Reagle Oy

Pitkän linjan kiinteistöalan vastuullisuusammattilainen Ville Posti vahvistamaan Reaglea

Jaa
Ville Posti on nimitetty Reagle Oy:n vastuullisuuteen liittyvän neuvonannon palveluista vastaavaksi johtajaksi 28.11.2022 alkaen. Reagle on Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia kiinteistöalan neuvonantoyrityksiä. Postin nimityksellä Head of Sustainability Advisoryksi Reagle vastaa käynnissä olevaan voimakkaaseen toimialan murrokseen – vastuullisuuden vaatimukset muuttavat kiinteistömarkkinaa, ja konsulttiyritysten palvelujen on muututtava samalla.

Ville Posti on tehnyt pitkän uran YIT:llä ja viimeisimpänä Caverionilla. Hänellä on laaja kokemus asiantuntija- ja vastuullisuusliiketoiminnan kasvattamisesta kiinteistöalalla sekä vastuullisuusajattelun viemisestä käytännön toimenpiteiksi. Postin Caverion-uran aikana sen asiantuntijapalvelut-yksikkö kasvoi yhdestä asiantuntijasta nykyiseen noin 50 hengen kokoluokkaan.

ESG on ollut meille tärkeää alusta asti. Olen todella tyytyväinen, että saamme meille tämän alan merkittävää osaamista. Olemme jo aiemmin arvioineet, että muutostahti on voimakas. Oletamme sen kuitenkin vain kiihtyvän, kun markkinatilanne näyttää muuttuvan haasteellisemmaksi etenkin transaktioissa. On hienoa, että pystymme tässäkin vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin”, Reaglen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Henri Hakala toteaa.

Reagle tähtää kasvuun pohjoismaisilla kiinteistömarkkinoilla. Posti vahvistaa ja uudistaa nykyistä palvelutarjontaa sekä kehittää kokonaan uusia palveluja, joilla luodaan kokonaisvaltaisesti arvoa asiakkaille.

”On hienoa hypätä mukaan porukkaan, joka aidosti uudistaa toimialaa. Odotan innolla, että pääsemme tukemaan Reaglen nykyisiä ja uusia asiakkaita erityisosaamisellamme. ESG-näkökulma on jo muuttanut tapaamme tarkastella kiinteistöjä sijoituskohteina. Kaupallisena neuvonantajana olemme keskeisessä roolissa rakentamassa asiakkaillemme kehitysstrategioita, jotka huomiovat vihreän siirtymän ja sen mahdollisuudet osana sijoitusten arvonkehitystä”, kertoo Ville Posti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Henri Hakala, +358 41 506 3101, henri.hakala@reagle.fi


Ville Posti, +358 40 182 8044, ville.posti@reagle.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reagle Oy
Kalevankatu 6
00100 Helsinki

041 506 3101http://www.reagle.fi

Vuonna 2017 perustettu Reagle on Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia kiinteistöalan neuvonantoyrityksiä. Sen liikevaihto on noin 3,9 miljoonaa euroa (8/2022). Reaglen toiminnan kulmakivinä ovat laadukas ja periksiantamaton tekeminen sekä rohkeus tehdä asioita uudella tavalla. Uudistamme toimintakenttää kokonaisvaltaisesti ja tähtäämme merkittäväksi toimijaksi Pohjoismaissa.

Reagle, Not just an Advisor.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reagle Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye