Into Kustannus

"Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin" kertoo isän ja pojan järisyttävän tosielämän selviytymistarinan

Jaa
Juuri ilmestynyt teos on koskettava tositarina rakkaudesta ja rohkeudesta kuolemanpelon keskellä.

Vuonna 1939 itävaltalainen Gustav Kleinmann ja hänen vanhin poikansa, 15-vuotias Fritz joutuivat Buchenwaldin keskitysleirille Saksaan. Sieltä alkoi heidän kammottava ja samalla koskettava ja tärkeä tarinansa, jota on vaikea edes kuvitella.

Gustav päätettiin siirtää Auschwitziin, jonka he molemmat tiesivät merkitsevän varmaa kuolemaa. Silti Fritz teki uskomattoman valinnan ja pyysi päästä isänsä mukaan kohti Aushcwitzin kuolemanleiriä. Vankeutta kesti yhteensä viisi vuotta, mutta rakkautensa ja rohkeutensa avulla Fritz ja Gustav selviytyivät hengissä. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin on tarpeellinen muistutus paitsi ihmiskunnan karmeimmista teoista myös perheen ja ihmismielen voimasta.

Herkästi ja taidokkaasti kirjoitettu teos perustuu Gustav Kleinmannin salaa pitämään päiväkirjaan. Harva holokaustista selvinnyt on tuonut mukanaan vapauteen näin tarkkoja päiväkirjamerkintöjä koko vankeutensa ajalta. 

Walesilaissyntyinen Jeremy Dronfield on kirjailija, historoitsija ja entinen arkeologi. Hän on kirjoittanut romaaneja, tietokirjoja ja elämäkertoja. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin oli Sunday Times- ja Amazon-bestseller -listojen kärkisijalla ja se on käännetty viidelletoista kielelle. Kirjan on suomentanut Heli Naski.

Arvostelukappaleet:

arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye