Ilmastoinfo HSYIlmastoinfo HSY

Proteiinin liikasyönti kasvattaa typen määrää jätevedenpuhdistamoilla   

Jaa

Jätevedenpuhdistamoihin tuleva typpikuorma pk-seudulla on noussut tasaisesti vuosikymmenten ajan. Vuodesta 1999 vuoteen 2019 kasvua on ollut 50 %. Vuonna 2019 kasvu jatkui edelleen ja on suurin vuoden 1999 jälkeen. Yhtenä syynä typpikuorman kasvuun on proteiinin syönnin lisääntyminen. Ylimääräinen proteiini, jota keho ei tarvitse, poistuu kehosta muun muassa typpenä virtsan mukana jäteveteen. Pk-seudulla Viikinmäen jätevedenpuhdistamo puhdistaa typestä lähes 90 %, mutta silti typpeä päätyy Itämereen aiheuttaen rehevöitymistä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n teettämän kyselyn* (9/2019) mukaan pääkaupunkiseudun asukkaille on epäselvää, kuinka paljon proteiinia on riittävä määrä. Kuitenkin proteiininsaanti on riittävää, useimmat saavat jopa tarvetta runsaammin proteiinia. Naisista noin neljäsosa (24 %) ja miehistä joka kymmenes arvioi saavansa liian vähän proteiinia. Sopivan proteiinintarpeen, noin 1–1,4 g painokiloa kohden, osasi arvioida reilu kolmannes (36 %).  

Pääkaupunkiseudunasukkaistayliviidennes (22%) luulee, ettäylimääräinenproteiinivarastoituu ja muuttuukehossalihakseksi. Todellisuudessa ylimääräinen proteiini, jota keho ei tarvitse, poistuu muun muassa typpenä virtsan mukana jätevesiin. Mitä enemmän proteiinia syödään yli tarpeen, sitä runsaammin typpeä päätyy jätevesiin ja Itämereen aiheuttaen rehevöitymistä.  

- Proteiinin määrä on ruokavaliossamme vuosien saatossa kasvanut reilusti ja se näkyy jätevedenpuhdistamoilla typpikuorman kasvun kiihtymisenä. Kyselyn mukaan vain kolme prosenttia pääkaupunkiseutulaisista arvioi syövänsä proteiinia liikaa, mikä vaikuttaa olevan ristiriidassa jätevesiin tulevan typpimäärän kanssaOman proteiinin syönnin määrän arvioiminen voi olla haastavaa, koska moniin elintarvikkeisiinkin lisätään proteiinia, kertoo HSY:n vesihuollon ryhmäpäällikkö Paula Lindell.   

Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa jäteveden typestä puhdistetaan noin 90%, mutta silti  
typpeä päätyy Itämereen ja aiheuttaa rehevöitymistä. Kyselymme mukaan liikaproteiinin vaikutusta ympäristöön ei täysin tunneta, sillä puolet vastaajista ei usko tai ei  tiedä, että liikaproteiinin syönti kasvattaa jätevesien puhdistustarvetta ja rehevöittää  Itämerta.

- Typenpoisto jätevedenpuhdistamolla kuluttaa myös paljon energiaa ja lisää kemikaalien käyttömääriäLindell toteaa.  

 Espoonuusijätevedenpuhdistamotarjoaalisäkapasiteettia 

HSY rakentaa Espoon Blominmäkeen uuden jätevedenpuhdistamon. Pääkaupunkiseudun jätevedet puhdistetaan tällä hetkellä Viikinmäessä ja Suomenojalla. Suomenojan jätevedenpuhdistamon toiminnan rajat tulevat pian vastaan, sillä ravinnekuorma ja pk-seudun väestömäärä kasvavat vuosittain. Vuonna 2022 valmistuva Blominmäki tarjoaa lisää puhdistustehoa ja kapasiteettia, jotta jätevedet pystytään edelleen puhdistamaan tehokkaasti.  

HSY:n Ilmastoinfo herättelee 27.1.alkavassa kampanjassapääkaupunkiseutulaisiamiettimään liiallisenproteiininsyönninvaikutuksiasekä terveyteen ja Itämereen.    

 

*Kysely: Typpikuormitus ja proteiininsyöntiNepa 2019 (N=1004) 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HSY:n Ilmastoinfon projektipäällikkö Mira Soini, puh. 040 503 6220 

HSY:n vesihuollon ryhmäpäällikkö Paula Lindell, puh.  050 412 3162

HSY:n Ilmastoinfon viestintäasiantuntija Kirsi-Leena Helle, 040 197 5768

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSY:n Ilmastoinfo opastaa ja kannustaa kaupunkilaisia ilmastoystävälliseen elämään ja taloyhtiöitä sekä pk-yrityksiä ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Toimintamme pohjana on neljä pääteemaa: asuminen ja energia, liikkuminen, ruoka ja kuluttaminen. Tuomme teemoja esiin erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja kampanjoissa eri puolilla pääkaupunkiseutua. Teemme kokeiluja, tarjoamme uusia ratkaisuja ja viemme ne sinne, missä hiilijalanjälkeen vaikuttavia valintoja tehdään. 

Ilmastoinfo on osa HSY:täToimimme yhdessä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien kanssa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastoinfo HSY

Kaupunkiviljelyä voi harrastaa myös ilman omaa pihaa tai palstaa - HSY:n Ilmastoinfon uutuuskurssi tarjoaa apua taloyhtiöviljelijöille6.4.2022 11:08:49 EEST | Tiedote

Verkkokurssialusta Koutsin tämän kevään kurssiuutuus on Koko talo viljelee -kaupunkilaisen viljelykurssi. Kaupunkiviljely on yhä suositumpaa, mutta palstoille voi olla vuosienkin jonot. Kurssin avulla helpotetaan taloyhtiöitä ja taloyhtiöiden asukkaita ottamaan viljelyharrastus osaksi yhteisöllistä asumista. Viljelykurssin lisäksi kestävän elämän verkkokurssialustalta löytyy suosikkikurssit Ilmastotreeni ja Energiaekspertti. Kevään kunniaksi HSY:n Ilmastoinfo istuttaa puun jokaista uutta rekisteröitynyttä kohti, joten jo pelkällä rekisteröitymisellä pääset ilmastotekojen alkuun.

Taloyhtiöiden energiatehokkuutta vauhditetaan asukasviestintää kehittämällä22.2.2022 08:13:00 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden TAVIS-hankkeessa taloyhtiöiden hallituksille tarjotaan tukea energia-asioista viestimiseen, lisäksi tuetaan asukkaiden, osakkaiden ja taloyhtiön hallituksen vuoropuhelua energiatehokkuushankkeiden edistämiseksi. Ensimmäinen toimenpide oli viestinnän lähtötilanteen kartoitus. Taloyhtiöiden hallituksille suunnattu kyselytutkimus toteutettiin Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenille, vastauksia saatiin 372 hallituksen jäseneltä. Lisäksi reilut sata vastausta saatiin asukaskyselytutkimuksena hankkeessa mukana olevissa neljässä pilottitaloyhtiössä. Näin saatiin kokonaiskuva taloyhtiöviestinnän toimivuudesta niin asukkaan, osakkaan kuin hallituksenkin jäsenen näkövinkkelistä.

Huippuravintoloiden kikat kotikeittiöön – Toinen Kattaus minimoi ruokahävikin24.1.2022 07:45:00 EET | Tiedote

Ruoan kasvatus, tuotanto ja valmistus ovat maailman suurimpia päästölähteitä. Ravinnon tuotantoketju syö valtavat määrät energiaa ja ketjun loppupäässä vain osa ruoasta päätyy sinne, minne se kuuluu. Suomalaisissa kotitalouksissa vuosittainen ruokahävikki on yli 130 miljoonaa kiloa – tämä on noin 500 miljoonan euron edestä ruokaa! Neljän hengen perheessä määrä vastaa usean sadan euron heittämistä roskiin. Hyvä uutinen on se, että pienillä käytännön teoilla asiaan voi vaikuttaa. HSY:n Toinen Kattaus –kampanjassa ravintoloiden huippukokit antavat ammattitaitonsa kaupunkilaisten käyttöön hävikin hillitsemiseksi.

Proteiinin liikasyönti rehevöittää Itämerta – tavallinen perusruoka sisältää riittävästi proteiinia18.5.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaiset syövät liikaa proteiinia, mikä rasittaa jätevedenpuhdistusta ja Itämerta. Ylimääräinen proteiini, jota elimistö ei tarvitse, poistuu muun muassa typpenä virtsan mukana jäteveteen. Vaikka jätevedenpuhdistamot poistavat typpeä jätevesistä erittäin tehokkaasti, typpeä joutuu silti Itämereen ja aiheuttaa rehevöitymistä. Tavallisen perusruoan syöminen vähentää turhaa typpikuormaa ja auttaa ympäristöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme