Aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta pohti linjauksia kohti alueellista koronapäätöksentekoa

Jaa

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui verkkokokoukseen varapuheenjohtaja Tom Tallbergin johdolla 27.4.2021 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Valtioneuvoston koronan exit-suunnitelman mukaisia alueellisia tiekarttoja valmistellaan Pohjois-Suomessa.

Aluehallintovirasto päättää tällä viikolla yleisten tilaisuuksien toukokuun alussa voimaan astuvista kokoontumisrajoituksista.

”Tautitilanteen kehitystä lähialueilla, erityisesti Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella, sekä Pohjois-Ruotsissa on seurattu tarkoin Pohjois-Pohjanmaalla. Maailmalla, esimerkiksi Intiassa pandemia on pahimmillaan ja erittäin vaikeassa tilanteessa,” totesi Tom Tallberg valmiustoimikunnan avauspuheenvuorossa.

Kokouksen asiantuntijaesitelmän piti valtioneuvoston kanslian hallituspolitiikkayksikön päällikkö Taina Kulmala, joka kertoi hallituksen 21.4.2021 julkaiseman muistion suunnitelmista rajoitusten ja suositusten hallitulle purkamiselle Suomessa ja kuinka siirrymme koronatoimissa kohti alueellista päätöksentekoa.

Kulmalan mukaan laajassa lausuntokierroksessa tuli esiin ymmärrystä periaatteelle, että rajoituksia pitäisi ensin purkaa lasten ja nuorten, vanhusten sekä eniten kärsineiden alojen, kuten tapahtuma- ja kulttuurialan toimijoiden osalta.

Kulmala kertoi myös, että rajoitusten purkamisen seuranta tapahtuu 2-3 viikon jaksoissa siten, että epidemiatilanteen salliessa ensin luovutaan poikkeusoloista, sitten toimenpidetasoista ja lopulta siirrytään vaiheittaiseen alueelliseen päätöksentekoon rajoitusten purkamisessa.

Syksyn 2021 ja talven 2022 osalta tilanteen odotetaan helpottavan, koska rokotekattavuus koko väestön osalta on saavutettu.

Odotettavissa kuitenkin on, että lapsissa ja nuorissa virusta esiintyy talvikaudella 2022, koska rokotuksia ei heihin olla nyt kohdentamassa.

Kulmala näki, että taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten korjaaminen kestää useita vuosia maassamme.

Valtioneuvoston koronalinjauksia, hybridi- ja exit-strategiaa, sekä ja sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimeenpanosuositusta, on seurattu pohjoisessa valmistelemalla alueelliset tiekartat rajoitusten purkamisvaihtoehdoista. Tiekartat eivät vielä ole valmiit, ja ne tarkentuvat epidemiatilanteen mukaan.

Todellakaan tilanne ei ole ohi, vaan suosituksia käsihygieniasta, maskien käytöstä ja turvavälien pitämisestä ja muista varotoimista esimerkiksi rajaliikenteessä jatketaan vielä pitkään.

Huhtikuun lopussa tautitilanteen paraneminen pysähtyi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Syynä ovat pääsiäisen juhlakautena tapahtuneet tartunnat, sairaalaepidemiat Oulussa ja muutamat tartuntaryppäät useilla paikkakunnilla. Oulun sairaalaepidemia on hallinnassa ja tilanne tasoittumassa, mutta vasta lähipäivät näyttävät syntyykö karanteeneissa uusia tautitapauksia.

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 18.05.2021 klo 10.00.

Lisätietoja:

Tom Tallberg, vt. johtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, tom.tallberg@avi.fi

Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

050 583 9912, terttu.savolainen@avi.fi

Linkki UKK-vastauksiin:

Lue vastauksia yleisiin kysymyksiin koronasta aluehallintoviraston verkkosivuilta, UKK - Koronavirus COVID-19, http://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Regionförvaltningsverket skärper begränsningarna för sammankomster i Mellersta Österbottens sjukvårdsdistrikt (med undantag för Reisjärvi) under perioden 13.5.-1.6.202112.5.2021 16:39:08 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland fattade idag 12.5.2021 beslut om skärpta begränsningar av antalet deltagare i offentliga tillställningar och allmänna sammankomster i Mellersta Österbottens sjukvårdsdistrikts område (med undantag för Reisjärvi) under perioden 13.5.-1.6.2021. Deltagarantalet begränsas till högst 10 personer inomhus och 20 personer i avgränsade områden utomhus under förutsättningen att alla som deltar i verksamheten i realiteten kan undvika närkontakt med varandra genom att följa UKM:s och THL:s anvisning. Om offentliga tillställningar inte går att ordna genom att sörja för säkra arrangemang kan de inte ordnas överhuvudtaget.

Aluehallintovirasto tiukentaa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen (pl. Reisjärvi) kokoontumisrajoituksia ajalla 13.5. – 1.6.202112.5.2021 16:36:23 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti tänään 12.5. yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärärajoitusten tiukennuksista Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella (pl. Reisjärvi) ajalla 13.5.– 1.6.2021. Osallistujamäärä rajoitetaan sisätiloissa enintään 10 henkilöön ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa enintään 20 henkilöön edellyttäen, että kaikkien toimintaan osallistuvien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen OKM:n ja THL:n ohjeistusta. Mikäli yleisötilaisuuksia ei voida järjestää turvajärjestelyin, ei niitä voida järjestää ollenkaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme