Intrum Oy

Pk-yritysten valtit ja vaarat: digiloikkaa ja pitkiä maksuehtoja

Jaa
Sunnuntaina, 27.6.2021, vietetään kansainvälistä mikro-, pienten- ja keskisuurten yritysten päivää. Nämä yritykset - jotka muodostavat maailmanlaajuisesti yli 90 prosenttia kaikista yrityksistä ja noin 70 prosenttia työpaikoista - toimivat taloudellisen kasvun moottoreina. Pienet yritykset ovat muutosketteriä, mutta pieni koko tekee niistä myös haavoittuvia. Intrumin vuoden 2021 yritysten maksutapatutkimuksen mukaan suomalaisten pk-yritysten taloudellisessa palautumisessa ja kasvun aikaansaamisessa on sekä valtteja että vaaroja; koronapandemian keskellä lähes puolet pk-yrityksistä katsoo tulevaisuuteen innokkaammin kuin vuosiin ja kiihdyttää digitalisaatiotaan. Epävarmuus tulevasta on kuitenkin saanut ne vähentämään lainanottoaan ja asiakassuhteiden ylläpitämiseksi hyväksymään toivottua pidempiä maksuehtoja.

Kansainvälistä mikro-, pienten- ja keskisuurten yritysten päivää* vietetään tulevana sunnuntaina, 27.6.2021. Päivällä halutaan lisätä tietoisuutta pienten ja keskisuurten yritysten merkityksestä sekä panoksesta maailmantaloudessa.

Pandemian myötä mikro-, sekä pk-yritykset ovat kohdanneet monenlaisia haasteita; ensin toimintaa hidastivat hallitusten sulkutoimenpiteet, nyt kauhukuvana on taantuma ja uhkana työttömyys sekä muuttuvat markkinat. Suomessa yrittäjien ja pk-yritysten taloudelliseen palautumiseen ja tulevaan kasvuun liittyy sekä valtteja että vaaroja.

Vaarat tunnetaan, mutta voidaanko niitä riittävästi ehkäistä?

Yritysten kasvua sekä kestävyyttä mahdollistaisi nopeampi maksaminen ja pk-yritykset tunnistavat esimerkiksi maksuviiveisiin liittyvät riskit aiempaa paremmin. Moni on kuitenkin joutunut korona-aikana hyväksymään toivottua pidempiä maksuehtoja ylläpitääkseen asiakassuhteitaan.

  • Lähes kaksi kolmasosaa (63%) pk-yrityksistä kertoo koronakriisin motivoineen parantamaan maksuviiveisiin liittyvien riskien hallintaa ja yli puolet (57%) on tullut entistä tietoisemmaksi niiden vaikutuksista pienyrityksille.
  • Yli puolet pk-yrityksistä (54%) sanoo joutuneensa hyväksymään toivottua pidempiä maksuehtoja suurilta tai monikansallisilta yrityksiltä välttääkseen asiakassuhteiden vahingoittumisen.

Koronapandemia on herättänyt erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset pohtimaan asiakkaiden maksuviiveisiin liittyviä riskejä. Maksuajoista keskusteltaessa pienemmät yritykset eivät kuitenkaan ole suurten yritysten kanssa tasavertaisessa neuvotteluasemassa. Pitkien maksuehtojen hyväksyminen vaikeuttaa samalla yrityksen luoton- sekä kassavirran hallintaa”, Iskala miettii.

Digitalisaatiota ja valoisia kasvunäkymiä

Yhteiskunnan ja talouden avautuminen pandemiatilanteen parantuessa luo kuitenkin positiivisia näkymiä erityisesti pk-yritysten tulevaisuudelle; 46 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä on nyt innostuneempia kasvusta ja tulevaisuudesta kuin moneen vuoteen.

Vahvan etätyösuosituksen myötä sekä kuluttajien siirtyessä yhä enenevissä määrin verkkokauppaan, tuli digitaalisista työtavoista elintärkeitä kaikille yrityksille; pk-yrityksistä 44 prosenttia onkin kiihdyttänyt pandemian johdosta digitalisaatiotaan.

Yrittäjien ja pienten sekä keskisuurten yritysten luottamuksen palauttamiseksi ja kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan toimitusketjujen luotettavuutta, riittävästi työvoimaa sekä kysynnän palautumista. Yrityksiltä itseltään vaaditaan runsaasti sopeutumista ja kykyä uudelleenorganisoitua, yhteiskunnalta puolestaan vakaata toimintaympäristöä ja suurilta yrityksiltä vastuullisia maksuehtoja. Kasvun vauhdittamiseksi meiltä kaikilta vaaditaan nyt uudenlaisia ratkaisuja”, Iskala summaa.

European Payment Report lyhyesti:

  • Intrumin European Payment Report eli yritysten maksutaparaportti arvioi vuosittain yritysten maksukäyttäytymistä ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä riskejä.
  • Intrum on julkaissut yritysten maksutaparaporttia jo vuodesta 1998 alkaen. Nyt ilmestynyt Suomea koskeva raportti on järjestyksessä seitsemäs.
  • Vuosittaisen raportin tuottaa ulkoinen tutkimuslaitos - Longitude - joka kerää tietoja samanaikaisesti 29 Euroopan maasta. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui 11 187 yritystä 11 teollisuudenalalta Euroopasta. Suomessa kyselyyn vastasi 500 talouspäättäjää.
  • Tutkimuksen kenttätyö on tehty 26.1.-16.4.2021 välisenä aikana.
  • European Payment Report 2021 julkaistiin 16.6.2021 osoitteessa www.intrum.com/epr2021 ja Suomen osio julkaistiin 17.6.2021 osoitteessa www.intrum.fi/epr2021

Muut lähteet

Kaupan liitto: kaupassa asioiminen vähentynyt
Suomen Pankin tilastot: yrityslainakanta lähes samansuuruinen kuin vuosi sitten

*MSME: Micro-, Small and Medium-sized Enterprises Day

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut, mutta osassa maakunnista ja toimialoista kasvua4.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 0,31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maakuntatarkastelussa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. Toimialoista kasvua havaittiin eniten vesi-, viemäri- ja jätehuollossa, rakentamisessa, muissa palveluissa sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Suomen talous on yskinyt pitkään korkeiden korkojen ja inflaation vuoksi, eikä kevät vielä tuo helpotusta tilanteeseen. Talouden kasvun odotetaan kuitenkin käynnistyvän tämän vuoden aikana.

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye