Restbar Group

Pitopalvelujen joulusesonki on jo alkanut - Moni haluaa vähentää stressiä ja tilaa jouluruuat valmiina

Jaa

Joulu asetellaan ruokakauppoihin vuosi vuodelta aikaisemmin – esimerkiksi joulukalenterit ja -suklaat ilmestyivät hyllyille tänä vuonna jo lokakuun alkupuolella. Ilmiö näkyy myös pitopalveluyrityksissä, joissa perinteiseen juhlaan aletaan valmistautua hyvissä ajoin.

Jouluruoat valmistuvat pitopalvelun tuotantokeittiössä. Kuva: Timka Seppänen
Jouluruoat valmistuvat pitopalvelun tuotantokeittiössä. Kuva: Timka Seppänen

Siinä missä aikaisemmin joulu haluttiin valmistaa alusta loppuun itse, etsii moni nyt helpotusta kiireeseen valmiina tilattavista jouluruuista. 

”Jouluruokien tilaaminen on lisääntynyt merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Olipa kyseessä sitten ison porukan sukujoulu tai kahdestaan nautittava juhla-ateria, hankkii moni erityisesti isompitöiset ruuat kuten laatikot ja rosollin mielellään valmiina. Kiire kuuluu arkeen muutenkin, eikä sitä haluta joulun alla ehdoin tahdoin lisätä. Hankkimalla ainakin osan tarjottavista valmiina, jää aikaa ja energiaa myös joulun tunnelmasta ja läheisten läsnäolosta nauttimiseen." palvelupäällikkö Meri Hovilainen Pepper Cateringiltä sanoo.

Jouluruuissa korostuu perinteiset maut

Hovilaisen mukaan harva tavoittelee ruokalistalleen erikoisuuksia, vaan joulupöytään katetaan perinteisiä makuja.

”Porkkana-, lanttu- ja perunalaatikko sekä kinkku ovat kysytyimpiä tuotteitamme vuodesta toiseen. Salaateissa ja jälkiruuissa kokeillaan herkemmin uusia reseptejä, ja esimerkiksi punajuuri-aurajuustosalaatistamme on tullut ihan hittituote. Jouluun liittyy paljon makumuistoja, ja siksi meillä ei voissa, kermassa ja siirapissa säästellä. Valmiina ostettu voi siis aivan hyvin maistua samalta kuin mummolassa lapsena nautittu ateria,” Hovilainen muistuttaa.

Kinkku kuuluu joulupöytään

Joulusesonkiin valmistautuminen alkaa pitopalveluyrityksessä jo varhain syksyllä, mutta toden teolla se näkyy keittiön puolella marraskuusta alkaen.

”Pikkujouluaikaan valtaosa tilauksista menee yrityksille ja yksityisasiakkaiden kotiin tilaamat jouluruuat valmistamme sitten pitkän kokemuksen tuomalla rutiinilla lähempänä joulua. Sesonkituotteita on saatavilla rajattu määrä eli tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin,” keittiömestari Tiina Lamppu kannustaa.

Kasvisvaihtoehtojen kysyntä on viime vuosina lisääntynyt, mutta joulun ruokaperinteissä kinkku on edelleen pitopalveluyrityksen ykkösartikkeli. Kotikeittiöihin Tiina Lamppu jakaa oman kinkunpaistorutiininsa:

”Minulla on tapana paistaa kinkkua 200-asteisessa uunissa ensimmäisen puolen tunnin ajan, minkä jälkeen lämpötilan voi laskea 125 asteeseen. Kinkku on kypsä, kun lihalämpömittari osoittaa 80 astetta. Paistoaikaa on hyvä varata noin tunnin verran kiloa kohden,” hän sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jouluruoat valmistuvat pitopalvelun tuotantokeittiössä. Kuva: Timka Seppänen
Jouluruoat valmistuvat pitopalvelun tuotantokeittiössä. Kuva: Timka Seppänen
Lataa
Timo Hannula valmistelee asiakkaan tilausta. Kuva: Timka Seppänen
Timo Hannula valmistelee asiakkaan tilausta. Kuva: Timka Seppänen
Lataa
Pepper Cateringin palvelupäällikkö Meri Hovilainen tuntee hyvin asiakkaiden toiveet jouluruoan suhteen. Kuva: Timka Seppänen
Pepper Cateringin palvelupäällikkö Meri Hovilainen tuntee hyvin asiakkaiden toiveet jouluruoan suhteen. Kuva: Timka Seppänen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restbar Group
Restbar Group
Pispalan valtatie 18 B
33250 Tampere

Pepper Catering on tamperelainen pitopalveluyritys, jonka asiakkaita ovat yritykset ja ammattimaiset tapahtumajärjestäjät Pirkanmaalla. Lisäksi Pepper Catering vastaa vuosittain satojen hää- ja yksityisjuhlien ruokatarjoilusta. Pepper Catering on osa Restbar Groupia. 

Restbar Group on pirkanmaalainen perheyhtiö, jonka ravintoloita ovat Pepperit Ylöjärvellä, Kangasalla ja Nokialla, Oliver´s Pirkkalassa sekä Olutravintola Konttori Tampereen keskustassa. Lisäksi Restbar Groupiin kuuluu DJ- ja karaokepalvelu Popmaster sekä henkilöstöpalvelua tarjoava Staffy Henkilöstöpalvelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restbar Group

Musiikkialalla ennätyksellisen vilkas kesä – ”Ihmiset haluavat nyt laulaa ja tanssia.”26.9.2022 07:30:00 EEST | Tiedote

Koronan kurittamat ravintolat ja tapahtuma-ala elävät nyt uutta nousua ja yritykset kirivät takaisin parin vuoden taukoa henkilöstö- ja asiakastilaisuuksien järjestämisessä. Positiivinen vire näkyy myös musiikkialan yritysten tilauskirjoissa – esimerkiksi tamperelaislähtöisen DJ- ja karaokepalvelua tarjoavan Popmaster Oy:n kesä oli ennätyksellisen vilkas ja yhtiö uskoo kysynnän voimakkaan kasvun jatkuvan.

Popmaster rekrytoi lisää DJ:tä ja karaokejuontajia palvelukseensa - Juhlia ja tapahtumia järjestetään nyt ennätyksellisen paljon2.11.2021 09:34:00 EET | Tiedote

Lähes kaksi vuotta koronan kourissa kärsinyt tapahtuma-ala on kohdannut syksyllä uusia haasteita. Koronarajoitusten vapautuessa kysyntä on räjähtänyt käsiin, kun ravintolat ja yritykset on ryhtyneet avaamaan koronan aikaisia kysynnän patoutumia. Voimakkaan kysynnän vuoksi tapahtuma- ja ohjelmapalvelujen alalla kärsitään nyt voimakkaasta pulasta osaavista työntekijöistä. Suomen suurin DJ- ja karaokepalveluja tarjoava yritys Popmaster järjestää laajan rekrytointikiertueen, jolla työvoimapulaa pyritään hillitsemään.

Huippukokki Jani Salmela Pepper Cateringin nokkamieheksi8.9.2021 08:15:00 EEST | Tiedote

Usean menestyneen ravintolakonseptin taustalla voimakkaasti vaikuttanut Jani Salmela lähtee uudistamaan pirkanmaalaista catering-toimintaa. Salmela on kutsuttu keittiöpäälliköksi Pepper Cateringille, jonka tavoitteena on vahvistaa asemaansa johtavana catering-yhtiönä. Kasvutavoitteita tukee syyskuussa toteuttava yritysjärjestely, jossa pitkän historian omaavat pitopalveluyritykset Pito-Kalaasi ja Pitopalvelu Kristalli yhdistyvät osaksi Pepper Cateringia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme