Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan työttömyysaste oli marraskuussa 8,7 prosenttia

Jaa
Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita oli marraskuussa 21 473 henkilöä. Työttömyystilanne on palannut maakunnassa koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Marraskuussa 2019 työttömiä työnhakijoita oli 21 594 henkilöä.

Viime vuoden marraskuuhun verrattuna työttömiä työnhakijoita oli 7 520 vähemmän, lomautettuja puolestaan oli yli 4 000 vähemmän kuin vuosi sitten marraskuussa.

Kaikissa Pirkanmaan seutukunnissa työttömyys kehittyi myönteiseen suuntaan viime vuodesta. Marraskuussa korkein työttömyysaste eli 8,9 prosenttia oli Tampereen seutukunnassa ja matalin Lounais-Pirkanmaalla 6,3 prosenttia.

Työttömyys koskettaa eniten toisen asteen koulutuksen saaneita. Heidän osuutensa oli 52 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista. Heidän suhteellinen osuutensa on kasvanut edellisvuodesta. Korkea-asteen koulutuksen saaneita oli marraskuussa 23 prosenttia kaikista työttömistä.

Marraskuussa ilmoitettiin TE-toimistoon yli 12 100 uutta avointa työpaikkaa, mikä on viime vuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä. Eniten uusia avoimia työpaikkoja oli rakennus-, korjaus- ja valmistustyössä sekä palvelu- ja myyntityössä.

Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli 252 721 henkilöä, heistä lomautettuna oli 18 634 henkilöä. Työttömyysaste oli 9,6 prosenttia.

Tiedot ilmenevät Pirkanmaan ELY-keskuksen tänään julkaisemasta työllisyyskatsauksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Salminen
Ennakointiasiantuntija
Puhelin 0295 036 208
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye