Expomark

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma siirtyy kesäkuulle 2021

Jaa
Syys-lokakuun vaihteeseen suunniteltu Pohjoinen Teollisuus siirtyy järjestettäväksi ensi vuonna. Tapahtuman uusi ajankohta Ouluhallissa on 2.-3.6.2021. Tapahtuman järjestää Expomark Oy.
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran 2018 Ouluhallissa.
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran 2018 Ouluhallissa.

Kulunut vuosi on mullistanut monien tapahtumajärjestäjien suunnitelmia. Pohjoisen Teollisuuden siirtopäätös syntyi hyvässä yhteistyössä tapahtuman näytteilleasettajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

”Pohjoinen Teollisuus -tapahtumalla on oma ainutlaatuinen paikkansa Suomen teollisuustapahtumien joukossa. Haluamme toteuttaa tapahtuman sen ansaitseman arvon mukaisesti ja kutsua pohjoisen teollisuuden toimijat koolle, kun kaikilla on jälleen mahdollisuus osallistua. Tapahtumiemme perusta on tuoda yhteen alojen tärkeimmät yritykset, osaajat ja toimijat”, sanoo Expomark Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemi.

Näytteilleasettajien osallistuminen siirtyy automaattisesti uuteen ajankohtaan.

Pohjoinen Teollisuus on teollisuuden ammattilaisten kaksipäiväinen tapahtuma, joka esittelee laajasti teollisuuden palveluita, tuotteita ja uusinta tietoa. Edellisellä kerralla, vuonna 2018 Ouluhallissa tapahtumaan osallistui satoja näytteilleasettajia ja yli 4000 messuvierasta.

Pohjoinen Teollisuus seuraavan kerran Ouluhallissa 2.-3.6.2021, www.pohjoinenteollisuus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Expomark Oy, Tomi Niemi, 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi

Kuvat

Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran 2018 Ouluhallissa.
Pohjoinen Teollisuus järjestettiin edellisen kerran 2018 Ouluhallissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Expomark
Puistokatu 2-4 C
40100 JYVÄSKYLÄ

010 830 0800, asiakaspalvelu@expomark.fihttps://expomark.fi

Expomark Oy järjestää teollisuuden ja terveyden alan merkittäviä ammattitapahtumia ja -messuja yli 30 vuoden kokemuksella. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö, toimipisteemme sijaitsee Jyväskylässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Expomark

Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle16.11.2023 13:01:00 EET | Tiedote

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye