Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pirkanmaan koronatestausstrategia muuttuu

Jaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri laajentaa asteittain niiden oireettomien henkilöiden testaamista, jotka ovat jäljitystyön perusteella altistuneet koronavirukselle. Altistuneiden testauksella pyritään tehostamaan epidemian hallintaa ja se perustuu sosiaali- ja terveysministeriön päivitettyyn strategiaan.

STM:n päivitetyssä strategiassa esitetään oireettomien henkilöiden testaamista tietyissä tilanteissa ja testauskapasiteetin salliessa. Pirkanmaalla on jo pitkään tehty kohdennettuja oireettomien henkilöiden seulontoja tilanteissa, joissa se on ollut epidemiologisesti perusteltua yksittäisten tartuntaryppäiden hallitsemiseksi ja tartuntaketjujen katkaisemiseksi.

Jatkossakin koronavilkkuhälytyksen saaneiden henkilöiden on suositeltavaa varata koronatestiaika heti, jos heillä tulee lieviäkään oireita. Pelkästään Pirkanmaalla oleskelleiden, oireettomien koronavilkkuhälytyksen saaneiden henkilöiden ei tässä vaiheessa ole välttämätöntä varata koronatestiaikaa, ellei heillä ole koronavilkkuhälytyksen lisäksi muuta tietoa mahdollisesta altistumisestaan. Tällainen ”muu tieto” voi olla esimerkiksi Taysin Twitterissä, Facebookissa ja tays.fi:ssa julkaisema tiedote altistumisen mahdollisuudesta jossain paikassa.

Toimien hyötyä seurataan

Testausstrategian muutos tehdään hallitusti ja asteittain seuraten jatkuvasti testauskapasiteetin riittävyyttä, vastausviivettä sekä eri ryhmien testaamisen vaikutusta epidemianhallintaan. Toimia, joista ei ole osoitettavaa hyötyä epidemianhallinnassa, ei ole perusteltua jatkaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 10.2.2021 kansallisen testausstrategian päivityksen. Se perustuu edelleen keväästä 2020 voimassa olleeseen testaa-jäljitä-eristä-hoida -malliin. Keskeisintä on turvata oireisten henkilöiden testaaminen ja tähän tarvittava testauskapasiteetti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760
Tays, infektioyksikkö

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala ja laboratorioyhtiö Fimlab. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye