Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohde järjestää lähihoitajan oppisopimuskoulutusta

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynnistänyt haun ensimmäiseen oppisopimuskoulutusryhmäänsä. Koulutukseen haetaan 30 työntekijää opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksella.

Koulutus on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (tutkintonimike lähihoitaja). Koulutuksen järjestäjänä toimii Koulutuskuntayhtymä OSAO.

Oppisopimuskoulutettavat suuntautuvat Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalle. Oppisopimustyöpaikat sijoittuvat kotihoidon sekä ympärivuorokautisen asumisen yksiköihin Pohteen alueella.

Oppisopimusopiskelijat ovat Pohteen työntekijöitä ja he saavat työstään SOTE-sopimuksen mukaista palkkaa. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista ohjaa vastuullinen
työpaikkaohjaaja. Lisäksi tukea opintoihin ja uudelle uralle siirtymiseen tarjoavat Pohteen työhönvalmentaja sekä OSAOn opettajat.

Oppisopimuskoulutuksessa osaamista hankitaan pääasiallisesti käytännön työtehtävissä työpaikalla. Työelämässä oppimisen lisäksi oppisopimusopintoihin sisältyy myös lähiopetusta OSAOssa sekä ohjattua opiskelua verkko-oppimisympäristössä.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Oppisopimuskoulutuksen kesto on noin 2-2,5 vuotta. Koulutuksen kestoon vaikuttaa opiskelijan aiempi osaaminen.

Oppisopimuskoulutukseen voi hakea Kuntarekryn kautta:

Lähihoitaja, oppisopimus, ikäihmiset - Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue - Kuntarekry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa projektisuunnittelija Ebba Kastikainen


Ebba Kastikainen
Projektisuunnittelija
Ikä on POP -hanke
puh. 050 445 1652

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteella Tyrnävän alueen asiakkaiden kuljetuspalvelun tuottaja vaihtuu1.6.2023 09:51:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan Pohteen alueella Tyrnävän alueen kuljetuspalvelun palvelutuottaja vaihtuu 4.6.2023. Matkat tilataan jatkossa suoraan Tyrnävän sopimusautoilta. Matkan tilaus on tehtävä kello 16.00 mennessä edeltävänä päivänä matkan saatavuuden varmistamiseksi. Tilatun matkan muutoksesta tai peruuntumisesta tulee ilmoittaa vähintään tuntia aikaisemmin ennen tilattua lähtöaikaa.

Korjattu tiedote: Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi30.5.2023 13:29:40 EEST | Tiedote

Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.

Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi30.5.2023 12:27:48 EEST | Tiedote

Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme