Pellervon taloustutkimus PTT

PTT politiikkasuositus maataloudesta: Nuorille on turvattava halu ja kyky maatalousyrittäjiksi – kotimaisella ruuantuotannolla ei ole muuten tulevaisuutta

Jaa
Nuorten motivaatio ja mahdollisuudet hakeutua maatalousyrittäjiksi ovat kriittisen tärkeitä Suomen maatalouden tulevaisuudelle ja huoltovarmuudelle, muistuttaa Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Keskeisiä keinoja nuorten alalle tulon helpottamiseksi ja maatalouden kannattavuuden turvaamiseksi ovat muun muassa markkinalähtöisyyden lisääminen, omistajanvaihdosten sujuvoittaminen ja tukijärjestelmän muutokset.

”Nuorilla ja tulevaisuuden yrittäjillä täytyy olla näkymä ja luottamus siihen, että maatalous tarjoaa perustan taloudellisesti kannattavalle liiketoiminnalle kestävällä tavalla”, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.

PTT:n politiikkasuositus seuraavalle hallitukselle maa- ja elintarviketaloudesta keskittyy erityisesti nuorten näkökulmaan. Maataloudella ja ruuantuotannolla ei ole Suomessa tulevaisuutta, jos nuoret eivät pidä maatalousalaa houkuttelevana ja usko, että ala voisi tarjota heille toimeentulon.

Muuttunut turvallisuusympäristö on lisännyt kansallisen huoltovarmuuden ja varautumisen tärkeyttä. Se korostaa ruuantuotantokyvystä huolehtimista ja maatalouden kannattavuuden merkitystä.

Joka kriisiin ei aina uutta tukipakettia – ruokaketjun tulonjako tasaisemmaksi

Nuorten yrittäjien tilannetta tulee edistää esimerkiksi helpottamalla omistajanvaihdosten tekemistä. Sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut maatiloilla vähän viime vuosien heikon kannattavuuskehityksen aikana. Maatalousyrittäjien keski-ikä on korkea, ja alle 40-vuotiaita on heistä vain vajaa 15 prosenttia.

Kannattavuuden kannalta olennaista on, että ruuantuotanto pitää saada toimimaan yhä enemmän markkinalähtöisesti. Ruokaketjuun tarvitaan tasaisempi tulonjako.

”Valtiolla ei tulisi olla tarve jokaisen äkillisen kriisin ratkaisemiseksi luoda uusia tukipaketteja. Markkinoiden tulisi pystyä kantamaan riskiä ja takaamaan ruokaketjun tasaisempi tulonjako myös kriisitilanteissa”, sanoo vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

Kujalan mukaan on huomattava sekin, että julkisten ruokahankintojen pitkät sopimusjaksot hidastavat ruuan tuotantokustannusten nousun siirtymistä hintoihin. Hankinnat olisi saatava paremmin palvelemaan ruokamarkkinoiden toimivuutta.

Tukijärjestelmän pitää kannustaa aktiiviseen ja kestävään ruuantuotantoon

Uudistukset maataloustukijärjestelmään ovat välttämättömiä. Tukia tulee suunnata entistä paremmin aktiiviseen ja kestävään ruuantuotantoon. Tukipolitiikan tulee kannustaa heikkotuottoisten peltojen poistamiseen tuotannosta ja peltojen hallinnan siirtämiseen aktiivista ruuantuotantoa harjoittaville tiloille.

Ilmastotoimenpiteiden ja niiden ohjauskeinojen tulee olla maatalousyrittäjien kannalta hyväksyttäviä ja riittävän kannustavia, jotta ilmastotavoitteet saavutetaan ja maatilojen taloudellinen kestävyys turvataan.

”Yhteiskunnan päätöksenteossa on pidettävä huolta, että johdonmukaisesti taataan se, että maatalousyrittäjillä on edellytykset harjoittaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää maatalouselinkeinoa”, sanoo Sari Forsman-Hugg.

Koko politiikkasuositus on julkaistu PTT:n verkkosivuilla https://www.ptt.fi/ptt-politiikkasuositus-maataloudesta-nuorille-luotava-luottamus-ruuantuotannon-tulevaisuuteen/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT
Pellervon taloustutkimus PTT
Eerikinkatu 28 A
00180 HELSINKI

https://www.ptt.fi

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

PTT-ennuste: Ruuan hinta laskee maltillisesti26.3.2024 09:03:48 EET | Tiedote

Ruokamarkkinat etsivät uutta tasapainoa viime vuosien markkinashokkien jälkeen. Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteen mukaan ruuan hinta laskee tänä vuonna 2 prosenttia, mutta niin hinnat kuin ruuantuotannon kustannuksetkin jäävät korkeammalle tasolle aiempiin vuosiin verrattuna. Maatalouden tuottajahinnat kääntyvät laskuun, ja maatalouden yrittäjätulo putoaa. Ennusteeseen tuo epävarmuutta etenkin se, alkavatko kotitaloudet kuluttaa vai säästää, kun reaalitulot nousevat.

PTT-ennuste: Talous kääntyy taantumasta vuoden lopulla – julkisen talouden alijäämä pysyy suurena20.3.2024 10:00:13 EET | Tiedote

Suomen talous tarpoo vielä taantumassa, mutta loppuvuonna näkymät kirkastuvat, ja ensi vuonna on jo odotettavissa talouskasvua. Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteen mukaan talous supistuu tänä vuonna 0,6 prosenttia ja kasvaa vuonna 2025 1,2 prosenttia. Taloutta painavat vielä alaspäin rakentamisen alakulo ja heikko vientikehitys. Jo loppuvuonna taloutta alkavat piristää laskeva korkotaso ja inflaation talttuminen. Työllisyys heikkenee, mutta vain maltillisesti. Julkisen talouden alijäämä pysyy suurena muun muassa hyvinvointialueiden vaikeuksien ja lisääntyvien puolustusinvestointien vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye