Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomi

Pohjola Rakennus tuo Pohjois-Suomeen kohtuuhintaisia koteja ja satoja uusia työpaikkoja

Jaa
Juha Metsälä ja Ari Loukkola Välivainion ostoskeskuksen edessä, jonka tilalle nousee neljä uutta kerrostaloa.
Juha Metsälä ja Ari Loukkola Välivainion ostoskeskuksen edessä, jonka tilalle nousee neljä uutta kerrostaloa.

Pohjola Rakennus -konsernin vuodenvaihteessa perustetulla tytäryhtiöllä Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomella on suuria suunnitelmia Pohjois-Suomen varalle. Työtä arvioidaan kertyvän nyt rakennettavissa kohteissa noin 300 paikalliselle osaajalle.

Rakennustyöt Toppilansalmessa Ruoteli-korttelissa käynnistyvät jo elokuussa, kun taas Välivainion purettavan ostoskeskuksen tilalle nousevien neljän kerrostalon rakentaminen alkaa tämänhetkisen aikataulun mukaan kesällä 2019.

”Omalta osaltamme haluamme rakentaa Pohjois-Suomeen nykyistä tiiviimpää kaupunkikuvaa, jossa asunnot löytyvät palveluiden läheltä. Tällöin kaupunki ei levittäydy liian laajalle alueelle”, kertoo Pohjois-Suomen paikallisorganisaatiota johtava toimitusjohtaja Ari Loukkola.

Isot projektit tarkoittavat paitsi uusia kohtuuhintaisia koteja, mutta myös töitä pohjoissuomalaisille osaajille, sillä kaikki Pohjola Rakennuksen kohteet toteutetaan alueellisten yhteistyökumppaneiden voimin aina suunnittelusta myyntiin. “Haluamme rakentaa pitkäjänteistä kumppanuutta paikallisten yritysten kanssa”, Loukkola painottaa.

“Yhteistyökumppaneita olemme löytäneet erittäin hyvin alkuvuoden aikana, mutta
hankkeiden edistyessä työtä tulee lisää.”

Lisätietoja:

Ari Loukkola, toimitusjohtaja, Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomi, puh. 0400 942 890, ari.loukkola@pohjolarakennus.fi 

Juha Metsälä, konsernijohtaja, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, puh. 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi 

Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomi on osa Pohjola Rakennus -konsernia, joka on
projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani. Pohjola Rakennus on rakentanut yli 10 000 kotia, ja se kuuluu suurimpiin asuntorakentajiin Tampereen,Turun ja Jyväskylän alueella. Tällä hetkellä Pohjola Rakennuksella on noin 2500 asuntoa rakenteilla. Lisäksi Pohjola Rakennus toteuttaa liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infra- ja peruskorjauskohteita. Konserni työllistää välillisesti 2500-
3000 työntekijää, joista omaa henkilöstöä on noin 250 henkeä. www.pohjolarakennus.fi 

Avainsanat

Kuvat

Juha Metsälä ja Ari Loukkola Välivainion ostoskeskuksen edessä, jonka tilalle nousee neljä uutta kerrostaloa.
Juha Metsälä ja Ari Loukkola Välivainion ostoskeskuksen edessä, jonka tilalle nousee neljä uutta kerrostaloa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomi
Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomi
Typpitie 1
90620 Oulu

http://www.pohjolarakennus.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.