Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i ÖsterbottenPohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i ÖsterbottenPohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan pk-yritysten suhdannenäkymät latteat

Jaa
Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera laativat kahdesti vuodessa pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista asemaa kartoittavan Pk-yritysbarometrin. Kevään 2022 pk-yritysbarometrin tulokset kertovat, että Pohjanmaan ELY-keskusalueen pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat hieman pessimistisemmät kuin aiemmissa mittauksissa ja koko maassa keskimäärin.

Pohjanmaan ELY-keskusalueella kyselyyn vastanneiden yritysten yleisten suhdannenäkymien saldoluku oli +2, kun koko maassa saldoluku oli +11. Sen sijaan henkilökunnan määrän kehityksen osalta odotukset ovat positiivisemmat yltäen lähes koko maan tasoon. Vastaajayritykset ovat toiveikkaita myös liikevaihdon arvon sekä innovaatioiden ja tuotannon ja tuotteiden kehityksen suhteen, mutta kannattavuuden ja investointien arvon suhteen saldoluvut olivat painuneet miinukselle. Yritysten kasvuhakuisuus on hieman matalampi kuin koko maassa keskimäärin, kasvuhakuisia tai voimakkaasti kasvuhakuisia on 38 prosenttia vastaajista.

Pitkittynyt koronapandemia haastaa yritysten liiketoimintaa ja taloutta

Työllistämisen esteet ovat muuttuneet viime kevään pk-barometrin tuloksiin nähden. Yhä edelleen suurin työllistämisen este on se, että yrityksillä ei ole tarvetta työllistää. Pitkittynyt koronapandemia yhdistettynä palvelualan yritysten suureen osuuteen vastaajamäärissä selittää varmasti osaltaan tätä havaintoa. Sen sijaan kysynnän riittämättömyys on haasteena aiempaa harvemmalla vastaajalla, ja vaikeudet osaavan työvoiman saatavuudessa ovat lisääntyneet. Työvoiman saatavuus koetaan merkittävänä kasvun esteenä 19 prosentilla vastaajayrityksistä ja 45 prosentilla se rajoittaa kasvua jonkin verran.

Yhä harvempi yritys kokee tarvetta sopeuttaa toimintaansa. Käytetyimpiä sopeutustoimia ovat lomautukset, työaikajärjestelyt sekä liiketoiminnan karsiminen ja keskittyminen ydinalueelle. Lomautuksia käytetään vähemmän verrattuna vuotta aikaisempiin tuloksiin, ja liiketoiminnan karsiminen on yleistynyt.  

Ulkoisen rahoituksen suosio on pysynyt ennallaan, sillä 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa hakea ulkoista rahoitusta. Edelleen suosituin rahoituksen käyttötarkoitus on kone-, laite- ja rakennusinvestoinnit, mutta aiempaa useampi yritys aikoo hakea käyttöpääomaa suhdanteista tai kireästä tilanteesta johtuen.

Vielä harvat pk-yritykset toteuttavat ilmastovaikutusten vähentämistoimia 

Yli viidesosa vastaajayrityksistä on kartoittanut liiketoimintansa ilmastovaikutuksia. Suosituimpia toteutettuja ja suunniteltuja ilmastovaikutusten vähentämistoimia ovat kierrätyksen ja materiaalien käytön tehostaminen, ympäristöystävällisempiin materiaaleihin siirtyminen sekä energian käytön tehostaminen. Motivaatio toimiin tulee suurimmalla osalla yrityksen arvoista ja strategiasta sekä kustannussäästöistä. 

Valtaosa vastaajista kuitenkin kokee edelleen, että ilmastonmuutoksen hillitsemistoimilla ei ole merkitystä yrityksen liiketoiminnalle, suuri osa vastaajista ei ole vielä toteuttanut ilmastovaikutusten vähentämistoimia yrityksessään, eikä ole aikeissa toteuttaa niitä seuraavan 12 kuukauden aikanakaan. Ilmastopäästöjen vähennystavoitteita on asettanut itselleen vain harva yritys, mutta neljäsosa vastaajista aikoo sen kuitenkin tehdä lähitulevaisuudessa.  

Kyselyyn vastasi Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) yhteensä 250 pk-yritystä. Vastaajista 65 % oli palvelualan yrityksiä, 13 % kaupan alan yrityksiä, 12 % teollisuusyrityksiä ja 11 % rakentamisen toimialalta. Vientiyritysten osuus vastaajista oli 20 %. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rannikko-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Hippi Hovi, puh. 050 551 3995
Keski-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälä, puh. 0500 561 145
Finnveran aluepäällikkö Päivi Kinnunen (Pohjanmaa), puh. 029 460 2631
Finnveran aluepäällikkö Essi Kypärä (Keski-Pohjanmaa), puh. 029 460 2603
Pohjanmaan ELY-keskus, työelämä ja osaaminen -yksikön päällikkö, Hanna Auronen, puh. 0295 028 539

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Vaasa: Wolffintie 35 B, 5. krs | Kokkola: Pitkäsillankatu 15
Vasa: Wolffskavägen 35 B, 5 vån. | Karleby: Långbrogatan 15

0295 028 500http://www.ely-keskus.fi/ely-pohjanmaa

Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Sysselsättningsöversikt för februari: Arbetslösheten ökar och antalet lediga arbetsplatser minskar fortsättningsvis (Österbotten, Mellersta Österbotten)26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Inom området för NTM-centralen i Österbotten (Österbotten, Mellersta Österbotten) fanns det i slutet av februari sammanlagt 8 034 arbetslösa arbetssökande. Det är 754 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i februari 116 färre än i januari. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom området för NTM-centralen i Österbotten är dock fortsättningsvis den lägsta i Fastlandsfinland (7,0 %). Motsvarande andel i hela landet är 10,8 %. Jämfört med januari månad minskade arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter inom Österbottens NTM-centrals område och i hela landet. Under februari fanns det totalt 8 207 lediga arbetsplatser, vilket är 3 536 arbetsplatser (- 30,1 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 1 182 dvs. 218 fler (+ 22,6 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av arbets- och näringsministeriets Arbetsförmedlingsstatistik.

Helmikuun työllisyyskatsaus: Työttömyys kasvaa ja avointen työpaikkojen määrä laskee edelleen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli helmikuun lopussa yhteensä 8 034 työtöntä työnhakijaa. Se on 754 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli helmikuussa 116 vähemmän kuin tammikuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on kuitenkin edelleen Manner-­Suomen alhaisin (7,0 %). Koko maassa vastaava osuus on 10,8 %. Tammikuuhun verrattuna työttömyysaste pienentyi 0,1 prosenttiyksikköä Pohjanmaan ELY-keskusalueella ja koko maassa. Helmikuun aikana oli avoinna yhteensä 8 207 työpaikkaa, mikä on 3 536 työpaikkaa (- 30,1 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 182 eli 218 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (+ 22,6 %). Tiedot ilmenevät työ-­ ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Sysselsättningsöversikt för januari: Arbetslösheten ökar fortsättningsvis (Österbotten, Mellersta Österbotten)20.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Inom området för NTM-centralen i Österbotten (Österbotten, Mellersta Österbotten) fanns det i slutet av januari sammanlagt 8 150 arbetslösa arbetssökande. Det är 935 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i januari 471 fler än under december 2023. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom området för NTM-centralen i Österbotten är dock den lägsta i Fastlandsfinland (7,1 %). Motsvarande andel i hela landet är 10,9 %. Jämfört med december månad minskade arbetslöshetsgraden med 0,5 procentenheter inom Österbottens NTM-centrals område och med 0,3 procentenheter i hela landet. Under januari fanns det totalt 7 660 lediga arbetsplatser, vilket är 3 229 arbetsplatser (- 29,7 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 1 217 dvs. 366 fler (+ 43 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av arbets- och näringsministeriets Arbetsförmedlingsstatistik.

Tammikuun työllisyyskatsaus: Työttömyys jatkaa kasvuaan edelleen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)20.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli tammikuun lopussa yhteensä 8 150 työtöntä työnhakijaa. Se on 935 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli tammikuussa 471 enemmän kuin joulukuussa 2023. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on kuitenkin edelleen Manner-­Suomen alhaisin (7,1 %). Koko maassa vastaava osuus on 10,9 %. Joulukuuhun verrattuna työttömyysaste pienentyi 0,5 prosenttiyksikköä Pohjanmaan ELY-keskusalueella ja 0,3 prosenttiyksikköä koko maassa. Tammikuun aikana oli avoinna yhteensä 7 660 työpaikkaa, mikä on 3 229 työpaikkaa (- 29,7 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 217 eli 366 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (+ 43,0 %). Tiedot ilmenevät työ-­ ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Konjunkturutsikterna för små och medelstora företag har blivit dystrare i Österbotten och i Mellersta Österbotten13.2.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Två gånger om året låter Företagarna i Finland, arbets- och näringsministeriet och Finnvera utföra SMF-företagsbarometern för att kartlägga små och medelstora företags ekonomiska ställning. I SMF-företagsbarometern våren 2024 har de allmänna konjunkturutsikterna för Österbottens NTM-centrals område (landskapen Österbotten och Mellersta Österbotten) sjunkit ganska långt under nollstrecket. Saldotalet var -16, vilket är en aning dystrare än i hela landet. Vyerna har blivit betydligt sämre än de var i mätningen förra hösten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye