Proforest antaa läpileikkaavan katsauksen siitä, miten metsä- ja konealalla Suomessa juuri nyt menee

Metsäteollisuus on aina ollut Suomen valttikortti ja puu tulevaisuuden materiaali, joten alan tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa – varsinkaan nyt, kun omavaraisuuden merkitys on kasvanut. Hyvinvoiva metsäala tarvitsee taustalleen huippuosaajia, laadukkaan konekannan ja kestävään tuotantoon tähtääviä ratkaisuja. Proforest on paikka vahvistaa alan monipuolista verkostoa, mikä tuo taloudellisia ja tuotannollisia hyötyjä kaikenkokoisille toimijoille sekä koko Suomelle.
Messuilla on mainio tilaisuus nähdä Suomen suurimmat metsä- ja konealan toimijat yhdessä paikassa. Tapahtumaan on ilmoittaunut tähän mennessä jo yli 170 näytteilleasettajaa. Joukossa ovat mm. John Deere Forestry Oy, Komatsu Forest Oy, Ponsse Oyj ja Scania Suomi Oy. Kaikki näytteilleasettajat löydät Proforestin nettisivuilta. Näytteilleasettajat esittelevät tuotteitaan, palveluitaan sekä järjestävät työnäytöksiä, joissa raskasta kalustoa ja työvälineitä voi nähdä toiminnassa. Messuosastoilla on paikalla myös yrityksen edustajia kertomassa yritysten tuotteista, palveluista ja innovaatioista.
Lavaohjelma pureutuu metsä- ja konealan ajankohtaisiin aiheisiin
Proforestissa nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa lavaohjelmaa, joka koostuu metsä- ja konealan ajankohtaisista puheenaiheista. Maaseudun Tulevaisuus -lavan ohjelmassa on luvassa paneelikeskusteluja, ja puhujina on alan ammattilaisia ja vaikutusvaltaisia nimiä.
Esimerkiksi perjantaina 12.5. klo 10 lavalla keskustellaan Suomessa aina puhututtavasta aiheesta, metsäpolitiikasta. Paneelikeskustelusta odotetaan erittäin mielenkiintoista, sillä keskustelijoina ovat Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen ja kansanedustaja Antti Kangas. Katainen on aktiivinen suomalaisten metsien ja metsänomistajien puolustaja sekä maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan jäsen. Kangas on sieviläinen maanviljelijä ja yrittäjä. Kangas valittiin eduskuntaan huhtikuun vaaleissa suurella äänimäärällä, ja hän on tunnetusti myös aktiivinen maaseudun ja metsien puolustaja. Paneelikeskustelua johtaa Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen. MTK:n näkemyksiä paneeliin tuo itseoikeutetusti Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja.
Paneelikeskustelujen teemat:
Perjantai 12.5.
Klo 10 Metsäpolitiikka, puheenjohtajana Jouni Kemppainen, päätoimittaja, Maaseudun Tulevaisuus.
Klo 13 Tuulivoima ja siirtolinjat, puheenjohtajana Mikko Tiirola, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK.
Klo 14 Onko suometsillä tulevaisuutta?, puheenjohtajna Mikko Tiirola.
Lauantai 13.5.
Klo 10 Puukaupan näkymät, puheenjohtajana Mikko Tiirola.
Klo 11 Koneurakointi, puheenjohtajana Eemeli Linna, päätoimittaja, Koneviesti.
Klo 13 Koneenvalmistajat, puheenjohtajana Eemeli Linna.
Tarkemman ohjelman ja paneeleihin osallistuvien henkilöiden nimet löydät tapahtuman nettisivuilta osoitteesta:https://proforest.expomark.fi/lavaohjelma/
Akkreditoidu mukaan messuille!
Proforest-messuille akkreditoidaan toimittajia, kuvaajia ja toimituksen muita työntekijöitä. Akkreditointi edellyttää voimassa olevaa Journalistiliiton jäsenkorttia tai vastaavaa todistetta siitä, että olet median edustaja ja työtehtävissä messuilla – otathan kortin tai todistuksen mukaan messuille saapuessasi. Voit akkreditoitua ennakkoon tai tapahtuman aukioloaikoina messutoimistossa, josta saat median kulkuluvan. Emme lähetä kulkulupia sähköpostilla. Akkreditoidu ennakkoon tästä.
Akkreditoiduilta median edustajilta edellytämme Journalistin ohjeiden noudattamista. Muistathan kuvatessasi kunnioittaa messuvieraidemme yksityisyyttä. Tapahtuman järjestäjällä on oikeus kieltää kuvaaminen joissain ohjelmissa ja tilanteissa, esimerkiksi esiintyjän pyynnöstä. Tiedotamme mahdollisista poikkeustapauksista erikseen.
Päivittyvät tiedot vuoden 2023 Proforestista löydät tapahtuman nettisivuilta osoitteesta www.proforest.pro
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Ahoohjelma- ja markkinointipäällikkö, teollisuustapahtumatExpomark Oy
Puh:0405882974tiina.aho@expomark.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan messutapahtumia tuoden yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja seitsemän hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä. Tapahtumiamme ovat Energiamessut, Pohjoinen Teollisuus, Proforest, Apuvälinemessut, Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus. Lue lisää: www.expomark.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Proforest oli jälleen ajankohtainen läpileikkaus metsä- ja konealan laajasta ja tärkeästä kentästä13.5.2023 15:00:04 EEST | Tiedote
Suomen keskeisin metsä- ja konealan tapahtuma Proforest keräsi alan ammattilaiset ja siitä kiinnostuneet ihmiset Kalajoen lentokentälle 12.–13.5.2023. Messuilla nähtiin hyväntuulisia kohtaamisia ja näyttävää kalustoa sekä kuultiin ensimmäistä kertaa huippupuheenvuoroja ohjelmalavalla.
Proforest-tapahtuma puhuu tärkeän metsä- ja konealan puolesta19.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Suomen keskeisin metsä- ja konealan tapahtuma Proforest järjestetään 12.–13.5.2023 Kalajoen lentokentällä. Tänä vuonna metsä- ja konealaan erikoistunut tapahtuma tarjoaa näytteilleasettajien lisäksi mielenkiintoista lavaohjelmaa, jossa pureudutaan mm. metsäpolitiikkaan, puukauppaan ja koneisiin.
Energiamessuilla kokoonnuttiin ajankohtaisen ja tärkeän aiheen äärellä27.10.2022 13:53:40 EEST | Tiedote
Energia-alan Suomen suurin tapahtuma keräsi alan uusimmat tuulet ja timanttisimmat asiantuntijat saman katon alle, kun odotetut Energiamessut järjestettiin 25.-27.10. Vaikka alalla tapahtuu paljon ja ihmiset ovat kiireisiä, oli liikkeellä paljon messuvieraita: kaikkiaan Energiamessuilla vieraili noin 5600 kävijää. Palveluitaan ja uusimpia innovaatioitaan esitteleviä näytteilleasettajia paikalla oli yli 300.
KUTSU: Energiamessuilla Tampereella 25.–27.10.2022 pohditaan energiatuotannon vakaata tulevaisuutta – tule kuulemaan alan tärkeimmät uudet tuulet!18.10.2022 07:01:44 EEST | Kutsu
Tervetuloa tekemään kattava katsaus energia-alan muuttuvaan tulevaisuuteen Energiamessuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 25.–27.10.2022! Tapahtumakokonaisuuden kattauksessa nostetaan esiin mielenkiintoisia seikkoja siitä, miten Suomen tulisi mukautua energia-alan muutokseen. Media voi akkredoitua messuille paikan päällä messutoimistossa tai etukäteen sähköisesti.
Hyvä Ikä 2022 ja Fysioterapia ja Kuntoutus 2022 -tapahtumat päätökseen29.9.2022 16:39:13 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.9 järjestetyt Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus -tapahtumat tarjosivat tuoreita näkökulmia vanhustyön ja kuntoutuksen palveluihin, välineisiin ja laitteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme