Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa laajentaa urakointiin

Jaa
Pohjola Rakennus Oy Uusimaa vahvistaa palvelutarjontaansa omaperustaisen asuntotuotannon lisäksi perustamalla urakointiyksikön asuntotuotantoon. Urakointiyksikön johtajana on aloittanut Jouni Laukkarinen 1.2.2018.
Jouni Laukkarinen
Jouni Laukkarinen

”Haemme entistä vahvempaa jalansijaa pääkaupunkiseudun vilkkaaseen asuntorakentamiseen. Urakoitsijoiden keskittyessä pääasiassa omaan tuotantoon on sopiva hetki laajentaa toimintaa myös kilpailu-urakoinnin puolelle. Tällä varmistetaan kannattavuus suhdanneherkällä rakennussektorilla”, urakointiyksikön johtaja Jouni Laukkarinen kertoo.

RT:n suhdannekatsauksen (10/2017) mukaan asuntoaloitusten ennakoidaan pysyvän tänä vuonna lähes samalla tasolla kuin viime vuonna. ARA-tuotannossa aloitusten ennakoidaan pysyvän 9000 asunnon paikkeilla, vapaarahoitteisten asuntojen aloitusten jäädessä (23 000) hieman alle viimevuotiseen nähden (26000).

”Pääkaupunkiseudulla oleva uusien asuntojen tarve on kasvanut jo useamman vuoden ajan ja tarve näyttää jatkuvan edelleenkin. Työpaikat keskittyvät kasvukeskuksiin entistä enemmän.  Vetovoimaa pääkaupunkiseudulle on, ja näin ollen uusien asuntojen tarve kasvaa entisestään. Tällä hetkellä urakkakilpailuun on tulossa hyvin kohteita, jotka kuuluvat alueeseemme”, Laukkarinen jatkaa.

Pohjola Rakennus Oy Uusimaan urakointiyksikkö toteuttaa hankkeet projektinjohtomallilla. Hyvät kumppanuussuhteet niin asiakkaisiin kuin yhteistyökumppaneihinkin ovat tärkeitä.

”Oman henkilöstön sitoutumista ja luottamusta ei pidä missään nimessä unohtaa. Positiivisella asenteella pääsemme pitkälle ja sitä pitääkin vaalia.  Hyvä henki on kaiken A ja O.  Lisäksi tekemisessä pitää olla meininkiä, mutta sen pitää olla määrätietoista” Jouni Laukkarinen kuvaa.

”Uusi rooli tuo mukanaan mielenkiintoisia tehtäviä. Henkilörekrytoinnissa on haastetta kerrakseen vallitsevassa markkinatilanteessa.  Uuden yksikön perustaminen antaa minulle hyvän mahdollisuuden käyttää kaikkia niitä kokemuksia, mitä olen tähänastisen urani aikana oppinut”.

Jouni Laukkarinen on toiminut alalla jo yli 30 v. Skanska Talonrakennus Oy:ssä vuodesta 1994, viimeksi Etelä- Suomen asuntorakentamisyksikössä työpäällikkönä 12 vuotta. Kokemusta on sekä urakoinnin että omaperustaisen tuotannon puolelta.                                              

 

 

Lisätietoja:

Jouni Laukkarinen, Pohjola Rakennus Oy Uusimaa, urakointiyksikön johtaja, p. 0405260624, jouni.laukkarinen@pohjolarakennus.fi

Ari Autio, Pohjolarakennus Oy Uusimaa, laskentapäällikkö, p. 0405218742, ari.autio@pohjolarakennus.fi

Tommi Metsälä, Pohjola Rakennus Oy Uusimaa, vt toimitusjohtaja, p. 0451313526, tommi.metsala@pohjolarakennus.fi


Juha Metsälä, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, konsernijohtaja, p. 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi

Avainsanat

Kuvat

Jouni Laukkarinen
Jouni Laukkarinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa
Pohjola Rakennus Oy Uusimaa
Televisiokatu 4
00240 HELSINKI

020 7759 600, pohjola@pohjolarakennus.fihttp://www.pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa on osa Pohjola Rakennus-konsernia, joka on projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani. Pohjola Rakennus on rakentanut yli 10 000 kotia, ja se kuuluu suurimpiin asuntorakentajiin Tampereen, Turun ja Jyväskylän alueella. Tällä hetkellä Pohjola Rakennuksella on noin 2000 asuntoa rakenteilla. Lisäksi Pohjola Rakennus toteuttaa liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infra- ja peruskorjauskohteita. Konserni työllistää yhteensä noin 3000 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on noin 200. Konsernin tavoitteena on olla johtava asuntorakentaja toiminta-alueillaan. www.pohjolarakennus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye