Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne edelleen tasainen

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi 1.3. pidetyssä kokouksessaan höllennyksestä koululaisten maskisuositukseen: 4.–5.-luokkalaisten maskisuositus poistuu hiihtolomaviikon jälkeen.

Pohjois-Pohjanmaan koronaepidemiatilanne on säilynyt maaliskuun alkuun tultaessa edellisviikkojen kaltaisena. Tartuntoja todetaan paljon, mutta tilanne ei heijastu huolestuttavasti sairaalahoidon tarpeeseen. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla koronapotilaita on hieman aiempaa enemmän, Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat säilyneet koko alkuvuoden 15 päivittäisen potilaan tuntumassa.

Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi, että alueella voimassa olevaa maskisuositusta höllennetään 4.–5.luokkalaisten osalta. Hiihtolomaviikon jälkeen eli maanantaista 14.3. alkaen kasvomaskin käyttöä suositellaan myös kouluissa yli 12-vuotiaille eli oppilaille 6.luokasta ylöspäin.

Laaja etätyösuositus päättyi helmikuun loppuun, ja myös pohjoispohjalaisilla työpaikoilla opetellaan parhaillaan uudenlaisia työn tekemisen tapoja. Alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee, että työpaikoille palataan asteittain, etä- ja lähityötä yhdistäen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kati Ojala, vs. hallintoylilääkäri, p. 040 5049 517, kati.ojala@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Hallituksen kehysriihen linjauksilla toteutuessaan vaikutus Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden toimintaan19.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus teki 16.4.2024 kehysriihessään linjauksia sairaalaverkkouudistuksesta. Linjaukset koskevat perusterveydenhuollon päivystyksiä ja tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoa sekä niissä toimivia yhteispäivystyksiä. Pohjois-Pohjanmaalla linjaukset koskisivat Raahen sairaalaa sekä Oulaskankaan sairaalaa Oulaisissa, mikäli kehysriihen linjaukset konkretisoituvat hyvinvointialueita sitovaksi lainsäädännöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye