Keskuskauppakamari

Pörssiyhtiöiden hallituksissa ennätysmäärä naisia

Jaa
Keväisin osakkeenomistajat päättävät yhtiökokouksissa pörssiyhtiöiden tulevat hallituskokoonpanot. Tänä vuonna nimitetyistä hallituksen jäsenistä peräti 29 prosenttia oli naisia. Koskaan aiemmin suomalaisten pörssiyhtiöiden historiassa naisten osuus hallituspaikoista ei ole ollut yhtä suuri. Tiedot ilmenevät Keskuskauppakamarin laatimasta selvityksestä.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen. Kuva: Roni Rekomaa.

Viime vuoteen verrattuna naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituspaikoista on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä. Kasvua on tapahtunut kaikenkokoisissa yhtiöissä. Large cap –yhtiöissä on noustu 33 prosentista 34 prosenttiin, mid cap –yhtiöissä 27 prosentista 29 prosenttiin ja small cap –yhtiöissä 23 prosentista peräti 26 prosenttiin, eli jopa kolme prosenttiyksikköä. Naispuolisten hallitusjäsenten määrä on siten ennätyskorkealla kaikissa yritysten kokoluokissa.

Naisten edustusta hallituksissa on käsitelty pörssiyhtiöiden hallinnointikoodissa vuodesta 2003 lähtien. Vuodesta 2008 lähtien hallinnointikoodiin on sisältynyt täsmällinen suositus, jonka mukaan kummankin sukupuolen on oltava edustettuna. Naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa on suosituksen antamisen jälkeen noussut vuosi vuodelta 12 prosentista nykyiseen 29 prosenttiin.

“Ennätyslukemia ei ole saavutettu lainsäädännöllä pakottamalla, vaan yhtiöiden omalla aloitteellisuudella ja hallinnointikoodin suosituksilla”, toteaa Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.

Vuonna 2018 yhtiöistä 98 prosenttia noudattaa hallinnointikoodin suositusta, mikä on selvästi enemmän kuin viime vuonna, jolloin suositusta noudattaneita yhtiöitä oli 93 prosenttia kaikista pörssiyhtiöistä. Yhteensä 22 yhtiössä naisten osuus on 40-60 prosenttia, jolloin voidaan puhua täysin tasapuolisesta edustuksesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa kuusi- tai seitsenjäsenisessä hallituksessa kolme jäsenistä on naisia. Vain kolmella pörssiyhtiöllä on pelkästään miespuolisista jäsenistä koostuva hallitus.

“Nykyään on vaikea uskoa, että ennen vuonna 2008 voimaan tullutta uutta hallinnointikoodia naisia oli ylipäätään vain puolessa pörssiyhtiöiden hallituksista. Kymmenessä vuodessa maailma on todella muuttunut”, Turunen sanoo.

Pörssiyhtiöiden raportoinnissa edelleen haasteita

Vuonna 2016 uusittu hallinnointikoodi edellyttää pörssiyhtiöitä laatimaan monimuotoisuusperiaatteet, joissa yhtiön tulee määritellä muun muassa tavoitteet eri sukupuolten edustukselle hallituksessa. Suosituksen taustalla on EU-direktiivi.

Tänä keväänä toista kertaa julkaistut selvitykset monimuotoisuusperiaatteista osoittavat Turusen mukaan, että vaikka molempien sukupuolten edustus toteutuu yhtiöissä keskimäärin hyvin, asiasta raportointi tuottaa yhtiöille vielä vaikeuksia. Useimmiten tavoitteet on ilmaistu ympäripyöreästi eikä seurannan osalta oteta selvää kantaa tavoitteiden toteutumiseen tai tavoitteissa edistymiseen. Vain 18 yhtiötä ilmoitti selkeän, prosenttiosuutena tai lukumääränä ilmaistun tavoitteen.

Useimmiten yhtiöt tyytyivät toistamaan tavoitteekseen hallinnointikoodin suosituksessakin ilmaistun vaatimuksen siitä, että hallituksessa tulisi olla vähintään yksi edustaja kumpaakin sukupuolta. Näin toimi yhteensä 55 yhtiötä.

“Ylimalkainen raportointi vaivaa myös sellaisia yhtiöitä, joiden hallitus koostuu jo nykyään tasapuolisesti miehistä ja naisista, jolloin riittäisi todeta, että tavoitteena on esimerkiksi nykytilanteen säilyttäminen”, Turunen sanoo.

Yhteensä 28 yhtiötä ei ilmoittanut mitään varsinaista tavoitetta vaan tyytyi korkeintaan toteamaan, että sukupuoli on yksi hallituskokoonpanon valmistelua ohjaava seikka esimerkiksi liiketoimintatuntemuksen, toimialaosaamisen ja iän ohella. Turusen mukaan on selvää, että hallinnointikoodissa asetetulla raportointivelvoitteella on tavoiteltu täsmällisemmin ilmoitettuja tavoitteita nimenomaan sukupuolten edustuksen suhteen.

Lisäksi 5 pientä pörssiyhtiötä jätti noudattamatta hallinnointikoodin raportointivaatimusta, eikä sisällyttänyt monimuotoisuusperiaatteita lainkaan CG-selvitykseensä. Tämä on parannusta viime vuoteen, jolloin raportoimatta jättäneitä yhtiöitä oli vielä 22.

Lähteet

Tiedot tähän selvitykseen on kerätty yhtiöiden verkkosivuilta ja yhtiöiden yhtiökokouspäätöksistä kertovista pörssitiedotteista alkuvuodesta 2018. Hallituksia koskevat tiedot on kerätty kaikista 1.5.2018 Helsingin pörssissä listatuista yhtiöistä, joiden päälistauspaikka on Helsinki. Yhteensä tarkasteltuja yhtiöitä oli 123.

Niiden yhtiöiden osalta, joiden varsinaiset yhtiökokoukset pidetään 1.5.2018 jälkeen, tiedot perustuvat yhtiön julkaisemaan hallituskokoonpanoa koskevaan ehdotukseen. Tällaisia yhtiöitä oli aineistossa yhteensä kolme. Esitettyjen tietojen ulkopuolelle on jätetty kaksi small cap –yhtiötä, joiden yhtiökokousta on siirretty eikä ehdotusta uudeksi hallituskokoonpanoksi ollut julkaistu 1.5.2018 mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye