Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

Puhebotti yhdistää rutiinipuheluita Valtorin puhelunvälityspalvelussa

Jaa
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin puhelunvälityksessä on otettu käyttöön puhebotti eli puheentunnistuspalvelu. Ensimmäisenä puhebotti otettiin käyttöön TE-toimistojen puhelunvälityksessä syyskuussa.
Toistaiseksi puheentunnistusta voidaan hyödyntää sellaisilla puhelunvälityspalvelun asiakkailla, joilla on käytössään asiakaspalvelunumeroita”, toteaa yksikönpäällikkö Outi Rautio Valtorista. (Kuva: Valtori)

Syyskuun aikana TE-toimistojen vaihteisiin soitettiin noin 7 000 puhelua, joista botti käsitteli 1 600 puhelua eli noin 23 %. 

”Puhebotti on hoitanut hommansa niin hyvin, etteivät asiakkaat tai henkilöstö ole edes huomanneet muutosta”, kertoo palvelupäällikkö Kirsi Suovalkama TE-asiakaspalvelukeskuksesta.
 
Puheentunnistuksen pilotointi aloitettiin 1.10. myös Maanmittauslaitoksen (MML) vaihteessa. Käyttöönotto on sujunut mallikkaasti.

Puheentunnistuksen avulla automatisoidaan rutiininomaisten puhelujen yhdistämistä ja nopeutetaan puhelunvälityspalvelua.

”Puheentunnistus otetaan käyttöön pilotoinnin kautta asiakasorganisaatio kerrallaan. Toistaiseksi puheentunnistusta voidaan hyödyntää sellaisilla puhelunvälityspalvelun asiakkailla, joilla on käytössään asiakaspalvelunumeroita”, toteaa yksikönpäällikkö Outi Rautio Valtorista.

Lisätietoja:

Valtori, yksikönpäällikkö Outi Rautio, puh. +358 295 505 952, outi.rautio@valtori.fi

Avainsanat

Kuvat

Toistaiseksi puheentunnistusta voidaan hyödyntää sellaisilla puhelunvälityspalvelun asiakkailla, joilla on käytössään asiakaspalvelunumeroita”, toteaa yksikönpäällikkö Outi Rautio Valtorista. (Kuva: Valtori)
Toistaiseksi puheentunnistusta voidaan hyödyntää sellaisilla puhelunvälityspalvelun asiakkailla, joilla on käytössään asiakaspalvelunumeroita”, toteaa yksikönpäällikkö Outi Rautio Valtorista. (Kuva: Valtori)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

Vuonna 2014 perustettu Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ict-palvelut sekä korkean varautumisen ja turvallisuuden vaatimukset täyttäviä tieto- ja viestintäteknisiä palveluja ja integraatiopalveluja. Palvelutuotannossamme yhdistämme sekä omaa tuotantoamme että markkinoilta hankittuja kumppaniemme palveluja. Asiakkaamme saavat käyttöönsä markkinoiden parhaan ja sitoutuneimman valtionhallinnon ICT:n asiantuntemuksen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

Valtion yhteisten ICT-palveluiden tuottajan tietoturva vahvalla pohjalla – Valtorin ISO27001 -sertifikaatin voimassaolo jatkuu2.3.2023 08:30:00 EET | Tiedote

Valtion tietoturva on yhä tutkitusti vahvalla pohjalla. KPMG IT Sertifiointi toteutti Valtorille ISO 27001 -standardin mukaisen kokonaisturvallisuuden hallintajärjestelmän seuranta-arvioinnin vuoden 2022 lopussa. Sertifikaatin kattavuuteen kuuluvat Valtorin tuottamien turvallisuusverkkopalveluiden viestintätekniset palvelut ja päätelaitepalvelut sekä Valtorin tietoturvapalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye