Suomen Psykologiliitto

Psykologiliitto: Nuorten mielenterveyspalveluja ei paranneta vain menetelmillä – tarvitaan tekijöitä

Jaa

Tänään julkistettu kansallinen mielenterveysstrategia saa Psykologiliitolta kiitosta siitä, että se korostaa perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelujen kohentamista sekä lasten ja nuorten palvelujen kehittämistä. Päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen merkitystä psykososiaalisena kasvuympäristönä ei kuitenkaan hahmoteta strategiassa riittävästi.

– Strategian rinnalla esitelty Viva-malli keskittyy yksilöiden hoitamiseen ja unohtaa koulun mahdollisuudet tukea ja auttaa ryhmiä ja yhteisöjä. Strategian toimenpiteissä korostuva menetelmä- ja erikoissairaanhoitokeskeisyys on valitettavaa, Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola korostaa.

Ahtolan mukaan erikoissairaanhoidossa on paljon osaamista, mutta perustason palveluita ei ole mielekästä järjestää psykiatrialähtöisesti sen enempää koulumaailmassa kuin terveyskeskuksessakaan.

– Perustason palvelut ovat oma kokonaisuutensa, ja niiden lähtökohtana ovat normaalikehitys ja tavanomaiset ihmisen elämään kuuluvat ongelmat, eivät psykiatriset sairaudet. Siellä keskeistä on monialainen osaaminen ja konsultaatio. Jos halutaan todella ehkäistä mielenterveysongelmien syntymistä, perusterveydenhuollon matalan kynnyksen palvelut ovat olennaisessa roolissa. Apu pitää aina saada ensisijaisesti perusterveydenhuollosta, jotta ongelmat eivät kehity erikoissairaanhoitoa vaativiksi, Ahtola tähdentää.

Perustason palveluihin tarvitaan lisää tekijöitä

Mielenterveyslinjausten painopisteen tulee Ahtolan mukaan olla arjen tukemisessa ja perustason palveluissa. Käytännössä näiden kuntoon laittaminen vaatii työntekijöitä eli palkkarahaa.

– Menetelmät eivät hoida ketään. Olennaista on taata, että meillä on riittävästi ammattilaisia huolehtimassa tarpeen mukaisista mielenterveyspalveluista. Esimerkiksi terveydenhoitajien menetelmäosaamista on hyvä lisätä. Ennen kaikkea pitää kuitenkin varmistaa, että heitä on riittävästi, jotta lyhyille hoitojaksoille on aikaa.

Jo olemassa olevat ennaltaehkäisevät palvelut olisivat ansainneet mielenterveysstrategiassa keskeisemmän roolin.

– Nyt korostetaan menetelmiä mutta puuttuu vankka kannanotto siihen, että työntekijöitä tarvitaan lisää. Lasten ja nuorten samoin kuin ikäihmisten mielenterveyttä tuetaan parhaiten arjessa, Ahtola toteaa.

Hänen mukaansa on olennaista, että kansalainen pääsee psykologin vastaanotolle vähintään yhtä helposti kuin lääkärille ilman lähetettä.

– Onkin hyvä, että psykologille pääsy sisältyy hoitotakuun tiukentamiseen.

Opiskeluhuollon perusongelmana resurssien puute

Ahtola odotti, että mielenterveysstrategiaan olisi kirjattu lakisääteisten opiskeluhuollon palvelujen vahvistaminen.

– Koulussa tehtävä yhteisö- ja ryhmätason työ ja yksilötason hoitotyö erotetaan strategiassa täysin. Suunnitelmien tekijöiltä on selvästi puuttunut tietoa siitä, mitä opiskeluhuollossa jo nyt tehdään. Samalla unohdetaan, että suurin ongelma siellä on resurssien puute. Henkilöstömitoitukset olisi saatava sitoviksi, ja esimerkiksi tällä hetkellä kunnista puuttuu 500 psykologien vakanssia. Myös varhaiskasvatuksen psykologien puute on todellinen ongelma, Ahtola painottaa.

Todellinen aukko on aikuisten palveluissa

Ahtolan mukaan strategiaan olisi pitänyt kirjata kansalaisten tasavertainen oikeus päästä mielenterveyden häiriöiden laadukkaaseen, psykososiaaliseen hoitoon matalalla kynnyksellä.

– Lasten ja nuorten hoitopolku ei ole kunnossa lähinnä resurssien puutteen vuoksi. Mutta todellinen aukko meillä on aikuisten mielenterveyspalveluissa: kansalainen ei useimmissa kunnissa pääse psykologin vastaanotolle, ellei ole opiskelija tai hyvän työterveyshuollon piirissä.

Jokaiselle suomalaiselle tulisi Ahtolan mukaan taata oikeus tarpeen mukaiseen, oikea-aikaiseen ja vaikuttavaan psykososiaaliseen hoitoon jo perusterveydenhuollossa. Myös osatyökykyisten mahdollisuuden työntekoon ja kuntoutukseen olisi pitänyt näkyä linjauksessa vahvemmin.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama asiantuntijaryhmän valmistelema kansallinen mielenterveysstrategia ohjaa suomalaista mielenterveystyötä vuosina 2020–2030.

Psykologiliiton oma malli lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseksi löytyy täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Psykologiliiton puheenjohtaja
Annarilla Ahtola
p. 040 687 7677

Tietoja julkaisijasta

Suomen Psykologiliitto
Bulevardi 30 B 3
00120 Helsinki

09 6122 9122http://www.psyli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto

Kuraattorin ja koulupsykologin ennaltaehkäisevän työn johtaminen kouluissa ja oppilaitoksissa on turvattava22.10.2020 13:41:38 EESTTiedote

Hallitus on tarkentanut sote-uudistuksen lakiesitysluonnosta lausuntokierroksen perusteella. Nyt esitetään, että psykologit ja kuraattorit työskentelevät ensisijaisesti koulujen ja oppilaitosten tiloissa. Tämä on tärkeä linjaus, joka mahdollistaa aiempaa muotoilua paremmin psykologien ja kuraattorien tärkeän työn jatkumisen fyysisesti osana kouluyhteisöjä ja lähellä lasten ja nuorten arkea, helposti saatavilla.

Kaupungit, kunnat sekä koulutuksen ja mielenterveyden asiantuntijat haluavat pitää koulupsykologit kouluissa6.10.2020 10:19:36 EESTTiedote

Koulutusalan asiantuntijat, lasten ja nuorten kanssa toimivat järjestöt sekä mielenterveysjärjestöt vastustavat opiskeluhuollon psykologien ja kuraattorien siirtoa sote-maakuntiin osana sote-uudistusta. Siirtoa vastustetaan myös niin suurissa kaupungeissa kuin pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa. Esityksestä sote-uudistuksen lainsäädännöksi annettiin yli 800 lausuntoa. Suomen Psykologiliitto vaatii, että annetut lausunnot käsitellään huolellisesti ja niissä esitetty kritiikki huomioidaan muuttamalla esitystä.

Psykologiliitolta käytännöllinen ohjeistus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen9.9.2020 10:12:17 EESTTiedote

Suomen Psykologiliiton seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden työryhmä on reagoinut ammattilaisten akuuttiin tarpeeseen. Tarjolla on nyt ensi kertaa laajaa tietoa ja konkreettisia vinkkejä sisältävä ohjeistus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomaavaisesta kohtaamisesta psykologin vastaanottotyössä. Ohjeistus on hyödyllinen tietopaketti myös kaikille muille ihmisten parissa työskenteleville.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme