Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon kiertotalouden kehittämiseen viisi kärkeä

Jaa
Kiertotalouteen siirtymisessä tarvitaan uusia taitoja sekä innovatiivista yhteistyötä. Maakunnan kiertotalouspotentiaalista keskustellaan Pohjois-Savon ilmastofoorumissa 17.3.2023.
Maakunnan kiertotalouspotentiaalista keskustellaan maaliskuussa hotelli Scandicissa.
Maakunnan kiertotalouspotentiaalista keskustellaan maaliskuussa hotelli Scandicissa.

Pohjois-Savosta löytyy jo kiertotalouden edelläkävijäyrityksiä ja kiertotaloudessa nähdään olevan paljon mahdollisuuksia. Työn vauhdittamiseksi on tunnistettu viisi kehittämisen kärkeä ja niiden alle 51 toimenpidettä.

Yksi kehittämisen kärjistä on yritysten tuki- ja yhteistyöverkoston rakentaminen, jossa keskeistä on tiedon jakaminen, yhteistyökumppaneiden löytäminen sekä yhteisön motivointi.

"Seuraavaksi toimenpiteiden priorisointia tehdään Pohjois-Savon ilmastotyön koordinointiryhmässä, joka kokoontuu säännöllisesti maakuntajohtajan johdolla. On todella tärkeää, että useampi organisaatio ottaisi esitetyt toimenpiteet osaksi arkipäivän toimintaa ja laatisi oman toimintasuunnitelman kiertotalouden edistämiseksi", Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö Saara Karkulahti kannustaa.

Mahdollisuuksia yrityksille ja yhteisöille

Pohjois-Savon kiertotaloustoiminnan kehittämisessä on tunnistettu viisi kehittämisen kärkeä:

  • Datapohjainen kiertotalouden edistäminen
  • Biokaasuliiketoiminta
  • Yritysten tuki- ja yhteistyöverkoston rakentaminen
  • Kiertotaloustoiminnan osallistava alueellinen kehittäminen
  • Kunnat ja hallinnolliset toimijat kiertotalouden mahdollistajina

Käytännössä nämä tarkoittavat entistä tiiviimpää yhteistyötä alueen toimijoiden kesken. Biokaasuliiketoiminnassa tulisi kartoittaa vielä hyödyntämättömien biomassojen kysyntää. Tämä tukisi maatalouden kiertotaloutta ja biokaasuliiketoiminnan sijoittumista alueelle.

Yhteistyöverkoston rakentamisessa tarvitaan erityisesti yritystoimijoiden törmäyttämistä, jotta materiaalivirtoja voidaan yhdistää ja kuljettaa tehokkaammin. Yritysten ja koulutusorganisaatioiden vuoropuhelun lisäämistä tarvitaan, jotta vahvistuu ymmärrys kiertotalouden osaamistarpeista. Kuntien ja hallinnollisten toimijoiden rooli korostuu esimerkiksi lupaprosessien nopeuttamisella ja kiertotalouskokeilujen tukemisella.

Kehittämisen kärkien alle on koottu 51 toimenpidettä, joilla työtä vauhditetaan. Kehittämisen kärjet ja toimenpide-ehdotukset tunnistettiin vuoden 2022 lopulla valmistuneessa Ramboll Finland Oy:n selvityksessä, joka tilattiin Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeessa.

Pohjois-Savon kiertotalouskokeilut tuovat konkretiaa

Vuoden alusta on käynnistetty kolme yritysten kiertotalouskokeilua.

Elävä säätiön avoimessa ideakilpailussa haetaan poistotekstiilille toteuttamiskelpoisia ideoita ja kartoitetaan materiaalin jatkokäyttökohteita. Samalla rakennetaan kumppanuusverkostoa, joka pystyisi jatkossa hyödyntämään poistotekstiiliä alueella.

Jätekukko järjestää Kuopion ja Siilinjärven taajama-alueilla biokimppakiertueen, jossa palvelu tuodaan kotiovelle auttaen biojätekimpan perustamisessa yhdessä lähinaapureiden kanssa.

OC-System Oy testaa kokeilussaan menetelmää, jossa jauhemaalauslinjan suuri kaasulämmitteinen uuni korvataan nopealla lämmitysteknologialla. Maalausprosessin nopeutumisen lisäksi haetaan ratkaisuja vähentää hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa työoloja tuotantotiloissa.

Kiertotaloudesta keskustellaan 17.3.2023 Kuopiossa Pohjois-Savon ilmastofoorumissa

Kiertotalouden tapahtumapäivää vietetään perjantaina 17.3.2023 Kuopiossa Scandic hotellissa Väinölänniemen kupeessa. Tapahtumaan voi osallistua myös striimin kautta.

Pohjois-Savon ilmastofoorumia on järjestetty keväästä 2020 saakka. Tämän kevään foorumi on suunnattu yrityksille, jotka haluavat vauhdittaa kiertotaloutta omassa toiminnassaan sekä toimijoille, jotka haluavat tukea yritysten kiertotaloustyötä. Ohjelmassa on puheenvuoroja, kiertotalouskokeilujen esimerkkejä, paneelikeskustelu, klinikoita ja verkostoitumista.

Tilaisuudessa puhuvat Pia Erkinheimo Ilmastorahastosta, Riku Sinervo Sitrasta sekä Rauno Sairinen Itä-Suomen yliopistosta. Paneelikeskustelun Pohjois-Savon kiertotalouspotentiaalista juontaa Päivi Kinnunen VTT:stä.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Pohjois-Savon ELY-keskus, Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon koulutuskuntayhtymä. 

Koko ohjelma ja ilmoittautumiset Pohjois-Savon ilmastotyön verkkosivuilla: https://hiilineutraalipohjoissavo.fi/pohjois-savon-ilmastofoorumi-kiertotaloudella-kilpailukykya/

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Pohjoissavolaisia ilmastotekoja –videosarjan jakso Kiertotaloudella kilpailukykyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saara Karkulahti, Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö
Pohjois-Savon ELY-keskus
050 390 2765


Tapio Kettunen, ilmastoasiantuntija
Pohjois-Savon ELY-keskus
0295 026 710


etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Maakunnan kiertotalouspotentiaalista keskustellaan maaliskuussa hotelli Scandicissa.
Maakunnan kiertotalouspotentiaalista keskustellaan maaliskuussa hotelli Scandicissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.3.202428.3.2024 10:49:04 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja vedenpinta on pysynyt muuttumattomana viimeisen kuukauden. Lisäjuoksutus Konnuksen tulvakanavasta on aloitettu 13.3 ja nyt tapahtuu vaiheittainen juoksutuksen aloittaminen Naapuskosken padosta. Tarkoituksena on lisätä juoksutusta vähitellen siinä tahdissa, että Kallaveden pinta pysyy nykyisellä tasolla mahdollisimman pitkään. Iisalmen reitillä juoksutukset ovat pieniä ja vedenpinnat silti kesäkorkeuksissa. Lyhyet lämpimät jaksot eivät ole vielä saaneet vesiä liikkeelle vesistöihin asti. Nyt alkavaksi ennustettu lämpöaalto todennäköisesti saa vedet liikkeelle ja juoksutukset lisääntyvät jo viikonvaihteessa. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin vedenpinta on ajankohdan keskimääräistä ylempänä, mutta Vuotjärven vedenpinta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Juojärvi on 5 cm ajankohdan keskimääräistä ylemmällä tasolla. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 38 cm yli ajankohdan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye