Pohjola Rakennus Oy Suomi

Pohjola Rakennuksen Tampereen Puisto-Kalevan Kärjen asunnoista varattiin lähes kaikki ensimmäisten kolmen päivän aikana

Jaa
Pohjola Rakennus Oy Suomen Tampereen Puisto-Kalevan kohteen, Asunto Oy Tampereen Puisto-Kalevan Kärjen, ennakkomarkkinointi lähti käyntiin vauhdikkaasti, sillä lähes kaikki asunnot varattiin ensimmäisen kolmen päivän aikana.
Pohjola Rakennuksen Tampereen Puisto-Kalevan Kärki on osa laajempaa rakennuskokonaisuutta.
Pohjola Rakennuksen Tampereen Puisto-Kalevan Kärki on osa laajempaa rakennuskokonaisuutta.

Asunto Oy Tampereen Puisto-Kalevan Kärki on 13-kerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 108 asuntoa yksiöistä neliöihin. Talon asukkaiden käytössä on yhteiset hyötykasvipuutarha, istutuslaatikoita, grillikatos sekä ruokailupaikka. Korttelilla on lisäksi käytössään ympäristöystävällinen täyssähköinen yhteiskäyttöauto, josta veloitetaan käytön mukaisesti.

Puisto-Kalevan Kärki sijaitsee monipuolisten palvelujen ja liikenneyhteyksien läheisyydessä, naapurista löytyy arkea helpottava suuri päivittäistavarakauppa ja lenkkipolutkin kulkevat ihan vieressä. Alueen kulkuyhteydet tulevat parantumaan entisestään Tampereelle rakennettavan raitiovaunun ansiosta.

- Kaleva ja sen myötä myös Puisto-Kalevan tuleva asuinalue on Tampereen aluekeskuksista vetovoimaisin alueen kehittymisen, keskustan läheisyyden, hyvien palveluiden sekä liikenneyhteyksien ansiosta. Kysyntää uusille asunnoille on ja Puisto-Kalevan Kärki vastaa siihen kysyntään, Pohjola Rakennuksen Tampereen hankejohtaja Henna Korpiluoto kertoo.

Jäähallinraitille rakennettavan Asunto Oy Tampereen Puisto-Kalevan Kärjen asuntotyypit vaihtelevat 23,5m2:n yksiöstä 114m2:n neljän huoneen asuntoihin. Asuntojen kysyntä on ollut voimakasta ja ennakkovarauksia on saatu 94% osakkeista. Lähes kaikki asunnot varattiin ensimmäisten kolmen päivän aikana ja jäljellä on enää muutamia kolmioita. Kärjen suurimman asunnon, 114m2:n neliön suosio on ollut niin suuri, että sen varauslistalla on useita jonottajia.

Puisto-Kaleva on Tampereen suosituimpaan kaupunginosaan Kalevaan rakentuva uusi asuinalue. Nykyisen Tampere Areenan alueelle ensimmäisenä kohoava Puisto-Kalevan Kärki tulee olemaan osa laajempaa rakennuskokonaisuutta. Pohjola Rakennus rakentaa alueelle yhteensä kuusi taloa, jotka sijaitsevat Tampereen kaupungin vuokratontilla. Kärjen rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2020, arvioitu valmistuminen on vuoden 2021 lopulla. Koko Puisto-Kalevan alueen arvioitu valmistuminen on vuonna 2025. Voimakkaan kysynnän ansiosta seuraava taloyhtiö tulee ennakkomarkkinointiin keväällä 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjola Rakennus Oy Suomi, hankejohtaja Henna Korpiluoto, 050 517 7552, henna.korpiluoto@pohjolarakennus.fi


Pohjola Rakennus Oy Suomi, myyntipäällikkö Tiia Järvi, 050 5515 222,
tiia.jarvi@pohjolarakennus.fi

Kuvat

Pohjola Rakennuksen Tampereen Puisto-Kalevan Kärki on osa laajempaa rakennuskokonaisuutta.
Pohjola Rakennuksen Tampereen Puisto-Kalevan Kärki on osa laajempaa rakennuskokonaisuutta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Suomi
Pohjola Rakennus Oy Suomi
Televisiokatu 4
00240 Helsinki

020 7759 600http://www.pohjolarakennus.fi

Koteja Pohjolan elosuhteisiin


Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa viihtyisiä koteja Suomen elosuhteisiin yli 30 vuoden kokemuksella.Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain yli 2000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Pohjola Rakennuksen palveluksessa on yli 3 000 ammattilaista, joista lähes 200 on omaa henkilökuntaa. Monessa asiassa on onnistuttu: liikevaihtomme on kehittynyt positiivisesti ollen 260 MEUR vuonna 2018, lisäksi asiakastyytyväisyys oli 4,31/5 ja henkilöstötyytyväisyys 88 % vuonna 2017. Menestyksen takana ovat osaamisen jatkuva kehittäminen sekä palveluvalmis asenne: tarjoamme parhaat puitteet asukkaille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Valitse Pohjola Rakennus, kun
haluat kotimaista osaamista kotimaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Suomi

Pohjola Rakennukselle voitto Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailussa – Kissanmaalle uusi kiertotaloutta edistävä asuinkerrostalo13.10.2022 13:08:38 EEST | Tiedote

Tampereen kaupunki on päättänyt varata Pohjola Rakennus Oy Suomelle Kissanmaalla sijaitsevan tontin omistusasuntotuotantoon. Tontinluovutuskilpailussa edellytyksenä oli tehdä konseptitason suunnitelma siitä, miten tontille sijoitettavassa hankkeessa tullaan hyödyntämään kiertotalouden periaatteiden mukaisia rakennusosia tai -materiaaleja. Kissanmaalla sijaitsevaan tonttiin tuli yhteensä 18 hakemusta, joista raati valitsi Pohjola Rakennuksen konseptisuunnitelman parhaimmaksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye