Hämeen ELY-keskus

Pohjavesialueiden geologista rakennetta on selvitetty Hollolan Kirkonseudulla ja Hälvälänkankaalla

Jaa
Hollolan Hälvälänkankaalta Kirkonseudulle ulottuvalle alueelle tehty geologinen rakenneselvitys on valmistunut. Selvityksen avulla saatiin uutta tietoa pohjaveden päävirtaussuunnista ja virtausta ohjaavista kalliokynnyksistä, pohjaveden pinnankorkeudesta sekä maaperän ominaisuuksista.
Kuva: Petri Siiro.
Kuva: Petri Siiro.

Selvityksestä saatu lisätieto palvelee pohjaveden suojelua ja seurantaa, vedenhankinnan turvaamista sekä maankäytön suunnittelua. Tiedon avulla voidaan muun muassa ohjata toimintoja alueille, joilla riskit pohjavedelle ovat pienemmät.

Tietoa maaperästä, pohjavedestä ja virtauksista

Tutkimuksissa selvisi, että maaperä on tutkimusalueella pääosin hiekkaa ja soraa. Karkeimmat ja paksuimmat kiviset sorakerrokset sijaitsevat Myllymäen-Vuorenmäen alueella. Maapeitteen paksuus on suurimmillaan noin 90 metriä Vuorenmäen alueella ja Kapatuosianmäellä. Pohjavesivyöhyke on paksuimmillaan yli 50 metriä tutkimusalueen pohjoispäässä kirkonkylän tuntumassa.

Pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee tutkimusalueella noin 60 metriä. Alimmillaan pohjavesi on tutkimusalueen pohjoispäässä Kapatuosianmäellä ja Kirkonselän rannassa. Korkeimmillaan pohjavedenpinta on Hälvälänkankaalla, jossa lähelle maanpintaa kohoava kallio ohjaa monin paikoin pohjaveden virtausta muodostaen erillisiä pohjaveden virtausalueita.Pääosin pohjavesi virtaa Salpausselältä Kiikunlähteen suuntaan sekä Hälvälänkankaan pohjoisosasta Vuorenmäen ja Myllymäen kautta kohti pohjoista ja koillista, jossa pohjavettä purkautuu lähteessä Kirkonselän rannassa ja todennäköisesti osittain myös Kiikunojaan ja muodostumaa ympäröiviin muihin ojiin.

Tutkimusalue kuuluu Hälvälänkankaan osalta Salpausselkään ja Kirkonseudun osalta pitkittäisharjujaksoon, joka kulkee Salpausselältä Asikkalan kautta Sysmään. Alueella tehtiin maastokartoituksia, painovoimamittauksia, maaperäkairauksia ja pohjaveden havaintoputkien asennuksia sekä pohjavedenpintojen mittauksia.

Selvityksen jatkotyönä valmistellaan Hämeen ELY-keskuksessa Kirkonseudun ja Kukonkoivu-Hatsinan pohjavesialueiden rajausmuutos siltä osin, kun on todettu selvä pohjaveden virtausyhteys näiden pohjavesialueiden välillä.

Geologinen rakenneselvitys oli Geologian tutkimuskeskuksen, Hollolan kunnan ja Hämeen ELY-keskuksen yhteistyöhanke. Tutkimusten käytännön toteutuksesta vastasi Geologian tutkimuskeskus.

Valmis raportti on saatavissa GTK:n Hakku-palvelusta (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Petri Siiro, hydrogeologi, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 230
Jukka Ojalainen, geologi, Geologian tutkimuskeskus, puh. 020 550 2597
Riikka Johansson, vesihuoltopäällikkö, Hollolan kunta, puh. 044 780 1182


Tiedotus:


Emma Hietamäki, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 024 250

Kuvat

Kuva: Petri Siiro.
Kuva: Petri Siiro.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Kevättulva-aika on alkamassa28.3.2024 07:25:04 EET | Tiedote

Reilun viikon takaisen lämpimän jakson jälkeen lämpötila on pysynyt alhaisena ja jokien virtaama on vähentynyt. Pääsiäisen aikaan sää lämpenee selvästi Hämeen alueella, lumet sulavat ripeästi ja virtaamat ja vedenkorkeudet lähtevät uudestaan nousuun. Tämän hetken ennusteissa lumen sulamisajan sademäärän ennakoidaan olevan keskimääräistä suurempi, mutta myöhemmin yöpakkaset pienentävät virtaamia. Mikäli sääennusteet toteutuvat, ovat jokien kevättulvahuiput Hämeessä muodostumassa suunnilleen keskimääräisiksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye