Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Pohjoismaiden tuottajajärjestöt kokouksessaan Seinäjoella: Vihreä siirtymä vaatii onnistuakseen taloudellista vakautta

Jaa
Pohjoismaiden viljelijät ovat valmiit ruuantuotannon vihreään siirtymään. Tuotantoa on kehitettävä kestävämpään ja ilmastotehokkaampaan suuntaan. Pohjoismaisella maataloudella on suuri innovaatiovoima ja ratkaisut ilmastokestävään tuotantoon. Suuret kansainväliset muutokset ja taloudellinen epävarmuus vaikuttavat kuitenkin näihin tavoitteisiin nyt kielteisesti, toteaa Pohjoismaiden tuottajajärjestöjen yhteistyöelimen NBC:n puheenjohtajisto kannanotossaan.

Maailma on muuttunut epävakaammaksi ja epävarmemmaksi viime vuosina - taloudellisesti ja poliittisesti. Koronapandemia on muuttanut kulutustottumuksia ja haastanut kaikentyyppisten tuotteiden toimitusketjut. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on lisännyt turvallisuusuhkien lisäksi epävarmuutta energian, lannoitteiden, rehujen ja ruokaöljyn saatavuudessa, nostanut rajusti niiden hintoja sekä muuttanut maailman kauppavirtoja merkittävästi.

Joistakin perusraaka-aineista ja -tuotteista on syntynyt pulaa, joka on aiheuttanut suuria hinnankorotuksia ja ongelmia erityisesti köyhimmille elintarvikkeiden tuojamaille. Ruokaturvasta on tullut todellinen globaali haaste.

Yleisesti ottaen maatalousala on Pohjoismaissa ollut osaava ja tehokas tilanteen hallinnassa. Tuotanto ja vienti ovat säilyneet, mutta tämä on vaatinut tuotannon uudelleenjärjestelyjä ja johtanut suuriin hintavaihteluihin, taloudellisiin tappioihin ja kannattavuuden heikkenemiseen.

Monet markkinat ovat tällä hetkellä epätasapainossa, ja tarvetta on sekä ylläpitää markkinasuhteita että luoda uusia markkinamahdollisuuksia – kansallisesti ja kansainvälisesti.

Pohjoismaiset viljelijät tarvitsevat taloudessa ja politiikassa ilmapiirin, joka luo luottamusta, kannattavuutta sekä kannusteet toimialan jatkuvaan kehittämiseen. Ilman parempaa taloudellista vakautta ei tarvittavia investointeja kestävyyden lisäämiseen ja ilmastovaikutusten vähentämiseen pystytä tekemään.

-        On ratkaisevan tärkeää, että poikkeuksellisessa ja monimutkaisessa tilanteessa vallitsee poliittinen ymmärrys ja halu varmistaa riittävä elintarviketuotanto maailman väestölle. Pohjoismaissa voimme tuottaa terveellisiä ja kestäviä tuotteita pienemmillä ilmastovaikutuksilla huomioiden luonnon monimuotoisuus ja eläinten hyvinvointi, mutta samalla maatalouden kannattavuus ja kilpailukyky on varmistettava, NBC:n puheenjohtaja Søren Søndergaard toteaa.

-        Kriisiaika on myös tuottajaosuuskunnille näytön paikka, jona niiden merkitys punnitaan. Tuottajilla on hinnoitteluvoimaa vain silloin, kun heidän omistamansa kaupalliset ja teolliset organisaatiot ovat riittävän suorituskykyisiä, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

Pohjoismaisilla viljelijöillä on vahva tavoite varmistaa ja jatkaa vihreää siirtymää sekä ottaa käyttöön lisää ilmastotoimia. Hyödynnämme elintarviketuotannon arvoketjujen vahvaa yhteyttä – myös osuuskuntiemme avulla. Yhteistyö muodostaa vahvan pohjan tuotannon ja myynnin optimoinnille. Tähän on lisätty jatkuva keskittyminen innovaatioihin ja uuden tiedon käyttöönotto neuvontajärjestelmämme kautta.

Pohjoismaiset viljelijät voivat vastata tulevaisuuden ilmasto- ja kestävyysvaatimuksiin, mutta edellytyksenä on kannattavuus ja vakaa rahoituskehys.

Lisätiedot:
NBC:n puheenjohtaja Søren Søndergaard,+45 2048 7713
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, +358 50 341 3167
Johtaja Juha Ruippo, MTK, +358 40 553 3232

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye