Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät ovat valoisampia – Rajoitteiden purkamisen ja rokotteiden odotetaan helpottavan vaikeassa tilanteessa olevaa palvelusektoria

Jaa
Alueelliset kehitysnäkymät on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten yhdessä keskeisten aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsauksen arviot on tuotettu Pohjois-Savosta maalis-huhtikuun 2021 aikana.

Koronapandemian vaikutukset vaihtelevat alueittain

Kuopion seutu näyttää selvinneen parhaiten. Se houkuttelee alueelle uusia yrityksiä. Seudulla rakennetaan edelleen paljon ja alueen teollisuustonttien kysyntä on vilkasta.

Ylä-Savon seudulla tilanne on paranemassa. Seudun koneteollisuus on toipunut hyvin alun tilapäisestä komponenttipulasta sekä matkustusrajoitusten aiheuttamista haasteista. Palvelu- ja tapahtuma-alan tilanne seudulla on edelleen kuitenkin haastava. 

Varkauden seudun teollisuuteen koronan vaikutukset tulivat viiveellä. Viime kevään pandemian leviämiseksi tehdyt rajoitustoimenpiteet näkyivät lähinnä palvelualoilla, mutta teollisuuteen vaikutukset olivat muuta maakuntaa vähäisemmät. Globaaleilla energiateknologiateollisuuden suuryrityksillä oli vielä vahva tilauskanta, mikä kannatteli myös alihankintaverkostoa kesän yli. Kuitenkin loppusyksystä ja loppuvuodesta teollisuuden alan yritykset ovat lomauttaneet henkilöstöään.

Maakunnan pienemmillä seuduilla Sisä-Savossa ja Koillis-Savossa koronapandemian vaikutukset ovat olleet vähäisempiä.

Elinkeinoelämän näkymät piristymässä

Kuopion seudulla investointihalukkuus on suurinta. Alueella on meneillään suuria rakennushankkeita. Muilla seuduilla rakennusinvestointeja on käynnissä, mutta huomattavasti maltillisemmin.

Vaikutukset Pohjois-Savon teknologiateollisuuteen näyttäisivät jäävän pelättyä vähäisemmiksi. Uusissa tilauksissa on selvää kasvua, mutta toimialan sisällä erot yritysten välillä ovat suuria.

Henkilökohtaiset palvelut, matkailu, majoitus- ja ravitsemisala, tapahtuma-ala, kulttuuriala sekä henkilöliikenne ovat aloja, joihin rajoitustoimet ja vähentynyt kysyntä ovat vaikuttaneet vakavimmin myös Pohjois-Savossa. Palvelusektorilla kriisistä toipuminen kestää pidempään. Rajoitteiden purkamisen ja rokotteiden odotetaan helpottavan vaikeassa tilanteessa olevaa palvelusektoria.

Elinkeinojen ja elinvoimaisuuden rahoitukseen ja kehittämiseen on myönnetty varoja edellistä vuotta huomattavasti runsaammin. Rahoituksen suuntaamisessa on luonnollisesti korostunut koronan aiheuttamat ongelmat, mutta myös muuta kehittämisrahoitusta on haettu aktiivisesti.

Työvoiman saatavuusongelmat voivat korostua lähitulevaisuudessa

Uusia avoimia työpaikkoja oli maakunnassa koronapandemiasta huolimatta kohtalaisen runsaasti, vaikkakin hieman edellistä, ennätyksellistä vuotta vähemmän.

Haastetta asettaa kuitenkin juuri oikean osaamisen omaavien henkilöiden löytäminen kuhunkin työpaikkaan. Vaikka työttömien määrä on lomautusten lisääntymisen myötä noussut, on rekrytointiongelmia kokeneiden yritysten määrä Pohjois-Savossa edelleen kohtalaisen korkea. Tällä hetkellä ne kohdistuvat erityisesti hoiva- ja puhdistuspalvelualoille.

Pitkäaikaistyöttömien määrä kääntyi loivaan nousuun jo ennen koronakriisin puhkeamista vuosien 2019–2020 vaihteessa. Nyt yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita maakunnassa on 4 600, mikä on kolmannes viime vuotta enemmän. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvun ennakoidaan jatkuvan koko vuoden.

Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2021 -katsaus on luettavissa kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat . Pohjois-Savon osuus on luettavissa sivulta 216 eteenpäin.

Valtakunnallinen alueelliset kehitysnäkymät tiedote on julkaistu 10.5.2021 klo 10.02
Alueellisissa kehitysnäkymissä varovaista positiivisuutta (TEM tiedote 10.5.2021)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Raili Nissinen, Pohjois-Savon ELY-keskus, raili.nissinen@ely-keskus.fi, puh. 0295 026 541


Yksikön päällikkö Jan Blomberg, Pohjois-Savon ELY-keskus, jan.blomberg@ely-keskus.fi, puh. 0295 026 552

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.3.202428.3.2024 10:49:04 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja vedenpinta on pysynyt muuttumattomana viimeisen kuukauden. Lisäjuoksutus Konnuksen tulvakanavasta on aloitettu 13.3 ja nyt tapahtuu vaiheittainen juoksutuksen aloittaminen Naapuskosken padosta. Tarkoituksena on lisätä juoksutusta vähitellen siinä tahdissa, että Kallaveden pinta pysyy nykyisellä tasolla mahdollisimman pitkään. Iisalmen reitillä juoksutukset ovat pieniä ja vedenpinnat silti kesäkorkeuksissa. Lyhyet lämpimät jaksot eivät ole vielä saaneet vesiä liikkeelle vesistöihin asti. Nyt alkavaksi ennustettu lämpöaalto todennäköisesti saa vedet liikkeelle ja juoksutukset lisääntyvät jo viikonvaihteessa. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin vedenpinta on ajankohdan keskimääräistä ylempänä, mutta Vuotjärven vedenpinta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Juojärvi on 5 cm ajankohdan keskimääräistä ylemmällä tasolla. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 38 cm yli ajankohdan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye