Aalto-yliopisto

Professori Esko Kauppinen sai ensimmäisenä suomalaisena Unescon nanotieteen palkinnon

Jaa
Palkinto annettiin Esko Kauppiselle tunnustuksena huomattavasta myötävaikuttamisesta nanotieteen ja -teknologian alan kehitykseen. Kauppisen tutkimusaloja ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput.
Kuvassa Esko Kauppinen ja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.
Kuvassa Esko Kauppinen ja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.

Unescon nanotieteen palkinto on myönnetty vuodesta 2010 lähtien yhteensä 56 palkitulle, joista kaksi on saanut Nobel-palkinnon. Yhdessä nanotieteen professori Esko Kauppisen kanssa palkinnon sai 22. marraskuuta sai yhdeksän muuta tutkijaa.

”Kaikki palkinnonsaajat ovat olleet alansa huippuja jo pitkään, ja nyt Esko Kauppinen sai palkinnon ensimmäisenä suomalaisena”, sanoo Suomen UNESCO-toimikunnan pääsihteeri Zabrina Homström Opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisten asioiden sihteeristöstä.

Esko Kauppisen tutkimusalaa ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput, joista on julkaistu noin 150 tutkimusartikkelia. Nanonupuista ja nanoputkista kehitetään Kauppisen ryhmässä ohutkalvoja uudenlaisiin elektroniikkasovelluksiin, erityisesti 3D-muotoisiin kosketusantureihin ja sensoreihin. Työllä saattaa olla huomattava vaikutus esimerkiksi matkapuhelinten näyttöjen kehitykseen.

”Palkinto on iso kunnianosoitus suomalaiselle nanohiilen ja -materiaalien tutkimukselle. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat tehneet tätä tutkimusmatkaa kanssani: tutkimusryhmäni jäsenille, opiskelijoille, fysiikan laitokselle, Aalto-yliopistolle ja sitä edeltävälle teknilliselle korkeakoululle.”

”Unesco-palkinto on hieno kunnianosoitus. Esko Kauppisen työssä yhdistyy pitkäjänteinen perustutkimus käytännön sovelluksiin ja yritystoimintaan asti”, sanoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

Teknologian pohjalta on perustettu muun muassa Canatu-yritys. Kauppisen tutkimusryhmässä on myös kehitetty materiaaleja keuhkolääkeannosteluun jo vuosikymmenten ajan. Materiaalikehityksestä voi olla lisäksi apua diabeteksen hoidossa.

Kauppisen ryhmä on yksi maailman johtavista laboratorioista hiilen nanoputkien synteesin ja ohutkalvosovellusten alalla, ja se tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Tokion, Nagoyan, Pekingin ja MIT:n yliopistojen kanssa.

Lisätietoa: 

Eighth UNESCO Medals for contributions to the development of nanoscience and nanotechnologies
https://en.unesco.org/news/eighth-unesco-medals-contributions-development-nanoscience-and-nanotechnologies

UNESCO Medal 'For the Development of Nanosciences and Nanotechnologies' http://www.unesco.org/new/en/natural-sciences/science-technology/prospective-studies/science-policy-in-encyclopedia-for-life-support-systems/development-of-nanosciences-and-nanotechnologies/

Kuvagalleria: Kuvissa kymmenen palkintojensaajaa: Sergeev Alexander Mikhaylovich, Tatartchenko Vitali Antonovitch, Fursenko Andrei Aleksandrovich, Ismail Elnaggar Mohammed, Esko Kauppinen, Nassiopoulou Androula Galiouna, Zehetbauer Michael Josef, Jagadish Chennupati, Mansurov Zulkhair ja Chekhonin Vladimir Pavlovich. Kuvat: UNESCO / Jake Lewis

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Esko Kauppinen
Professori
Aalto-yliopisto
esko.kauppinen@aalto.fi
puh. 040 509 8064

Kuvat

Kuvassa Esko Kauppinen ja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.
Kuvassa Esko Kauppinen ja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fi
http://aalto.fi

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 11 000 opiskelijaa ja 400 professoria. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye