läheisellä on jatkossa mahdollisuus myös asioida ilman Suomi.fi-valtuutusta käynti- tai palvelukohtaisesti aikuisen tai lapsen puolesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye