HSL Helsingin seudun liikenne

Puhdasta ja hiljaista - HSL:n liikenteeseen tulee 35 uutta sähköbussia

Jaa
Suurin osa uusista sähköbusseista aloittaa liikennöinnin jo ensi syksynä.

Sähköbussien määrä HSL-alueella kasvaa harppauksella ensi syksynä, kun bussiliikenteeseen tulee 30 uutta täyssähköbussia. Helmikuussa 2020 sähköbussien määrä lisääntyy vielä viidellä täyssähköisellä bussilla. Näin päätti HSL:n hallitus, joka ratkaisi tiistaina HSL:n bussikilpailutuksen 47 / 2018.

Nyt ratkaistu bussikilpailutus oli ensimmäinen, jossa HSL vaatii liikennöitsijöiltä sähköbusseja.

”Myönteinen yllätys oli se, että saimme sähköbusseja myös kohteisiin, joille emme niitä edellyttäneet. Sähköbussit ovat nollapäästöisiä, energiatehokkaita sekä hiljaisia ja HSL:n tavoitteena on kasvattaa voimakkaasti niiden määrää. HSL:n liikenteen bussikalustosta 30 prosenttia pitäisi olla sähköbusseja 2025 mennessä”, sanoo HSL:n ryhmäpäällikkö Mika Häyrynen.

HSL:n tavoitteena on leikata joukkoliikenteen ilmanlaatuun vaikuttavia lähipäästöjä  sekä hiilidioksidipäästöjä yli 90 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2025 mennessä. Jotta tavoitteeseen päästään, sähköbussien lisäksi liikenteeseen tarvitaan uusinta ajoneuvoteknologiaa ja parhaimpia polttoaineita.

”Sähköbussien lisäksi HSL-alueen liikenteeseen tulee tämän kilpailukierroksen tuloksena 85 uutta vähäpäästöistä Euro VI –päästönormin dieselbussia. Kaikki liikenteeseen tulevat uudet bussit on varustettu muun muassa matkustamotilan ilmastoinnilla, sekä USB –latauspistokkeilla”, Häyrynen sanoo.

HSL on sitoutunut vähentämään päästöjä myös muilla keinoilla. Ensi vuoden alusta alkaen sähköbusseissa, raitiovaunuissa, junissa sekä metroissa käytetyn sähkön pitää olla kestävästi tuotettua sähköä, esimerkiksi pohjoismaissa tuotettua tuuli-, vesi- tai aurinkosähköä.

Lisäksi HSL:llä on ympäristöbonusmalli, jolla voidaan korvata HSL:n sopimusliikennöitsijöille päästöjen vähentämisestä aiheutuvia kuluja. HSL on varannut kaksi miljoonaa euroa ensi vuoden ympäristöbonuksiin. Vuosina 2012-2018 ympäristöbonuksia on maksettu liikennöitsijöille yhteensä noin kuusi miljoonaa euroa.

Yhteyshenkilöt

Tero Anttila, HSL:n osastonjohtaja, puhelin: 050 555 2932
Mika Häyrynen, HSL:n ryhmäpäällikkö, puhelin: 040 505 5294

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Uuden kaupunkipyöräpalvelun valmistelu on nyt käynnissä15.3.2024 08:13:45 EET | Tiedote

Uuden, seudullisen kaupunkipyöräpalvelun valmistelu etenee. HSL ja kunnat tavoittelevat vuodelle 2026 seudun yhteistä kaupunkipyöräpalvelua, jossa asiakkaat voivat käyttää kaupunkipyöriä kuntarajoista riippumatta. Uuden palvelun potentiaalia ja ominaisuuksia selvitetään parhaillaan yhdessä 11 kunnan kanssa. Helsingin, Espoon ja Vantaan nykyisten kaupunkipyörien sopimuskaudet ovat päättymässä vuonna 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye