Keskuskauppakamari

Pk-yritykset rohkeasti maailmalle

Jaa
Keskuskauppakamarin ja Finnveran tänään järjestämässä Suomi Areenan tilaisuudessa keskusteltiin laajasti viennistä ja yritysten kansainvälistymisestä. Mukana keskustelemassa olivat Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuoren ja Finnveran johtaja Titta Mantilan lisäksi Konecranesin johtaja Matti Malminen, Tactic Gamesin hallituksen puheenjohtaja Markku Heljakka ja taitoluisteluvalmentaja Virpi Horttana. Lisäksi keskustelua elävöittivät porilaiset jääkiekkotähdet Tomi Taimi, Juha Lammikko ja Joel Armia.
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto

Keskustelussa todettiin, että jääkiekko ja taitoluistelu nousivat maailman huipulle, kun alan lajikulttuuri saatiin riittävän vahvaksi ja kansainvälisesti kilpailukykyiseksi. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori muistuttaa, että myös yritysten kansainvälistymisen lajikulttuurissa on vielä parannettavaa.

Vuoren mukaan Suomessa on totuttu siihen, että isot, ja osin valtion yhtiöt hoitavat Suomen viennin. Vasta viime vuosina on ymmärretty, että isojen yritysten pärjääminen maailmalla ei yksin riitä, vaan myös pk-sektorit ja startup-yritykset tarvitaan mukaan Suomen viennin vahvistamiseen.

”Pk-sektoreille ja startup-yrityksille saattaa tulla erityisesti haasteita viennin alkuvaiheessa ja nämä poikkeavat isojen yritysten haasteista. Toisaalta isot yritykset ja pk-yritykset ovat tiivistäneet yhteistyötään ja kansainrahoitusta, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme myös pk-yritykset entistä laajemmin mukaan”, Vuori sanoo.

Viennin vauhdittamiseksi tarvitaan samoja asioita kuin huippu-urheilussakin. Kovaa työtä, itseluottamusta, ripaus rohkeutta sekä periksiantamatonta ja tavoitteellista työtä, kannustavaa ilmapiiriä ja halua oppia.

”Yhteistyö rahoittajien ja muiden tahojen kesken on tärkeää, jotta vientiä voidaan vauhdittaa. Tästä esimerkkinä on vientikaupan rahoitus pk-yrityksille”, Vuori sanoo. Kauppakamarit ja Finnvera ovatkin järjestäneet kuluneen vuoden aikana 12 tilaisuutta, joissa yli 500 pk-yritystä on saanut oppia vientikaupan rahoituksesta.

Vuori muistuttaa, että ulkomailla Suomi tunnetaan luotettavuudesta ja rauhallisuudesta. Hinnan sijasta tulisi myydä laatua ja ratkaisuja. Suomella on mahdollisuus menestyä nykyistä paremminkin ja laajemmin viennissä, jos vain jaksamme valmentaa isojen yritysten ohella pk-yritykset kisakuntoon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye