Pohjola Rakennus Oy Suomi

Pohjola Rakennus toteuttaa aluehankkeen Espoon Keraan – Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto mahdollistamassa hanketta

Jaa
S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy ja Pohjola Rakennus Oy Suomi ovat sopineet tänään 3.6.2022 Espoon Kerassa sijaitsevan määräalan kaupasta. Pohjola Rakennuksen tonttirahastokumppanina aluehankkeessa toimii Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto.

Pohjola Rakennus toteuttaa tontille kaksi korttelia asuinkerrostaloineen. Yhteensä aluehankkeessa on rakennusoikeutta 26 500 kerrosneliömetriä. Kortteliin rakennetaan maankäyttösopimuksen mukaisesti vapaarahoitteisen asuntotuotannon lisäksi tuettua asuntotuotantoa.

”Kera on tulevaisuuden alue, joka kehittyy voimakkaasti ja haluamme olla siellä läsnä rakentamassa parempaa Espoota. Tällä hetkellä alue tunnetaan Kera Hallien tuomasta urheilu- ja käsityöläistoiminnoista, mikä on saanut ihmiset tutustumaan Keraan. Keran juna-aseman läheisyys ja tulevat kaupalliset palvelut tulevat tukemaan alueen palvelutarjontaa merkittävästi. Aluehanke on meille tärkeä ja sen suunnittelu tullaan käynnistämään välittömästi”, Pohjola Rakennus Oy Suomen pääkaupunkiseudun liiketoimintajohtaja Hannu Hirvensalo kommentoi.

Hankkeen suunnittelu käynnistetään kesällä 2022 ja tavoiteaikataulun mukaisesti ensimmäistä hanketta aletaan toteuttaa syksyn 2023 aikana. Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto vuokraa tontin Pohjola Rakennukselle pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Myöhemmin muodostettavat tontit ovat takaisinlunastettavia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Suomi
Pohjola Rakennus Oy Suomi
Televisiokatu 4
00240 Helsinki

020 7759 600http://www.pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus Oy Suomi on kotimainen perheyritys, joka on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo yli 30 vuotta. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain lähes 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Suomi

Pohjola Rakennukselle voitto Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailussa – Kissanmaalle uusi kiertotaloutta edistävä asuinkerrostalo13.10.2022 13:08:38 EEST | Tiedote

Tampereen kaupunki on päättänyt varata Pohjola Rakennus Oy Suomelle Kissanmaalla sijaitsevan tontin omistusasuntotuotantoon. Tontinluovutuskilpailussa edellytyksenä oli tehdä konseptitason suunnitelma siitä, miten tontille sijoitettavassa hankkeessa tullaan hyödyntämään kiertotalouden periaatteiden mukaisia rakennusosia tai -materiaaleja. Kissanmaalla sijaitsevaan tonttiin tuli yhteensä 18 hakemusta, joista raati valitsi Pohjola Rakennuksen konseptisuunnitelman parhaimmaksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye