HSL Helsingin seudun liikenne

Poikittaisliikenne paranee vuonna 2018, lisää liikennettä kasvaville alueille

Jaa
HSL:n liikenteen suurimmat muutokset vuonna 2018 tapahtuvat Pasilan tason poikittaisliikenteessä, Otaniemi–Tapiola-välin bussiliikenteessä, Herttoniemen alueen bussilinjastossa ja kasvavilla alueilla eri puolilla seutua. Nämä ja muut muutokset seudun joukkoliikenteessä sisältyvät HSL:n liikennöintisuunnitelmaan 2018–2019, jonka HSL:n hallitus hyväksyi linjan 71 muutoksia lukuun ottamatta tiistaina 23. tammikuuta.

Liikennöintisuunnitelma oli kommentoitavana HSL:n verkkosivuilla vajaan kuukauden ajan 13.12.2017–7.1.2018, ja siihen jätettiin yhteensä lähes 300 kommenttia.

Kommenteista lähes kolmasosa koski linjan 71 reittimuutosta, jossa linjan reitti olisi siirtynyt kulkemaan Kalasataman metroaseman kautta nykyisen Sörnäisten metroaseman sijaan. HSL:n hallitus päätti palauttaa linjan 71 reittimuutoksen ja sen mahdolliset vaikutukset muuhun linjastoon uudelleen valmisteltaviksi. Muilta osin liikennöintisuunnitelma hyväksyttiin.

”Helsingin seutu kasvaa juuri nyt kovaa vauhtia, mikä näkyy myös joukkoliikenteessä. Tänä vuonna tehtävät liikennöintimuutokset liittyvät pitkälti juuri kaupunkiseudun kasvuun”, kertoo HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila.

Vuorovälit tihenevät monilla yhteysväleillä, ja lisäksi liikenne lisääntyy iltaisin ja viikonloppuisin monissa paikoissa. Tämän lisäksi liikennettä laajennetaan uusille alueille eri puolilla seutua.

Pasilan tason poikittaisliikenteessä valmistaudutaan uusiin runkolinjoihin

Poikittaisliikenne paranee etenkin Pasilan tasolla syysaikatauluihin siirryttäessä 13.8.2018. Silloin linjat 58 ja 551 siirtyvät myöhemmin käyttöön otettavien runkolinjojen 500 ja 510 reiteille.

Linja 58 (tulevaisuudessa runkolinja 500) kulkee edelleen Munkkivuoresta Pasilan kautta Itäkeskukseen, ja sen reitti muuttuu hieman Herttoniemessä. Linjan 551 (tulevaisuudessa runkolinja 510) reittiä taas jatketaan Pasilasta Herttoniemeen, jolloin linjojen yhteiselle osuudelle Munkkiniemi–Pasila–Herttoniemi muodostuu ruuhka-aikoina kolmen minuutin vuoroväli.

Samalla linjojen 50 ja 59 itäinen päätepysäkki siirtyy Kalasatamaan, mikä parantaa uuden alueen bussiyhteyksiä. Samalla linjalla 59 aloitetaan liikenne myös lauantaisin ja sunnuntaisin.

Sunnuntailiikenne alkaa myös poikittaislinjalla 506 (Meilahti–Pasila–Arabia–Viikki–Myllypuro). Linjan 57 ja runkolinjan 560 sunnuntaivuorovälit tihenevät.

Suuria muutoksia Otaniemen ja Tapiolan busseille Kehä I:n tunnelityömaan vuoksi

Otaniemen ja Tapiolan alueen bussiliikenteessä tapahtuu suuria muutoksia, sillä ajoyhteys Tekniikantieltä Otaniemestä Tapiolantielle katkeaa Kehä I:n tunnelityömaan vuoksi kesäliikenteen alussa. Työmaan seurauksena runkolinja 550 siirtyy kulkemaan Westendinasemalta uudelle päätepysäkilleen Keilaniemeen. Linjan 551 päätepysäkki taas siirtyy Aalto-yliopiston metroasemalle.

Koska linja 550 siirtyy tarjoamaan päällekkäistä liikennettä linjan 555 kanssa, linja 555 muuttuu kulkemaan välillä Leppävaara–Martinlaakso. Leppävaara–Otaniemi–Keilaniemi-välillä kulkee tihein vuorovälein linja 550, ja Keilaniemestä Lauttasaaren suuntaan on mahdollista matkustaa metrolla.

Hanasaaren yhteyksiä palvelemaan perustetaan uusi linja 101 (Lauttasaari (M) – Tapiola (M)), joka kulkee arkisin päivällä 20 minuutin välein ja iltaisin ja viikonloppuisin 40 minuutin välein.

Joukkoliikenne ulottuu uusille alueille, myös muita muutoksia liikenteeseen

Bussiliikenne laajenee myös eri puolilla seutua kasvaville alueille. Linjan 43 reittiä pidennetään Hakuninmaalta Kuninkaantammeen kesäkuussa. Laajasalon Kruunuvuorenrantaa palvelee syysliikenteen alusta uusi yölinja 87N.

Eteläisen Helsingin sisäiset ja poikittaiset yhteydet paranevat syysliikenteen alussa, kun linjan 17 reitti muuttuu välille Kallio–Kruununhaka–Kauppatori–Eiranranta ja sen vuoroväli tihenee. Poistuvaa reittiosuutta korvaa linjan 21 uusi reitti, joka kulkee Lauttasaaresta Viiskulman kautta Eiraan, ei enää Erottajalle.

Herttoniemen alueella liityntälinjojen 80, 82 ja 83 vuorovälit tihenevät, ja linjan 80 päätepysäkki siirtyy Roihupellon teollisuusalueelta Itäkeskukseen, mikä tihentää Roihuvuoren ja Itäkeskuksen väliset yhteydet runkolinjamaiselle tasolle.

Espoossa paranevat Painiityn, Perusmäen ja Niipperin yhteydet, ja Vantaalla tihenee Kivistön aseman ja Keimolanmäen välinen liityntäliikenne.

Junaliikenteeseen ei ole suunnitteilla suurempia muutoksia, mutta I-, P- ja K-junien 10 minuutin vuorovälin liikenne jatkuu arki- ja lauantai-iltaisin tuntia aiempaa pidempään eli noin kello 20.30:een asti.

Mikä on liikennöintisuunnitelma?

Vuosittain laadittava liikennöintisuunnitelma sisältää keskeisimmät toteutettavat reitti- ja palvelutasomuutokset. Vuosittainen suunnitelma muodostaa perustan aikataulujen laatimiselle ja on voimassa tulevan kesäliikenteen alusta seuraavan vuoden talviliikennekauden loppuun.

HSL on laatinut suunnitelman yhteistyössä kuntien joukkoliikenneasiantuntijoiden, koulutoimen edustajien ja liikennöitsijöiden kanssa. Asukkaat ovat voineet osallistua kommentoimalla suunnitelmia HSL:n verkkosivuilla. HSL:n hallitus hyväksyy liikennöintisuunnitelman. Suunnitelmasta aiheutuvat kustannusmuutokset pohjautuvat yhtymäkokouksen hyväksymään talous- ja toimintasuunnitelmaan.

Tämän vuoden suunnitelmasta annettiin runsaasti palautetta: 300 kommenttia verkkosivuilla ja lisäksi kuusi kannanottoa asukasyhdistyksiltä, taloyhtiöiltä ja yksityishenkilöiltä. Eniten palautetta tuli linjojen 71 ja 21 reittimuutoksista.

HSL:n hallitus päätti palautteen perusteella palauttaa linjan 71 reittimuutoksen uudelleen valmisteltavaksi. Linjan 21 reittimuutos sen sijaan hyväksyttiin. Reittimuutoksen taustalla on se, että Erottajan päätepysäkki siirtyy muuhun käyttöön, eikä Erottajan ympäristöstä ole löytynyt bussille sopivaa päätepysäkkiä.

Vuoden 2018 muutokset pähkinänkuoressa:

  • Poikittaisliikenne paranee: linjat 58 ja 551 kulkevat yhteisellä osuudellaan Munkkiniemi–Herttoniemi ruuhkassa kolmen minuutin välein, linjalla 506 alkaa sunnuntailiikenne, linjojen 57 ja 560 sunnuntaivuoroväli tihenee (13.8.2018)
  • Kehä I:n tunnelityömaa muuttaa Otaniemen ja Tapiolan bussiliikennettä (18.6.2018)
  • Linjojen 50 ja 59 päätepysäkki siirtyy Kalasatamaan (13.8.2018)
  • Joukkoliikenne ulottuu uusille alueille: linjan 43 reittiä jatketaan Kuninkaantammeen (18.6.2018), Kruunuvuorenrantaan perustetaan uusi yölinja 87N (13.8.2018)
  • Herttoniemen liityntälinjojen 80, 82 ja 83 liikenne tihenee (13.8.2018)
  • Raitioliikenteessä linja 1 alkaa kulkea päivittäin kello 21:een asti (13.8.2018), ja joillekin muille linjoille on tulossa poikkeusreittejä katutöiden vuoksi
  • I-, P- ja K-junien tiheän vuorovälin liikenne jatkuu arki- ja lauantai-iltoina tunnin aiempaa pidempään (13.8.2018)
  • Kesäaikatauluihin siirrytään 18.6.2018, talvikauden aikatauluihin siirrytään 13.8.2018, kesäaikatauluihin 2019 siirrytään 17.6.2019

Linkki liikennöintisuunnitelman luonnokseen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tero Anttila, joukkoliikenneosaston johtaja, p. 050 555 2932
Miska Peura, joukkoliikennesuunnittelija, p. 09 4766 4363

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 380 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye