Suomen museoliitto

Poliitikot museotyöharjoittelussa 23.-27.8.2021

Jaa
Suomen museoliiton koordinoiman Poliitikon museoharjoittelu -teemaviikon aikana yli 60 päättäjää tutustuu museoiden toimintaan käytännönläheisellä tavalla. Perinteisen opastetun museovierailun sijaan päättäjät kokeilevat museoiden monipuolisia työtehtäviä, esimerkiksi konservointia, kokoelmien luettelointia tai näyttelysuunnittelua. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan poliitikkoja museoharjoittelussa 23.-27.8.2021.

Kuudetta kertaa järjestettävän Poliitikon museoharjoittelu -kampanjan tavoitteena on tehdä näkyväksi museoiden monipuolista toimintaa. Samalla tuodaan esille koko Suomen kattavan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä.

Kampanjan aikana tehdään yli 60 museovierailua työharjoittelun merkeissä. Mukana on useita kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja muita museoiden toiminnalle tärkeitä päättäjiä. Tänä vuonna erityisvieraita ovat uudet kunnanvaltuutetut. Poliitikot vierailevat kaikkiaan 28 museossa, 20 eri paikkakunnalla.

Poliitikon museoharjoittelupäivän ohjelma vaihtelee museoittain. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginmuseossa tutustutaan museoesineiden säilyttämiseen ja kokoelmatilojen muuttoon ja Espoossa Lelumuseo Hevosenkengässä tutustutaan uuteen näyttelytilaan. Suomen Asutusmuseossa Lapinlahdella valmistellaan museota talvikuntoon. Ateneumissa selvitetään, minkälainen on ollut Ilja Repinin näyttelyn synty- ja toteuttamisprosessissa.

Media on lämpimästi tervetullut seuraamaan poliitikkojen museopäivää tai haastattelemaan poliitikkoja vierailun yhteydessä. Suomen museoliitto suosittelee ottamaan yhteyttä suoraan museoihin tarkkojen aikojen sopimiseksi.

Lisätietoja kampanjasta ja päivittyvä osallistujalista
https://www.museoliitto.fi/poliitikonmuseoharjoittelu


Lista poliitikon museoharjoitteluun osallistuvista museoista ja poliitikoista 2021

ESPOO

KAMU Espoon kaupunginmuseo
Kaupunginhallituksen jäsen Tarja Lang, 24.8.2021
Svenska rum -lautakunnnan jäsen Alexander Waldemar Ahjolinna, 24.8.2021
Teknisen lautakunnan varajäsen Mikael Sorri, 24.8.2021
Fullmäktige suppleant Anne Ahlefelt, 24.8.2021
TELA jäsen Topi Haarlaa, 24.8.2021
Rakennuslautakunnan jäsen Merva Mikkola, 24.8.2021
Kaupunginhallituksen jäsen Mikki Kauste, 24.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Mia Nores, 24.8.2021

Suomen lelumuseo Hevosenkenkä
Kansanedustaja ja Espoon kunnanvaltuutettu Pia Kauma, 26.8.2021

HELSINKI

Ateneumin taidemuseo / Kansallisgalleria
Kansanedustaja Sari Multala, 23.8.2021
Kansanedustaja Anders Adlercreutz, 23.8.2021
Kansanedustaja Eva Biaudet, 26.8.2021

Kansallismuseo
Kansanedustaja Saara Hyrkkö, 24.8.2021
Kansanedustaja Veronika Honkasalo, 24.8.2021
Kansanedustaja Mikko Kinnunen, 24.8.2021
Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta, 25.8.2021

Urheilumuseo
Kansanedustaja ja Helsingin apulaispormestari (kulttuuri ja vapaa-aika) Paavo Arhinmäki, 25.8.2021
Helsingin kaupunginvaltuutettu Shawn Huff, 27.8.2021
Helsingin kaupunginvaltuutettu Pia Pakarinen, 26.8.2021

HUITTINEN

Huittisten museo
Kaupunginvaltuutettu Aila Hänninen, 24.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Helena Manninen, 25.8.2021
Kaupunginjohtaja Jyrki Peltomäki 24.8.2021

HÄMEENLINNA

Hämeenlinnan kaupunginmuseo
Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Johannes Koskinen, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Veli-Antti Silpola, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Juhani Lehto, 24.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Aapo Reima 24.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Päivi Lilja 25.8.2021

Hämeenlinnan taidemuseo
Hämeenlinnan kaupungin kaupunginvaltuutettu Juhani Lehto, 24.8.2021
Hämeenlinnan kaupungin kaupunginvaltuutettu Veera Jussila, 24.8. ja 25.8.2021
Hämeenlinnan kaupungin kaupunginvaltuutettu Päivi Sieppi, 25.8.2021
Kansanedustaja, Hämeenlinnan kaupungin kaupunginvaltuutettu Mirka Soinikoski, 27.8.2021
Kansanedustaja, Hämeenlinnan kaupungin valtuutettu Lulu Ranne, 27.8.2021

JOENSUU

Joensuun museot
Kaupunginhallituksen jäsen Anssi Törmälä, 25.8.2021
Kaupunginvaltuutettu, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, 23.8.2021

JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän taidemuseo, Keski-Suomen museo & Suomen käsityön museo
Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen Anne Hämeenkorpi, 24.-25.8.2021

KOTKA

Kymenlaakson museo
Kaupunginvaltuutettu Miia Kurttila, 26.8.2021

KOUVOLA

Poikilo-museot
Kouvolan kaupunginvaltuutettu Sanna Tähtinen, 25.8.2021

LAPINLAHTI

Suomen asutusmuseo
Kansanedustaja Sari Essayah, 23.8.2021

MIKKELI

Mikkelin kaupungin museot
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen 25.8.2021

OULU

Oulun museo- ja tiedekeskus Luuppi & Suomen museoliitto
Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Mikko Kinnunen, 23.8.2021
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Mirja Vehkaperä, 23.8.2021
Valtuuston puheenjohtaja, Juha Hänninen, 23.8.2021

PORI

Porin museopalvelut
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Martti Lunden, 26.8.2021
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen, 26.8.2021

RAAHE

Raahen museo
Kaupunginvaltuutettu Marko Salmela, 24.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Sari Nurro, 25.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Anu Mattila, 25.8.2021

RAUMA

Rauman museo, Rauman merimuseo & Lönnströmin museot
Kaupunginvaltuutettu Marja-Leena Alho, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Sari Pettersson, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Anne Holgeri, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Elina Junnila, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Maarit Pirinen, 23.8.2021
Kaupunginvaltuutettu Ilse Vauhkonen, 23.8.2021

RAUTALAMPI

Rautalammin museo
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Kärkkäinen, 25.8.2021

ROVANIEMI

Rovaniemen taidemuseo
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Junttila, 23.8.2021

SASTAMALA

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja Sastamalan seudun museo
Sastamalan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen, 23.8.2021
Sastamalan kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Antti Lepistö, 23.8.2021

TAMPERE

Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE / Vapriikki
Kaupunginvaltuutettu Anne-Mari Jussila, 26.8.2021

TURKU

Turun museokeskus & Suomen museoliitto

Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta, 27.8.2021

VANTAA

Suomen ilmailumuseo
Vantaan kaupunginvaltuutettu Antero Eerola, 24.8.2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen museoliitto
Suomen museoliitto
Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI

museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 211 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto

Museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon – kilpailun finaalin on valittu viisi vaikuttavaa museota12.2.2024 12:00:14 EET | Tiedote

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota. Voitosta kilpailevat Chappe, Luostarinmäen museokortteli, Suomen Metsämuseo Lusto, Saamelaismuseo ja luontokeskus SIIDA sekä Varkauden museokeskus Konsti. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye