Prexelent-teknologia tuhoaa koronaviruksen viidessä minuutissa muovin pinnalta

Jaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisen Premix Oy:n kehittämä Prexelent-teknologia tuhoaa koronavirukset muovipinnalta viidessä minuutissa. Teknologian käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat: esimerkiksi ravintoloissa, hotelleissa, julkisessa liikenteessä ja kaupoissa liikkuu paljon ihmisiä kosketellen pintoja, joilla koronavirus voi elää pitkäänkin. Pintojen suojaaminen Prexelentiä sisältävällä tarramuovikalvolla auttaa osaltaan torjumaan koronatartuntojen leviämistä.

”Yrityksiä kiinnostaa nyt valtavan paljon omien työntekijöiden ja asiakkaiden koronasuoja. Koska Prexelent on patentein suojattu keksintö, ennakoimme hyvin suurta kiinnostusta yhteistyöhön ja tuotteiden jatkokehitykseen”, Premix Oy:n toimitusjohtaja Hanna Ristola sanoo.

Jyväskylän yliopisto tutki COVID-19-koronaviruksen säilyvyyttä Prexelentiä sisältävillä pinnoilla, ja tulosten mukaan 99,7 % viruksista tuhoutui viidessä minuutissa. Jyväskylän yliopisto tutki Prexelentin toimintaa marraskuussa laboratoriokokeilla.

”Tutkimuksen perusteella koronavirus tuhoutuu Prexelentiä sisältävältä pinnalta lähes täydellisesti viidessä minuutissa. Kun huomioimme myös nykyisen käsihygienian tason vaikutuksen arvioihin koronaviruksen tartuttavuuteen pinnoilta, niin kosketustartunnan mahdollisuus Prexelentiä sisältävältä muovipinnalta supistuu hyvin pieneksi", solu- ja molekyylibiologian professori Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Suomalaisen Premix-yhtiön keksinnössä virukset tappava aktiiviaine seostetaan suoraan muoviin, jossa se nousee hallitusti ja halutun ajan kuluessa muovin pintaan. Aktiiviaine on peräisin pihkasta, ja se jalostetaan sellutuotannon sivuvirtana tulevasta mäntyöljystä.

Prexelentiä sisältävä muovi tuhoaa myös muita mikrobeja pinnoilta. Prexelent on myrkytön sekä turvallinen ihmisille ja luonnolle. Se ei myöskään heikennä lopputuotteen kierrätettävyyttä. Prexelentiä sisältävien tuotteiden, esimerkiksi tarrakalvon valmistaminen on mahdollista suhteellisen nopealla aikataululla muovialan yrityksille.

”Prexelentiä sisältävät materiaalit sopivat yleisesti käytössä oleviin laitteisiin ja valmistusprosesseihin, joten käyttöönoton vaatimat investoinnit ovat hyvin kohtuullisia ja sovelluskohteet lähes rajattomat", Ristola kertoo.

Lisätietoa: www.prexelent.com,

Hanna Ristola, toimitusjohtaja, Premix Oy
Puh. 050 545 9787
Email hanna.ristola@premixgroup.com

Tietoja julkaisijasta

Premix Oy
Muovitie 4
05201 Rajamäki

+358 9 878 041http://www.premixgroup.com

Premix on markkinajohtaja ja maailmanlaajuinen edelläkävijä sähköä johtavien muovien alalla. Räätälöidyt materiaaliratkaisut hyödyttävät muun muassa autoteollisuutta, elektroniikkaa, diagnostiikkaa sekä terveyttä ja hyvinvointia. Olemme perheyritys, joka uskoo lupausten pitämiseen, kumppaneiden arvostamiseen sekä inspiraatioon ja intohimoon paremman tulevaisuuden puolesta. www.premixgroup.com 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye