Pohjoismaisten Palomiesten Opintopäivät: Palomiesten altistumista syöpävaarallisille aineille minimoitava

Jaa

Pohjoismaisten Palomiesten Opintopäivät PPO Helsingissä (Nordiska Brandmännens Studiedagar NBS i Helsingfors) 29.5-1.6.2017 vaatii työnantajia huomioimaan välittömästi tuoreet tutkimustulokset, joiden mukaan palomiehen ammatti on yksi syöpävaarallisimmista.

Toimintanäytös Hanasaaren rannassa
Toimintanäytös Hanasaaren rannassa

Palomiesammatti on yksi syöpäaltteimmista ja alalla työskentelevillä on huoli terveydestään. Palomies ei voi valita työskentelyolosuhteitaan. Työtehtävissä on vaarana altistua useille erilaisille syöpävaarallisille aineille. Pohjoismaiset palomiehet vaativat altistumisten minimoimista kaikin tavoin.

Työnantajien tulee välittömästi huomioida ja hyödyntää tuoreimmat tutkimustulokset ohjeistamalla tarkoin onnettomuus-, harjoitus- ja huoltotilanteiden toimintamallit. Suojavyöhykemalli on otettava aktiiviseen käyttöön, työterveyshuolto on liitettävä tiiviimmin palomiesten terveydentilan seurantaan sekä operatiivisessa työssä mukana olevat työntekijät lisättävä työnantajan pitämään työssä syöpävaarallisille aineille altistuville -rekisteriin.

Kansainvälinen syövän tutkimusjärjestö (IARC, 2010) on arvioinut, että palomiehillä on kohonnut riski sairastua kives- ja eturauhassyöpään sekä Non-Hodginsin lymfoomaan. Pohjoismaisessa vastaavassa tutkimuksessa on todettu 30–49 vuotiailla palomiehillä olevan kohonnut eturauhassyövän ja melanooman riski sekä yli 70-vuotiailla palomiehillä kohonnut riski sairastua myeloomaan, keuhkosyöpään ja mesotelioomaan (Pukkala ym., 2014). Mesotelioomariski on myös todettu hiljattain ilmestyneessä amerikkalaisessa tutkimuksessa (Daniels ym., 2014)

Työtehtävissä välittömästi esiintyvistä aineista haitallisimpia ovat: hiilimonoksidi, syaanivety, ja rikkivety sekä ärsyttävät kaasut (kloorivety, typen oksidit, ja rikkidioksidi). Pitkäaikaisia vaikutuksia aiheuttavista kemikaaleista haitallisimpia ovat asbesti, bentseeni, polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH), formaldehydi, ja 1.3-butadieeni. Elimistöön kertyvistä aineista perfluoratut yhdisteet, lyijy, kadmium ja dioksiinit

Ari Hauksson
PPO/NBS pj isl.

Lisätiedot: 

- Timo Tähtinen (yleisesti), p. 040 777 9628

- Juha Laitinen (lääketiede) TTL/Kuopio, p. 030 474 7208

Avainsanat

Kuvat

Toimintanäytös Hanasaaren rannassa
Toimintanäytös Hanasaaren rannassa
Lataa
Tanskalainen hengenkohottaja, Tommy Baelkgaar Kjaer  ”We are firefighters, aren’t we?"
Tanskalainen hengenkohottaja, Tommy Baelkgaar Kjaer ”We are firefighters, aren’t we?"
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on lähes 220 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

SAK:laisten kassojen vaatimukset menestyivät merkittäviltä osin markkinaoikeuden päätöksessä YTK-jutussa22.9.2017 15:30Tiedote

Markkinaoikeus katsoo tänään antamassaan ratkaisussa, että Yleisen työttömyyskassa YTK:n markkinointi vuosina 2013–2015 on osaksi harhaanjohtavaa. Oikeuden ratkaisu koskee asiaa, jossa oikeutta pyydettiin ottamaan kantaa YTK:n mainontaan, jossa vertailtiin työttömyyskassojen jäsenmaksuja. Tuomion parasta antia on se, että markkinaoikeus otti YTK:n markkinoinnin tutkittavakseen EU-oikeuden perusteella. Hakemuksen asian selvittämisestä markkinaoikeudessa tekivät JHL:n työttömyyskassa ja kahdeksan muuta SAK:laisten liitojen työttömyyskassaa. Työttömyyskassojen tekemän haastehakemuksen mukaan YTK:n kampanja olisi vertaillut työttömyyskassojen jäsenyyden hintoja harhaanjohtavalla tavalla. Oikeuden mielestä asia oli osaksi näin. Markkinaoikeuden mukaan eräs YTK:n käyttämä mainosvideo on harhaanjohtava, koska se viittaa YTK:n työttömyysturvan olevan muita edullisempi. Tämä harhaanjohtava mainos on omiaan vaikuttamaan palkansaajan taloudelliseen käyttäytymiseen tai aiheuttamaan vahinkoa kilpai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme