VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Potilas- ja asiakasturvallisuustyö kärsinyt ohjauksen katkoksista

Jaa
Potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisessä tarvittaisiin nykyistä selkeämpää johtamista sekä johdonmukaisesti asetettuja tavoitteita ja niiden seurantaa.
Kuva: GettyImages
Kuva: GettyImages

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja sen alainen hallinto eivät ole ohjanneet potilas- ja asiakasturvallisuutta pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti. VTV selvitti, miten sosiaali- ja terveysministeriö ja sen alainen hallinto ovat kehittäneet, ohjanneet ja tukeneet potilas- ja asiakasturvallisuutta viimeisten kymmenen vuoden ajan.

Tarkastuksen mukaan viranomaisvastuissa on ollut päällekkäisyyksiä ja toiminnan ohjauksessa muutoksia, katkoksia ja hitautta. Lisäksi monet potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeiset kansalliset tavoitteet, kuten esimerkiksi selkeiden mittareiden määrittely, ovat jääneet saavuttamatta.

”Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjien ja tuottajien näkökulmasta ohjauksen puutteet ja epäselvyydet ovat heijastuneet potilas- ja asiakasturvallisuustyön toteuttamisen edellytyksiin”, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Mikko Koskinen kertoo.

Tarkastuksen mukaan potilas- ja asiakasturvallisuudesta kerätty kansallinen tieto on hajanaista ja puutteellista. Vaaratapahtumista, poikkeamista ja riskeistä ei saa yhdenmukaista kuvaa, ja keskeisiä mittareita ei ole määritelty. Palveluiden turvallisuudesta ei myöskään ole vielä riittävästi sellaista tietoa, jota voitaisiin hyödyntää toiminnan kehittämisessä, organisaatioiden vertailussa tai hyvien käytäntöjen jakamisessa.

Suosituksina VTV esittää muun muassa, että STM:n tulisi osoittaa potilas- ja asiakasturvallisuuden valtakunnallinen johto- ja kehittämisvastuu nykyistä selkeämmin toimivaltaiselle viranomaiselle. VTV ehdottaa myös lainsäädännön kehittämistä sekä kansallisten, laatua ja turvallisuutta kuvaavien mittarien määrittelemistä.

”Strategisen ohjauksen tulisi olla suunnitelmallista ja kansallisten tavoitteiden toteutuminen tulisi varmistaa systemaattisella seurannalla. Kehitettävää on paljon, mutta yleiskuva sote-organisaatioissa tehdystä työstä on silti positiivinen. Etenkin erikoissairaanhoidossa prosessien toimivuuteen ja hoidon turvallisuuteen on panostettu. Toivottavasti kehitys ulottuu jatkossa yhä vahvemmin myös sosiaalihuollon palveluiden laadun ja turvallisuuden varmistamiseen", Koskinen sanoo.

Virheettömällä hoidolla ja palveluilla on merkitystä sekä yksilöiden hyvinvointiin että julkisen talouden hoitoon. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n arvion mukaan terveydenhuollon kustannuksista noin 15 prosenttia aiheutuu hoidossa tapahtuneiden virheiden ja haittojen korjaamisesta.

Tutustu julkaisuun: Potilas- ja asiakasturvallisuuden ohjaus ja seuranta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: GettyImages
Kuva: GettyImages
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Porkkalankatu 1, PL 1119
00101 Helsinki

09 4321https://www.vtv.fi

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.

Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye