Pohjola Rakennukselta uusi idea muuttolahjoihin – asiakas voi lahjoittaa muuttolahjan arvon hyväntekeväisyystyöhön

Vuosittain yli 2000 uutta kotia rakentava perheyhtiö Pohjola Rakennus on perinteisesti jakanut uusiin koteihin muuttopäiväksi muuttolahjan, jonka tehtävänä on ollut helpottaa tulevien asukkaiden muuttopäivää pienillä käyttötavaroilla. Lahja on sisältänyt vastuullisesti tuotettuja ja pitkäikäisiä tuotteita sekä virvokkeita muuttopäivää piristämään.
”Muuttolahjamme on saanut paljon kiitosta. Nykyään monet asiakkaistamme ovat tietoisempia ylikulutuksesta ja yhteiskunta- ja ympäristöasiat kiinnostavat entistä enemmän, joten päätimme tarjota asiakkaillemme helpon tavan toteuttaa hyväntekeväisyyttä. Valitsimme kaksi hyväntekeväisyystahoa, jotka tekevät tärkeää työtä ympäristön ja perheiden eteen”, ympäristöpäällikkö Karoliina Hakala kertoo Pohjola Rakennukselta
Lahjoituskohteiksi valittiin Hope Ry sekä John Nurmisen Säätiö. John Nurmisen Säätiö oli Pohjola Rakennukselle helppo valinta yhteistyökumppaniksi, sillä Pohjola Rakennus toimii monissa Suomen rantakaupungeissa. Myös lasten ja lapsiperheiden apuna toimiva Hope Ry oli perheyritykselle luonteva valinta yhteistyökumppaniksi, sillä Pohjola Rakennuksella on vahvat perhekeskeiset arvot ja yritys haluaa panostaa nuorten koulutukseen ja nuoriin osaajiin.
"Apua tarvitsevien vähävaraisten lapsiperheiden määrä on kasvanut viime vuosina ja haluamme parhaamme mukaan vastata perheiden tarpeisiin. Hopen ytimessä on yhdessä toimiminen ja iloitsemmekin siitä, että Pohjola Rakennus Oy on liittynyt mukaan avun ketjuun sekä tarjoaa auttamismahdollisuuksia asiakkailleen. Yhdessä auttaminen lisää toiveikkuutta kaikille osapuolille”, Hope Ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila iloitsee yhteistyöstä.
Ensimmäiset 113 kotia, joiden asukkaat pääsevät valitsemaan muuttolahjansa tilalle lahjoituksen, valmistuvat kesäkuun lopulla vuonna 2022. Kaiken kaikkiaan mahdollisuus lahjoitukseen koskee hieman alle 800 tänä vuonna valmistuvaa asuntoa.
”Pitkällä aikavälillä uskomme Itämeren tilan edelleen paranevan, kunhan vain pystymme jatkamaan nykyisiä hankkeitamme, laajentamaan tuloksellisiksi osoittautuneita pilotteja sekä innovoimaan uusia, meren kuormitusta vähentäviä projekteja. Sen vuoksi iloitsemme Pohjola Rakennuksen tuesta, joka mahdollistaa työtämme,” John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt sanoo.
John Nurmisen Säätiö – Pelastamassa Itämerta
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä, kuten rehevöitymistä ja luontokatoa. Säätiö on myös palkittu tiedon välittäjä ja merellisen kulttuurisisällön tuottaja. Vahvistamme ihmisen suhdetta mereen. Työtä ohjaavat tulokset ja vaikuttavuus. Säätiön toimintaa rahoitetaan pääosin lahjoituksilla ja avustuksilla. www.johnnurmisensaatio.fi
Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry toimii yhdessä yhteiseksi hyväksi. Autamme vapaaehtoisvoimin ja luottamuksella vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä Suomessa. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. www.hopeyhdistys.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Maliniemiviestintäpäällikkö
Puh:044 421 0317anni.maliniemi@pohjolarakennus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjola Rakennus Oy Suomi on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo vuodesta 1989. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain yli 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin. www.pohjolarakennus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Suomi
Pohjola Rakennus -konserni julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa25.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus -konserni on julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa. Vuoden 2022 tulos on osana vastuullisuusraporttia.
Pohjola Rakennukselta 78 uutta kotia Tampereen Kaukajärvelle10.5.2023 14:28:45 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa Tampereen Kaukajärvelle 78 uutta asuntoa. RS-kohteena myytävät Asunto Oy Tampereen Hymnin kodit valmistuvat arviolta syksyn 2024 aikana.
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa 34 uutta Hitas-kotia Etelä-Haagaan2.1.2023 13:29:35 EET | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Hitas-uudiskohteensa, Asunto Oy Helsingin Hellikin, rakentamisen. Hellikkiin valmistuu yhteensä 34 uutta kotia arviolta toukokuussa 2024.
Pohjola Rakennukselle voitto Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailussa – Kissanmaalle uusi kiertotaloutta edistävä asuinkerrostalo13.10.2022 13:08:38 EEST | Tiedote
Tampereen kaupunki on päättänyt varata Pohjola Rakennus Oy Suomelle Kissanmaalla sijaitsevan tontin omistusasuntotuotantoon. Tontinluovutuskilpailussa edellytyksenä oli tehdä konseptitason suunnitelma siitä, miten tontille sijoitettavassa hankkeessa tullaan hyödyntämään kiertotalouden periaatteiden mukaisia rakennusosia tai -materiaaleja. Kissanmaalla sijaitsevaan tonttiin tuli yhteensä 18 hakemusta, joista raati valitsi Pohjola Rakennuksen konseptisuunnitelman parhaimmaksi.
Pohjola Rakennus rakentaa Taaleri Vuokrakoti Ky:lle 116 asuntoa Turun Linnakortteliin30.9.2022 09:15:00 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi ja Taaleri Vuokrakoti Ky ovat solmineet kaupat kahdesta Turun Linnakorttelissa sijaitsevasta asuinkerrostalosta. Pohjola Rakennus rakentaa uusia vuokrakoteja Taalerille yhteensä 116 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme