Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteen laskutus yhtenäistetään - alkuvuoden laskut tulevat asiakkaille vaiheittain

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa reilun kuukauden mittaisen uudistamisprojektin, missä aiempien 19 sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavan organisaation asiakas- ja potilastietojärjestelmien asiakasrekisterit siirretään Pohteelle. Työ tehdään portaittain tammi-maaliskuun aikana yksi tietojärjestelmä kerrallaan. Uudistamisprojektin vuoksi asiakkaiden alkuvuoden laskutus voi viivästyä.

Pohjois-Pohjanmaan alueen asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen on suuri urakka. Pohteen strategia- ja talousjohtaja Anu Vuorisen mukaan työssä on tärkeää edetä vaiheittain ja hallitusti. Tämän vuoksi aikaa siirtymälle on varattava useampia viikkoja.

”Tällä hetkellä Pohteella on käytössä 19 erillistä asiakas- ja potilastietojärjestelmää. Koska näiden järjestelmien kautta kulkee myös asiakkaiden laskutus, emme ole voineet aloittaa työtä asiakasrekisterien yhtenäistämiseksi aikaisemmin - ensin meidän täytyi käsitellä loppuun vuoden 2022 laskutus”, kertoo Vuorinen.

Vuoden 2022 osalta laskutus sulkeutui 20.1.2023. Järjestelmämuutosten toteutus käynnistyi heti maanantaina 23.1.2023.

Työ etenee portaittain

Kaikki 19 asiakas- ja potilastietojärjestelmissa olevaa asiakasrekisteriä täytyy siirtää hallitusti Pohteelle. Siirto tehdään asiakas- ja potilastietojärjestelmä kerrallaan kunnittain ja portaittain siten, että työ alkaa tammikuussa Lumijoelta jatkuen siitä vaiheittain Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymään ja Ouluun. Uudistamistyö päättyy helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa Liminkaan, Selänteeseen, Kempeleeseen ja Muhokselle.

Jokaisen järjestelmän kohdalla työ kestää noin viikon testauksineen. Potilaiden hoitoon työllä ei ole vaikutusta, mutta laskuja käynneistä ja palveluista ei voida lähettää ennen asiakasrekisterien siirtymistä Pohteelle.

Asiakkaiden laskut voivat viivästyä

Koska asiakaslaskutus tehdään hyödyntämällä asiakas- ja potilastietojärjestelmiä, Pohteen asiakaslaskutus tulee viivästymään alkuvuoden osalta. Käytännössä laskut lähetetään asiakkaille portaittain sitä mukaa, kun asiakasrekisterit laskutustietoineen saadaan siirrettyä Pohteelle.

”Laskujen viivästyminen on asiakkaiden kannalta harmillista, mutta on tärkeää, että tiedot siirtyvät hallitusti Pohteelle. Siirroilla ei kuitenkaan ole vaikututusta potilaiden hoitoon tai muihin palveluihin - arjessa asiakas- ja potilastietojärjestelmät toimivat täysin normaalisti. Etenemme niin ripeästi kuin hallittu siirtymä mahdollistaa”, painottaa Vuorinen.

Tavoitteena on, että tammikuun asiakaslaskut saataisiin liikkeelle portaittain helmikuun alusta lähtien. Osa laskuista on mahdollista lähettää vasta helmi-maaliskuun taitteessa. Pohteen asiakkaiden ei siis tarvitse huolestua, jos lasku tammi-helmikuun käynneistä tai palveluista ei saavu normaaliin tapaan.

Helpointa on tilata e-lasku

Pohteen laskut saa paperisena kotiin, minkä jälkeen sen voi maksaa normaalisti omassa verkkopankissa. Pohteen paperilaskuja ei kuitenkaan voi enää maksaa maksukorteilla tai käteisellä toimipisteissä. Helpointa onkin tilata Pohteen lasku sähköisenä e-laskuna joko omaan verkkopankkiin tai antaa suoramaksuvaltuutus pankille. Tällöin pankki maksaa laskun asiakkaan puolesta. Laskun voi tilata sähköisenä myös OmaPostiin tai Kivraan, joista käsin voi hoitaa myös laskun maksamisen.

Lisätietoja

Laskutuksen uudistamisen etenemistä voi seurata Pohteen verkkosivujen kautta osoitteessa https://pohde.fi/ajankohtaista/. Kuntakohtaisia tavoiteaikatauluja voi seurata verkko-osoitteen https://pohde.fi/meilla-asiakkaana/asiakasmaksut-ja-palvelusetelit/ kautta. Tarvittaessa päivitä näkymä näppäinyhdistelmällä ctrl f5 (PC) taulukon avaamiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus tehtiin Oulaskankaan sairaalassa28.3.2024 14:59:33 EET | Tiedote

OYSin toimintaa osana olevassa Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa tehtiin Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus 19. maaliskuuta. Päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen potilas kotiutuu toimenpidepäivänä. Tekonivelleikkauksia on tehty Oulaskankaan sairaalassa ylilääkäri Ismo Saarenpään mukaan vuodesta 2000. Ortopedian puolella tekonivelleikkauksia tehdään Saarenpään mukaan vuosittain noin 900.

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohteelle 1.4. Joihinkin palveluihin tulee pieniä muutoksia28.3.2024 08:52:39 EET | Tiedote

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vastuulle 1. huhtikuuta 2024. Aikaisemmin palvelut on järjestänyt yksityinen terveyspalveluyritys Terveystalo. Henkilöstö siirtyy Pohteelle liikkeenluovutuksella vanhoina työntekijöinä. Muutos ei aiheuta katkoksia asukkaiden palveluihin.

Pohde on järjestänyt hyvinvointialueen muutossuunnitelmiin liittyviä asukastilaisuuksia. Pääsiäispyhien jälkeen on vielä kaksi tilaisuutta Kuusamossa ja Ylivieskassa28.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on järjestänyt paikallisia asukastilaisuuksia tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman liittyvistä toimenpidesuunnitelmista. Paikallisia tilaisuuksia on ollut niillä paikkakunnilla, joiden palveluihin on suunniteltu esimerkiksi yksiköiden lakkauttamisia. Ensimmäinen tilaisuus oli etäyhteydellä ja muita paikallisia tilaisuuksia on pidetty Iissä, Reisjärvellä ja Kalajoella. Seuraavat ovat Kuusamossa (2.4.) ja Ylivieskassa (4.4.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye