Tampereen ammattikorkeakoulu

Puettavat älytekstiilit kiinnostavat – alan toimijat yhteen Pirkanmaalla

Jaa
Älytekstiilit ovat vielä useille yrityksille sekä kuluttajille vieras ja tuntematon alue. Suomessa on kuitenkin tehty jo pitkään älytekstiileihin liittyvää tutkimusta korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa. Kestävien älytekstiilien ekosysteemi -hanke tuo alan toimijoita yhteen muun muassa uusien innovaatioiden synnyttämiseksi.

– Hankkeessa kehitettävä tekstiilien osaamis- ja innovaatioekosysteemi tuo yhteen muun muassa tekstiili- ja IT-alan toimijoita uusien innovaatioiden synnyttämiseksi. Samoin uusia innovaatioita tarvitaan myös uusien tuotteiden jalostamiseksi, erityisesti esimerkiksi terveydenhuollon tuotteiksi, hankkeen projektipäällikkö Paula Valonen Tampereeen ammattikorkeakoulusta kertoo.

TAMKin rooli on erityisesti materiaali- ja kiertotalousosaamisessa, ja osatoteuttaja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) vastaa muotoiluosaamisesta.

Kestävien ja älykkäiden tekstiilituotteiden valmistaminen vaatii Valosen mukaan poikkitieteellistä eri alojen osaamista. Hankkeen aloituskohta on Valosen mukaan nyt oivallinen. Hankkeen avulla rakennettava ekosysteemi auttaa myös uutta TAMKissa syksyllä 2022 käynnistyvää tekstiili- ja materiaalitekniikan tutkinto-ohjelmaa muodostamaan yhteistyö- ja yritysverkostoa.

Yrityksille tietoa tekstiilimateriaalien älykkäistä ratkaisuista

Pirkanmaalla toimivan hankkeen tavoitteena on törmäyttää eri alojen toimijoita löytämään toisensa sekä auttaa heitä kehittämään ja jalostamaan tuoteideoita. Valonen iloitsee siitä, että hanke on jo herättänyt paljon kiinnostusta. Vastaanotto on ollut hyvin positiivinen.

 – Yritykset saavat hankkeesta uutta tietoa aihealueesta, uusia yhteistyöverkostoja ja yhteistyökumppaneita. Tavoitteena on, että syntyy uusia tuoteideoita yrityksille, mahdollisesti myös uutta liiketoimintaa ja uusia yhteistyöverkostoja. Tuomme yhteen yrityksiä, julkisia toimijoita, korkeakouluja ja tutkimusorganisaatioita sekä näiden kansainvälisiä verkostoja.

Yrityksille tarjotaan tietoa eri tekstiilimateriaalien soveltumisesta osaksi älytekstiilejä ja uusiomateriaalien käyttämiseksi puettavan älykkyyden tuotteissa. Tulevissa työpajoissa luodaan tuoteideoita ja -aihioita eteenpäin jalostettavaksi yhdessä yritysten kanssa.

– Valituista tuoteideoista tehdään muun muassa protoja yhdessä yritysten kanssa. Hankkeeseen voivat tulla mukaan periaatteessa kaikki aihealueesta kiinnostuvat yritykset, esimerkiksi yritykset, joiden tavoitteena on lähitulevaisuudessa olla mukana älyvaatemarkkinoilla. ​

Kiertotalous ja kestävyys

Myös kiertotalous- ja kestävyysnäkökulma on vahvasti mukana. Kohderyhmänä ovat tekstiili- ja teknologiayritykset, jotka jo valmistavat älyvaatteita tai niihin liittyviä materiaaleja, komponentteja, ohjelmistoja ja palveluita. Mukaan voivat tulla myös uusio- ja kierrätysmateriaaleja tuottavat sekä suunnittelua tarjoavat yritykset, jotka ovat erikoistuneet tai aikovat erikoistua puettavan älykkyyden materiaaleihin, tuotteisiin tai palveluihin. ­

– Jos yrityksesi on kiinnostunut aihealueesta ja kiinnostunut tulemaan mukaan tähän ekosysteemiin, ole rohkeasti yhteydessä meihin, Valonen rohkaisee.

Ensimmäisiin työpajoihin on ilmoittautuminen käynnissä.

Hankkeen nettisivut: Pirkanmaan kestävien ja älykkäiden tekstiilien osaamis- ja innovaatioekosysteemi

Hanke toteutetaan 1.9.2021–31.8.2023 ja rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Lisätietoa

Paula Valonen, projektipäällikkö, Rakennettu ympäristö ja biotalous,  paula.valonen@tuni.fi, +358503785804, Tampereen ammattikorkeakoulu

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Varaudutaan viisaasti – valtakunnalliset AMK-päivät järjestettiin Tampereella 17.–18.4.19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulujen suurin vuosittainen tapahtuma järjestettiin Tampere-talossa 17.–18.4.2024. Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä olivat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) yhdessä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n sekä STTK:n ja Akavan kanssa. Tapahtuman ajankohtainen teema oli Varaudutaan viisaasti.

Muuttuva yhteiskunta muovaa kuvataiteilijoiden työtä – uusi koulutushanke lisää alan arvostusta ja mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon11.4.2024 10:16:32 EEST | Tiedote

Kuvataiteilijoiden sosiaalistaloudellinen asema on heikko ja taiteilijan työ on usein projektimuotoista. Teknologinen kehitys vaatii kuvataiteilijoilta uudistumiskykyä, sillä kuvataiteen uudenlaiset digitaaliset alustat ja tekoäly edellyttävät taiteilijoilta projektinhallinta- ja digitaitoja. Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Globe Art Point -yhdistyksen toteuttama Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä (KUVATA) -hanke vastaa uudenlaisiin osaamistarpeisiin.

Opiskelijat tulevaisuuden tekijöinä: maakuntaroadshow tuo nuoret seutukaupunkeihin4.4.2024 10:11:18 EEST | Tiedote

Pienten kuntien haasteena on osaajapula ja koulutusmahdollisuuksien puute, mikä johtaa nuorten muuttoliikkeeseen isommille paikkakunnille. Tampereen ammattikorkeakoulun maakuntakorkeakoulun aluekehittäjät pyrkivät parantamaan pienten kuntien vetovoimaa, lisäämään työvoiman saatavuutta, edistämään yritysten kehitystä ja tarjoamaan nuorille jatkokoulutusmahdollisuuksia siten, että napanuora kotikuntaan ei pääsisi katkeamaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye