Expomark

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma siirtyy toukokuulle 2022

Jaa
Kesäkuun 2021 alkuun suunniteltu Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma siirtyy toukokuulle 2022. Tarkat päivämäärät ovat 18.-19.5.2022 ja tapahtumapaikkana säilyy Ouluhalli Oulussa.
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran toukokuussa 2018. Kuva: Heikki Jokinen
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran toukokuussa 2018. Kuva: Heikki Jokinen

Siirtopäätös johtuu pandemiatilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta. Päätös tapahtuman siirtämisestä vuodella eteenpäin tehtiin näytteilleasettajille, yhteistyökumppaneille ja messukävijöille toteutetun kyselyn tulosten pohjalta. Vaikka uutiset koronarokotuksista ovat toiveikkaita, vaikuttaa pandemia edelleen näytteilleasettajien ja kävijöiden mahdollisuuksiin valmistautua ja osallistua alkukesälle suunniteltuun tapahtumaan.

"Haluamme kutsua teollisuuden toimijat koolle, kun tapahtumaan on jälleen turvallista osallistua", kiteyttää Expomark Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemi.

Pohjoinen Teollisuus on nimensä mukaisesti teollisuuden suurtapahtuma, johon osallistui vuonna 2018 yli 4000 kävijää ja noin 350 näytteilleasettajaa. Tapahtuman toteutuksesta vastaa ammattitapahtumiin erikoistunut Suomen Messut Osuuskuntaan kuuluva Expomark Oy.

Pohjoinen Teollisuus suurtapahtuma Oulussa 18.-19.5.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Expomark Oy, toimitusjohtaja Tomi Niemi, 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi
Expomark Oy, ohjelma- ja markkinointipäällikkö Tiina Aho, 040 588 2974, tiina.aho@expomark.fi

Kuvat

Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran toukokuussa 2018. Kuva: Heikki Jokinen
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran toukokuussa 2018. Kuva: Heikki Jokinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Expomark
Puistokatu 2-4 C
40100 JYVÄSKYLÄ

010 830 0800, asiakaspalvelu@expomark.fihttps://expomark.fi

Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan ammattitapahtumia, jotka kokoavat yhteen toimialojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Expomark on Suomen Messujen tytäryhtiö ja 7 hengen tiimin toimipaikkana on Jyväskylä. Lisätietoja: expomark.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Expomark

Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle16.11.2023 13:01:00 EET | Tiedote

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye