Suomen Punainen Risti SPR

Poliitikot ja järjestöt vaativat: Suomi mukaan maailman hiv-talkoisiin

Jaa
Maailman aids-päivää vietetään lauantaina 1.12. Teemapäivänä järjestöt ja useat eri alojen vaikuttajat vetoavat kansainvälisen hiv-työn puolesta. Suomi on onnistunut hiv-epidemian hoidossa poikkeuksellisen hyvin. Järjestöjen mukaan menestystarina on mahdollista toistaa ympäri maailmaa.
Suomi on hiv-hoidon huippumaa, mutta maailmalla lähes puolet tartunnan saaneista elää vailla lääkitystä. Kuvaaja: Mikko Rasila
Suomi on hiv-hoidon huippumaa, mutta maailmalla lähes puolet tartunnan saaneista elää vailla lääkitystä. Kuvaaja: Mikko Rasila

Hiv on Suomessa krooninen sairaus, jonka kanssa voi elää täysipainoista ja oireetonta elämää. Hyvä lääkehoito on mullistanut tartunnan saaneiden elämän. Suomalaisen menestystarinan taustalla on sektorirajat ylittävä yhteistyö julkisen terveydenhuollon, viranomaisten ja järjestöjen välillä.

”Voidaan sanoa, että Suomi on hiv-hoidon huippumaa. Hiv-tartuntojen määrä on saatu täällä pidettyä maailman alhaisimmalla tasolla”, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. ”Hiv-epidemian alkuajoista asti pienen Suomen valtti on ollut tiivis yhteispeli viranomaisten, terveydenhuollon ja järjestöjen välillä. Yhteistyö on taannut ilmaiset hiv-testauspalvelut sekä tehokkaan lääkehoidon. Jos haluamme varmistaa, että pysymme hiv-hoidon kärkimaana jatkossakin, yhteistyötä tulee jatkaa.”

Maailmalla lähes puolet tartunnan saaneista vailla lääkehoitoa

”Suomen kansallisella onnistumisella hivin hoidossa on myös synkkä puolensa”, muistuttaa HIV-säätiön puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen. ”Kun epidemia on ikään kuin hoidettu pois päiväjärjestyksestä, moni unohtaa globaalin hiv-tilanteen. Maailmalla neljä kymmenestä tartunnan saaneesta, noin 15 miljoonaa ihmistä, elää ilman hiv-lääkitystä. Lääkitys pysäyttää hiv-infektion etenemisen, pelastaa tartunnan saaneen hengen ja estää hivin tarttumisen eteenpäin. Toisin sanoen se on ainoa keino hiv-epidemian voittamiseen.”

”Hiv on koko maailman yhteinen asia”, sanoo Maailman aids-päivän toimikunnan puolesta HIV-säätiön toimitusjohtaja Jukka Keronen. ”Valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyöllä on mahdollista turvata kaikille oikeus hiv-lääkkeisiin. Suomenkin tulee kantaa oma kortensa kekoon lisäämällä kehitysyhteistyötä ja palaamalla kansainvälisten hiv-järjestöjen rahoittajaksi. Meidän on myös turvattava kansallisten hiv-järjestöjen toiminta sote-uudistuksen yhteydessä.”

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka Keronen, HIV-säätiö/Hivpoint, puh. 040 564 8814
Toiminnanjohtaja Sini Pasanen, Positiiviset ry, puh. 044 554 4556
Palvelujohtaja Minna Huovinen, Pro-tukipiste, puh. 040 709 0500
Terveyden edistämisen suunnittelija Marianne Hietaranta, Punainen Risti, puh. 020 701 2172.

Maailman aids-päivänä lisätään ihmisten tietoisuutta hivistä ja aidsista sekä kampanjoidaan hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn ja hiv-positiivisten oikeuksien puolesta. Teemapäivää on järjestetty vuodesta 1988 asti ympäri maailmaa. Suomessa Maailman aids-päivän toimikuntaan kuuluvat Hivpoint, Positiiviset, Suomen Punainen Risti ja Pro-tukipiste.

Avainsanat

Kuvat

Suomi on hiv-hoidon huippumaa, mutta maailmalla lähes puolet tartunnan saaneista elää vailla lääkitystä. Kuvaaja: Mikko Rasila
Suomi on hiv-hoidon huippumaa, mutta maailmalla lähes puolet tartunnan saaneista elää vailla lääkitystä. Kuvaaja: Mikko Rasila
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye