Helsingin yliopisto

Professori Olli Silvennoinen aloittaa Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin johtajana tammikuussa 2018

Jaa

Silvennoinen tunnetaan innovatiivisena kansainvälisenä johtajana.

Helsingin yliopiston rehtori on nimittänyt professori Olli Silvennoisen Biotekniikan instituutin johtoon tammikuun 2018 alusta käynnistyvälle viisivuotiskaudelle.

– On upea tilaisuus päästä johtamaan yksikköä, joka on suomalaisten biokeskusten pioneeri. Arvostan instituutin tutkijoita erittäin korkealle. Biotekniikan instituutin kulmakivenä pysyy omistautuminen korkeatasoiselle tutkimukselle, joka puolestaan tarjoaa tukevan pohjan startupeille, Olli Silvennoinen toteaa.

Olli Silvennoinen toimii tällä hetkellä mikrobiologian ja immunologian professorina Tampereen yliopistossa. Hän väitteli Helsingin yliopistosta 1988, ja on työskennellyt useita vuosia Yhdysvalloissa esimerkiksi Yalen yliopistossa. Silvennoinen on toiminut Tampereen yliopiston Lääketieteellisen teknologian instituutin johtajana ja Biokeskus Suomen hallituksen puheenjohtajana.

Biotekniikan instituutti on osa Helsingin yliopiston Helsinki Institute of Life Science HiLIFE -yksikköä, jonka tavoitteena on tukea elämäntieteiden korkealaatuista tutkimusta ja tulosten hyödyntämistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Tomi Mäkelä, johtaja, Helsinki Institute of Life Science (HiLIFE)
tomi.makela@helsinki.fi
puh. 050 528 6128

viestinnän asiantuntija Elina Raukko
elina.raukko@helsinki.fi
puh. 050 318 5302
@elinaraukko

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 33
00014 Helsinki

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Ylioppilas valintojen pyörteissä – uusi kirja antaa ajankohtaista tietoa koulutuspoliittiseen keskusteluun23.1.2018 12:38Kutsu

Uunituore Ylioppilas valintojen pyörteissä-teos tarjoaa ajankohtaista tietoa lukiokoulu-tuksen ja ylioppilastutkinnon kehittämistä koskevan koulutuspoliittisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi. Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään maanantaina 29.1. klo 10 Helsingin yliopiston päärakennuksen etulämpiössä (käynti Unioninkatu 33 ovista). Tervetuloa!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme