Suomen Psykologiliitto

Psykologiliitto kannustaa huolehtimaan synnyttävien psykososiaalisesta tuesta

Jaa
Koronapandemian aikana on jouduttu rajoittamaan läheisten osallistumista lapsen odotukseen, synnytykseen ja syntymän jälkeiseen aikaan sairaalassa. Perheiden huolia on nyt syytä kuunnella ja tukea tehostetusti.

Suomen Psykologiliiton varhaisen kehityksen ja perhesuhteiden ammatillinen työryhmä on ottanut kantaa synnytykseen valmistautuvien tai synnyttäneiden perheiden tuen tarpeeseen. Työryhmä painottaa, että synnytykseen voi edelleen valmistautua levollisin mielin.

Tavallisesti vanhempien ja vauvan väliset kiintymyssuhteet kehittyvät hyvin kotiutumisen jälkeen silloinkin, kun toinen vanhempi ei ole ollut mukana synnytyssairaalassa. Vanhemman ja vauvan suhdetta voi edistää monin tavoin kotona.

Osa synnyttäjistä ja puolisoista kokee huolta ja pelkoa. Erityisesti pelkoa voi herätä silloin, kun synnytykseen liittyy riskejä, tai kun vanhemmilla on ollut jo aiemmin elämässä turvattomia tai psyykkisesti raskaita kokemuksia.

– Tutkimuksista tiedetään, että synnyttäjän kokemalla turvallisuudentunteella on vahva yhteys synnytyskokemuksen myönteisyyteen. Turvallisuudentunne syntyy luottamuksesta hyvään hoitoon sekä kokemuksesta, että tulee yksilönä ja perheenä huomioiduksi synnytyksessä, kertoo itsekin asiaa tutkinut psykologi Riikka Airo.

Matala kynnys psykologin palveluille ja etäyhteydet käyttöön

Tilanteen kuormittavuus voi altistaa jotkut vanhemmista psyykkisille oireille, jotka voivat haitata varhaisen vuorovaikutuksen käynnistymistä. On tärkeää, että nämä perheet saavat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa riittävän psykososiaalisen tuen. Työryhmä muistuttaakin mahdollisuudesta käyttää psykologin asiantuntijapalveluita tarvittaessa, myös ostopalveluina.

– Varhaisen vuorovaikutuksen ammattilaisina voimme tarjota ammatillista tukea ja neuvoja synnytyssairaaloiden työntekijöille koronapandemian kriisivaiheen aikana, psykologi Riikka Airo kertoo.

– Tärkeää on samanaikaisesti sekä auttaa synnyttäjiä sietämään rajoitusten tuomaa turvattomuutta että tukea henkilökuntaa mahdollistamaan vauvan turvallinen syntymä. Juuri nyt on erityisen perusteltua hyödyntää tavallista tiiviimmin olemassa olevaa psykologian ja varhaisen vuorovaikutuksen asiantuntemusta. Rohkaisemme kaikkia yhteistyöhön.

Myös synnytyspelkopoliklinikoilla on valmistauduttu kohtaamaan koronan takia ahdistuneita asiakkaita ja tarvittaessa ohjaamaan heitä psykologien vastaanotoille. Lisätukea tarvitsevien synnyttäjien kohdalla on jo aiemmin saatu hyviä kokemuksia lyhyistä terapiahoidoista, joita voidaan toteuttaa tarvittaessa myös ostopalveluina. Tukea turvalliseen synnytyskokemukseen on tärkeää järjestää kaikille asianosaisille.

Työryhmä kannustaa perusterveydenhoitoa myös käyttämään etäyhteyksiä, jotta vauvaa odottavat perheet saavat riittävästi tukea synnytykseen valmentautumisessa, sairaalassaoloaikana ja varhaisen vuorovaikutuksen käynnistymisessä. Hyviä kokemuksia on jo ehtinyt kertyä perhe- ja synnytysvalmennusten järjestämisestä etäyhteyksillä.

Psykologiliiton varhaisen kehityksen ja perhesuhteiden ammatillisessa työryhmässä mukana ovat psykologit Riikka Airo, Marjo Flykt, Sanna Isosävi, Riikka Korja (pj) ja Riikka Pyhälä-Neuvonen.

Lue koko kannanotto:

https://www.psyli.fi/ajankohtaista/liiton_kannanotot/psykologiliiton_kannanotto_synnytykseen_valmistautuvien_tai_synnyttaneiden_perheiden_tuen_tarpeesta_koronapandemiatilanteessa.3586.blog

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riikka Airo, PsL
psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti
riikka.airo@gmail.com
040 5090 797


Annarilla Ahtola
puheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto ry
annarilla.ahtola@psyli.fi
040 6877 677

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Psykologiliitto
Bulevardi 30 B 3
00120 Helsinki

09 6122 9122http://www.psyli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto

Psykologiliitto ehdottaa keinoja turvata koulupsykologipalvelut nopeasti11.4.2024 09:11:45 EEST | Tiedote

Hyvinvointialueet eivät ole pystyneet turvaamaan lainmukaisia opiskeluhuollon psykologipalveluja. Tilanne on herättänyt pohdintaa siitä, tulisiko koulupsykologit ja -kuraattorit siirtää takaisin kuntien työntekijöiksi. Ratkaisuksi Psykologiliitto ehdottaa konkreettisia keinoja, joilla toimivat opiskeluhuollon psykologipalvelut voidaan varmistaa uutta hallinnollista uudistusta tehokkaammin ja nopeammin.

Koulupsykologille ei pääse, mutta aluehallintovirastot tyytyvät seuraamaan tilannetta1.2.2024 09:17:08 EET | Tiedote

Hyvinvointialueiden omavalvonnassa käy ilmi, että lain vaatimia opiskeluhuollon psykologipalveluja ei suuressa osassa Suomea ole saatavilla. Lain noudattamista valvovat aluehallintovirastot eivät ole toistaiseksi puuttuneet tilanteeseen ja on epäselvää aiheuttaako lain rikkominen hyvinvointialueille minkäänlaisia seuraamuksia. Samaan aikaan opiskeluhuollon palveluihin kohdistuu odotuksia lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamisessa. Psykologiliitto vaatii konkreettisia toimenpiteitä, jotta lapset ja nuoret saavat heille kuuluvat psykologipalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye