Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pirkanmaan kouluissa maskisuositus, kunnes mahdollisuus kahteen rokotukseen

Jaa

Pirkanmaan koronatilanne on pysynyt melko vakaana. Sairaalahoitoa tarvitsevia koronapotilaita on Taysissa kymmenkunta. Viimeksi kuluneen neljän viikon aikana 95 prosenttia vaikeasti sairaista potilaista on ollut täysin rokottamattomia. Rokotteen teho vakavaan tautimuotoon on hyvä kaikissa ikäryhmissä.

Ensimmäisiä koronarokotuksia otettiin viime viikolla Pirkanmaalla noin 1300 enemmän kuin edellisviikolla. Ensimmäisen rokotuksen on saanut nyt 86 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Molemmat rokotukset on saanut 76 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Pirkanmaan yleinen maskisuositus jatkuu ennallaan. Kouluissa maskeista voidaan luopua viikon kuluttua siitä, kun 12-15 -vuotiailla oppilailla on kunnassa ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta. Kunnat tiedottavat kouluille ajankohdasta, jolloin maskeista voidaan luopua.

Vähennystä jätevesiseurannassa

Tampereen Viinikanlahden jätevesiseurannassa koronavirusmäärä on vähenemässä viime keskiviikon mittauksen mukaan.

Kahden viikon koronailmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 123 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten prosenttiosuus oli viime viikon ajalta 7,9 prosenttia Fimlabissa testatuista.

Viime viikolla todettiin 297 tartuntaa. Se on viitisenkymmentä vähemmän kuin edellisellä viikolla. Lähes kolme neljäsosaa tartunnoista on peräisin omasta perheestä.

Yhteyshenkilöt

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959

Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Työpaikoille sekä oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille suositellaan maskia23.11.2021 15:15:00 EET | Tiedote

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkeimmalla tasolla. Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on tällä hetkellä maltillinen. Taudin luonne ja tartuntojen ikäjakauma huomioiden voidaan arvioida myös sairaalahoidon tarpeen kasvavan. Pandemiaohjausryhmä palautti maanantaina maskisuosituksen oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille. Aluehallintovirasto on rajoittanut yleisötilaisuuksia.

Taysin uudistamisohjelma saa jatkoa: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto teki investointipäätöksen23.11.2021 14:49:14 EET | Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi 23.11. Tays Keskussairalaan vanhan osan uudistamisen ensimmäisen vaiheen investoinnin edellyttäen,​ että hankkeelle saadaan rajoituslain vaatima sosiaali-​ ja terveysministeriön poikkeuslupa. Ensimmäisen vaiheen investoinnin alustava kustannusarvio on noin 700 miljoonaa, ja rakennushanke tulee olemaan Taysin historian mittavin rakennushanke. Tays Keskussairaalan vanhimmissa rakennuksissa (rakennukset A,B,K, P ja H) sijaitsevat muun muassa Acuta, teho-osasto, neuroalat, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, ihotaudit, sisätaudit, keuhkosairaudet, äiti-lapsiyksikkö, gynekologia, gastroenterologia, kuvantaminen ja urologia. Rakennukset on otettu käyttöön pääosin 1960-luvulla eivätkä ne enää vastaa nykypäivän vaatimuksia Vanhan osan uudistaminen tullaan jakamaan kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa, vuosina 2023-2029, rakennetaan uutta tilaa noin 117 000 brm². Uusien rakennusten valmistuttua niihin voidaan siirtää toiminnat Tays Keskussairaa

Allergisen tulehduksen ja syöpäriskin yhteydestä löytyi uutta kokeellista tietoa22.11.2021 14:00:38 EET | Tiedote

Tulehdusreaktion ja syöpäriskin yhteyttä tutkitaan tällä hetkellä kiivaasti. Alun perin tulehdusreaktio on kehittynyt elimistön vasteeksi taudinaiheuttajia vastaan, mutta tulehduksen ja syöpäriskin yhteyttä tunnetaan huonommin. Nyt tutkijoita kiinnostaa, kuinka voitaisiin saada syntymään elimistön oma immuunivaste syöpäsoluille. Yksi askel tähän suuntaan on Tampereella tehty tutkimuslöydös, jonka perusteella allergiseen tulehdukseen liittyvä proteiini näyttää tutkimusolosuhteissa suojaavan ihosyövältä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme