Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla työttömiä työnhakijoita 22 200 - pitkäaikaistyöttömyys nousussa

Jaa
Työttömien työnhakijoiden määrä on maakunnassa edelleen korkea. Marraskuun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla oli 22 200 työtöntä työnhakijaa (ml. lomautetut), heistä miehiä oli 13 200 ja naisia 9 000. Työttömiä työnhakijoita oli 4 000 enemmän kuin vuosi sitten. Tämän vuoden tammikuusta työttömien määrä on kasvanut 2 000:lla. Lokakuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 550:llä; heistä suurin osa oli lomautettuja. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä (3 200) oli 1 500 suurempi kuin vuosi sitten. Koronan vaikutukset näkyivät keväällä lomautusten määrän moninkertaistumisena, mutta marraskuun lopussa lomautettujen määrä oli kuitenkin vähentynyt 7 900:lla huhtikuun luvuista.

Pitkäaikaistyöttömyys (yli vuoden yhtäjaksoinen työttömyys) on ollut maakunnassa nousussa vuoden alusta lukien. Tammikuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli noin 4 600, marraskuun lopussa heitä oli 6 100. Vuoden takaiseen verrattuna pitkäaikaistyöttömiä oli 43 % enemmän (1 850 henkilöä). Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 3 200, mikä on 500 enemmän kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä (7 400) oli noussut 1 400:lla vuoden takaisesta.

Työttömien työnhakijoiden määrä on suurempi lähes kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Työttömien määrä on kuitenkin vuoden takaista pienempi Pyhännällä, Kärsämäellä, Siikalatvalla ja Oulaisissa. Suhteellisesti eniten työttömien määrä on noussut vuoden aikana Pyhäjoella, Alavieskassa, Haapavedellä, Sievissä ja Siikajoella. Marraskuun lopussa maakunnan työttömyysaste (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta) oli 11,9 % (koko maa 12,0 %). Kunnista alhaisin työttömyysaste oli Reisjärvellä (7,4 %), korkein Vaalassa (16,3 %). Oulussa työttömiä työnhakijoita oli 12 500 ja työttömyysaste oli 12,6 %.

Avoimia työpaikkoja oli marraskuun aikana tarjolla kaikkiaan 7 700, mikä on sama määrä kuin vuosi sitten. Uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon 3 800, mikä on 200 paikkaa enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Palvelu- ja myyntialan uusia työpaikkoja oli erityisesti myyjille, lähihoitajille ja kiinteistönhuoltajille. Rakennusalalle haettiin mm. rakennustyöntekijöitä, kirvesmiehiä ja sähköasentajia. Uusia työpaikkoja oli runsaasti myös myyntineuvottelijoille ja -edustajille sekä siivoustyöntekijöille.

TE-palveluiden piirissä oli marraskuun lopussa 7 800 henkilöä, mikä on 1 200 vähemmän kuin vuosi sitten. Eniten osallistujia oli koulutuksissa (3 900): omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 2 300 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 600 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 1 500 henkilöä ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistujia oli 1 700. Lisäksi työ-/koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisina sekä työnhaku- ja uravalmennuksissa oli yhteensä 700 osallistujaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye