Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pormestarin itsenäisyysjuhlaa 6 000 neljäsluokkalaiselle tähdittää Ellinoora

Jaa

Pormestarin perinteikäs itsenäisyysjuhla Helsingin peruskoulujen neljäsluokkalaisille järjestetään tänään torstaina 29. marraskuuta 2018 Finlandia-talossa. Viime hetkeen salaisuutena pidetty päivän yllätysesiintyjä on laulaja-lauluntekijä Ellinoora.

Kuva: Pertti Nisonen
Kuva: Pertti Nisonen

Itsenäisyyttä juhlitaan tänä vuonna kolmessa samansisältöisessä tilaisuudessa, joista ensimmäinen järjestetään kello 9.30–11.15, toinen kello 12.45–14.30 ja kolmas kello 16.00–17.45.

Jokainen Helsingin 4-luokkalainen on saanut pormestarilta henkilökohtaisen kutsukortin juhlaan.

Juhla alkaa kättelyillä

Pormestari Jan Vapaavuori puolisoineen, apulaispormestari Nasima Razmyar sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen vastaanottavat juhlavieraat kätellen.

Lapset ovat valmistautuneet kouluilla itsenäisyysvastaanottoa varten opettelemalla juhlaan kuuluvia käytöstapoja ja perinteisiä tansseja.

Juhlaa toista kertaa isännöivä Vapaavuori on odottanut tapahtumaa vuoden kohokohtana:

– Kyse on yhdestä vuoden hauskimmista ja myös arvokkaimmista työtehtävistä. Lasten riemu vie mukanaan ja juhla on tilaisuus muistaa myös itse, kuinka itsenäisyys on iloinen ja kaikkia koskeva asia. Pidän neljäsluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlaa yhtenä kaupungin tärkeimmistä perinteistä, Vapaavuori sanoo.

Tähtiartisti Ellinooran konsertin jälkeen alkavat tanssiaiset: kehruuvalssi, kikapoo, kulkuset, jiffy mixer, rokki ja letkajenkka.

Makuja suomalaisilta tuottajilta

Keittiömestari Markku Luolan käsialaa on juhlamenu Makutellus. Vieraat saavat tervetulojuomana Jaakkolan tilan vadelmaisen alkumaljan ennen siirtymistään juhlaherkkujen pariin. Suolaisena palana nautitaan Liepuskan leipomon kana-omena-spelttipiiras. Makeina makuina nautitaan Väyrysen leipomon rahkamunkkipalloja sekä PH7-konditorian puolukka-kardemummavaahtokarkkeja.

Juhlassa Finlandia-ravintolaa avustaa 60 Stadin ammattiopiston Roihuvuoren yksikön hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelijaa. Järjestystehtäviin puolestaan osallistuu 45 Lauttasaaren lukiolaista. Monet avustajista ovat itsekin juhlineet itsenäisyyttä ylipormestarin vastaanotolla.

Seuraa juhlintaa Helsinki-kanavalla

Neljäsluokkalaisten juhlimista voi tänäkin vuonna seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla osoitteessa www.helsinkikanava.fi. Helsinki-kanava kuvaa yleiskuvaa oppilaista ja juhlasta, sillä monella oppilaista on kuvauskielto. Tämä tarkoittaa, että yksittäisten oppilaiden kasvoja ei kuvata.

Päivän kaikki juhlat lähetetään suorina lähetyksinä, ja ne myös jäävät Helsinki-kanavalle tallenteina. Myös juhlan Facebook-sivulle välitetään tiiviisti päivän tunnelmia.

Vuodesta 1997 lähtien juhliin on osallistunut yhteensä noin 120 000 helsinkiläiskoululaista. Neljäsluokkalaisia on tänä vuonna lähes 1 000 enemmän kuin ensimmäisissä juhlissa vuonna 1997.

Taustatietoa

• Pormestarin itsenäisyysjuhla on Helsingin kaupungin vuotuinen tilaisuus, jonka järjestelyistä vastaa kaupungin tytäryhtiö Helsinki Marketing.

• Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen aloitti neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhlaperinteen vuonna 1997.

• Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi juhlalle 19.11. valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon. Perusteluissa todetaan, että itsenäisyysjuhla korostaa lapsen oikeutta kulttuuriin ja juhlaperinteisiin. Palkinto on suuruudeltaan 9 000 euroa. Helsingin kaupunki ohjaa palkintosumman lastenkulttuurin edistämiseen Circus Helsinki association ry:lle, joka on useana vuonna esiintynyt neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhlassa.

• Ensi vuonna juhla järjestetään keskiviikkona 4.12.2019 Finlandia-talolla.

Lisätietoja

Tapahtumatuottaja Maarit Roschier, Helsinki Marketing, puh. 040 168 8212, maarit.roschier@hel.fi

Median yhteyshenkilönä juhlassa toimii kaupunginkanslian tiedotussihteeri Anna Kanervirta, puh. 040 186 6583, anna.kanervirta@hel.fi


Meddelandet på svenska finns bifogat.
Please find attached the press release in English.



Anna Kanervirta
Helsingin kaupunginkanslia
anna.kanervirta@hel.fi 
040 186 6583

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Pertti Nisonen
Kuva: Pertti Nisonen
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ravinnepäästöjen kompensaatiolla lisää vauhtia Itämeren suojeluun18.1.2019 12:15Tiedote

Paikallistason Itämeri-paneeli esittää, että Suomessa otettaisiin käyttöön ravinnepäästökompensaatio keinoksi, jolla vähennetään Itämeren rehevöitymistä. Paneeli pitää merkittävänä Suomen hallituksen päätöstä esittää Itämeren suojeluun lisärahoitusta ja käynnistää uusi ohjelma Itämeren ja sisävesien tilan parantamiseksi. Näin toteaa Itämeri-paneeli ensimmäisissä kahdessa kannanotoissaan, joista paneeli päätti kokouksessaan 28.11.2018.

Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: eroavatko Helsingin, Espoon ja Vantaan tiet?18.1.2019 10:50Tiedote

Vuoden 2018 alussa ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteenlaskettuna 185 131 henkeä. Heistä 34 366 on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lähes saman kokoinen. Heitä on Helsingissä 15,5, Espoossa 16,1 ja Vantaalla 18,0 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Määrällisesti tarkasteltuna Helsingissä (99 996) oli kuitenkin vuoden 2018 alussa enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Espoossa (44 935) ja Vantaalla (40 200) yhteensä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme