Expomark

Proforest oli onnistunut avaus metsäalan tapahtumille poikkeusajan jälkeen

Jaa
Metsäalan ammattilaiset kokoontuivat tänä viikonloppuna pitkästä aikaa yhteen paikkaan, kun Kalajoen lentokentällä järjestettiin Proforest-tapahtuma 24.–25.9.2021. Tapahtumassa koettiin kohtaamisen riemua ja nostettiin katseet kohti metsäalan tulevaisuutta.
Mikään ei voita kasvokkaisia tapaamisia, kertoo John Deere Forestry Oy:n Paula Saarinen ja kiittelee Proforest-messujen tunnelmaa. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Mikään ei voita kasvokkaisia tapaamisia, kertoo John Deere Forestry Oy:n Paula Saarinen ja kiittelee Proforest-messujen tunnelmaa. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty

Järjestyksessään kolmas Proforest-tapahtuma keräsi metsäalan ammattilaiset ja alasta kiinnostuneet Kalajoen lentokentälle syksyisenä viikonloppuna. Proforest herätteli tapahtuma-alaa onnistuneesti pitkän poikkeusajan ja hiljaiselon jälkeen.

Ilmassa oli jälleennäkemisen riemua, kun ihmiset pääsivät pitkästä aikaa osallistumaan suurella joukolla yhteiseen tapahtumaan, ja uudet sekä vanhat tuttavuudet kohtasivat toisensa. Perjantaina yleisö koostui valtaosin ammattilaisista, ja ensimmäisiä kauppojakin päästiin tekemään. Lauantaina messuilla vieraili ammattilaisten lisäksi myös perheitä.

“Tapahtumassa oli erittäin hyvä ja positiivinen tunnelma! Näytteilleasettajien tarjonta oli monipuolista ja kiinnostavaa. Metsäalan koneet olivat hyvin edustettuina, ja ne olivatkin yleisölle tapahtuman vetovoimatekijä”, Expomark Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemi kertoo.

Uusilla tuotelanseerauksilla kohti uutta normaalia

Kaikkiaan tapahtumaan saapui noin 130 näytteilleasettajaa metsäalan huipulta. Mukana olivat mm. John Deere Forestry Oy, Komatsu Forest Oy, Metsä Group, Nisula Forest Oy ja Ponsse Oyj.

Tapahtumassa nähtiin paljon uutuustuotteita ja tuoreita lanseerauksia. Proforestissa joitakin uutuuksia pääsi aivan ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtäville, sillä korona on vaikuttanut uusien tuotteiden esittelymahdollisuuksiin. Samalla tapahtuma oli odotettu sysäys kohti poikkeusolojen jälkeistä aikaa ja metsäalan kehityksen elpymistä.

Esimerkiksi Black Bruin Oy lanseerasi tapahtumassa tuttujen raskaan sarjan harvesteri- ja kuormainrotaattoreidensa rinnalle uuden tuotteen, VRF3010-kuormainrotaattorin. Ponsse Oyj järjesti osastollaan hakkuunäytöksiä sekä esitteli uudistuneen Ponsse Scorpion -harvesterin ja hiljattain lanseeratut ajokonekuormainuutuudet.

Komatsu Forest Oy esitteli messuilla metsätalouskonevalikoimaansa. Yrityksen uusi myynti- ja markkinointijohtaja Tommi Virta on ensimmäistä kertaa Komatsu Forest Oy:n mukana suuremmilla messuilla Proforestissa ja kehui tunnelmia jo ensimmäisenä tapahtumapäivänä. “Ihmisiä on mukava tavata pitkästä aikaa kasvotusten, sillä poikkeusaikana on jäänyt paljon alan tapahtumia välistä. Metsäkonepuolella asiakaskunta on tiivis, joten messut ovat tärkeä osa alaa – niitä on vaikea korvata millään muulla. Näimme, että Proforestiin on hyvä osallistua jo sen kokoluokan vuoksi. Lisäksi se on myös merkittävä metsäkonealan tapahtuma. Jännitimme, miten tapahtuman järjestämisen kanssa käy, ja kun toteutuminen varmistui, lähdimme innolla valmistelemaan osallistumistamme”, Virta kertoi perjantaina.

John Deere Forestry Oy esitteli Proforestissa 1010G-kuormatraktoria sekä 1170G-harvesteria viimeisimmällä tuoteuutuudellaan, H423-harvesteripäällä. Osastolla on riittänyt väkeä perjantaiaamusta alkaen, kun Proforest avautui yleisölle. “Emme ole päässeet messuille toviin. Mikään ei voita kasvokkaisia tapaamisia: vanhoja tuttuja on kiva nähdä ja yhteistyökumppaneita tärkeä tavata”, kertoo John Deere Forestry Oy:n Suomen jälleenmyynnin markkinointipäällikkö Paula Saarinen ja kehuu tapahtumatunnelmaa. “Osallistuimme Proforestiin, jotta asiakkaat ja asiantuntijat voivat kohdata toisensa. Tällaiselle tilaisuudelle on ollut tilausta. Onneksi Proforest pystyttiin järjestämään – tämä on hyvä tapaamispaikka. Moni asiakas on myös kehunut kompaktia messualuetta!”.

Katse kohti tulevaisuutta ja Proforestia 2023

Kun vuoden 2021 Proforest on nyt saatu onnistuneesti maaliin, kääntyvät katseet jo kohti seuraavaa tapahtumaa. Proforest 2023 järjestetään seuraavan kerran 12.–13.5.2023 Kalajoen lentokentällä

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että tämän vuoden tapahtuma saatiin järjestettyä koronan aiheuttamista haasteista huolimatta. Jatkamme hyvillä mielin kohti Proforestia 2023, ja palaamme tällöin myös alkuperäiseen tapahtuma-ajankohtaan, eli kevääseen. Kalajoen lentokentän puitteet mahdollistavat tapahtuman kasvattamisen entistä suuremmaksi. Lisäksi yhteistyömme Kalajoen keskusvaraamon, Visit Kalajoen ja Kalajoen kaupungin kanssa on ollut erinomaista, joten meillä on hyvät eväät kehittää Proforestia”, Niemi kiittelee ja tiivistää loppuun: “Tämä toimiala on odottanut Proforestin ja muiden messujen mahdollistamia kohtaamisia.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Expomark Oy


toimitusjohtaja Tomi Niemi, 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi


ohjelma- ja markkinointipäällikkö Tiina Aho, 040 588 2974, tiina.aho@expomark.fi


myyntipäällikkö Marko Masalin, 044 055 5560, marko.masalin@expomark.fi

Kuvat

Mikään ei voita kasvokkaisia tapaamisia, kertoo John Deere Forestry Oy:n Paula Saarinen ja kiittelee Proforest-messujen tunnelmaa. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Mikään ei voita kasvokkaisia tapaamisia, kertoo John Deere Forestry Oy:n Paula Saarinen ja kiittelee Proforest-messujen tunnelmaa. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Lataa
Tommi Virta Komatsu Forest Oy:ltä pitää messuja tärkeinä metsäkonealalla. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Tommi Virta Komatsu Forest Oy:ltä pitää messuja tärkeinä metsäkonealalla. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Lataa
Proforest-tapahtumassa koettiin kohtaamisen riemua ja nostettiin katseet kohti metsäalan tulevaisuutta. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Proforest-tapahtumassa koettiin kohtaamisen riemua ja nostettiin katseet kohti metsäalan tulevaisuutta. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Lataa
Proforest 2023 järjestetään seuraavan kerran 12.–13.5.2023 Kalajoen lentokentällä. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Proforest 2023 järjestetään seuraavan kerran 12.–13.5.2023 Kalajoen lentokentällä. Kuva: Visit Kalajoki/Vesa Rönty
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Expomark
Puistokatu 2-4 C
40100 JYVÄSKYLÄ

010 830 0800, asiakaspalvelu@expomark.fihttps://expomark.fi

Expomark Oy, Suomen Messut Osuuskunnan tytäryritys, järjestää teollisuuden ja terveyden alan ammattitapahtumia 30 vuoden kokemuksella eri puolilla Suomea toimien yhteistyössä eri alojen tärkeimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa. www.expomark.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Expomark

Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle16.11.2023 13:01:00 EET | Tiedote

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye