SDP

Puheenjohtaja Antti Rinteen vappupuhe

Jaa
///EMBARGO klo 14.00 puheen alkaessa/// Puheenjohtaja Antti Rinne vappuna 2020. Käpylän työväentalo, SDP:n virtuaalivappulähetys.

Hyvät kuulijat, ystävät ja toverit!

Vietämme vappua tänä vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa. Viime syksynä liikkeelle lähtenyt uusi, monella tavalla edelleen tuntematon koronavirus leviää yhä maailmalla.

Viruksen pysäyttämiseksi olemme jo useiden viikkojen ajan joutuneet kaikessa toiminnassamme kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että teemme omassa arjessamme kukin täsmällisesti sen, mitä juuri minun tehtävissäni on estääkseni viruksen leviämistä.

Toistaiseksi työmme on onnistunut kohtuullisesti. Virus ei ole päässyt leviämään Suomessa hallitsemattomasti.

Siksi aivan aluksi haluan esittää syvimmän kiitokseni ja kunnioitukseni maamme terveydenhuollon eturintamaan: lääkäreille, hoitohenkilöstölle, siivoojille ja muille terveydenhoidon tukitoimia hoitaville 2020-luvun sankareille. Ilman teitä ja uupumatonta taisteluanne tätä pirullista vihollista vastaan emme voisi vähitellen valmistautua avaamaan Suomea uudelleen.

Ja yhtä lailla haluan kiittää kauppojen työntekijöitä, palvelujen, kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisia, viranomaisimme ja kaikkia muita, jotka ovat osaltaan vastanneet siitä, että kriisiaikanakin elämä on voinut jatkua.

Tämä vappu ja suomalaisen työn päivä kuuluu erityisesti teille!

Me suomalaiset olemme selvinneet monesta vaikeasta paikasta historiamme aikana. Meille niin ominaisella maltilla ja vakaudella tulemme tämänkin vitsauksen selättämään.

--

Hyvät ystävät! Bästa vänner!

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa SDP kutsui suomalaisia tulevaisuuslinjalle, työhön muutoksen ja paremman huomisen eteen. Nyt tuo työ tuottaa tuloksia, vaikka matkamme on vasta alussa.

Kerron muutaman esimerkin.

Vaikka kuinka muuta väitettäisiin, niin tosiasia on, että 600 000 pienituloisen eläke on noussut tammikuun alusta. Epäoikeudenmukainen ja työttömiä kurjistanut aktiivimalli on poistettu.

Ikäihmisten hoivan ja huolenpidon kannalta välttämätön hoitajamitoitus saatiin eduskunnan käsittelyyn viime talvena. Demareiden seitsemän ja puoli vuotta kestäneiden ponnistelujen jälkeen.

Oppivelvollisuusiän korotus ja maksuton toinen aste etenevät, jotta jokainen nuori saisi yhdenvertaisen mahdollisuuden tavoitella unelmiaan. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusta on nostettu.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus palautuu. Perhevapaita uudistetaan tasa-arvoa vahvistavalla tavalla.

Kurjistamispolitiikalle laitettiin stoppi. SDP:n johtaman hallituksen talouspolitiikan linjaksi vahvistettiin vastasyklisyys, suhdanteiden tasaaminen aktiivisella finanssipolitiikalla. Jo viime vuoden budjeteissa laitoimme liikkeelle sekä perinteisiä infrainvestointeja että useita tulevaisuusinvestointeja erityisesti osaamiseen ja ympäristönsuojeluun.

Hyvät kuulijat!

Kun neuvottelimme viiden puolueen hallitusohjelmasta viime keväänä, tunnistimme myös talouden epävarmat kansainväliset tulevaisuusnäkymät. Siitä syystä hallituksen asettamat tavoitteet esimerkiksi julkisen talouden tasapainoon liittyen ankkuroitiin normaaliin kansainväliseen talouskehitykseen.

Koronapandemian myötä synkimmätkin talousennusteet ovat nyt ylittymässä moninkertaisesti.

Hallitusohjelmassa varauduimme kuitenkin ulkoa tulevan voimakkaan epätasapainon tilanteeseen aiempaan verrattuna poikkeuksellisesti. Totesimme, että tällaisessa epätasapainotilanteessa hallitus varautuu elvyttävään politiikkaan välttääkseen työllisyyden ja talouden vakavamman romahduksen.

Siksi olen tyytyväisenä seurannut, miten pääministeri Sanna Marinin hallitus on koronakriisin aikanakin jatkanut selkeällä tavalla sitä linjaa, josta toukokuussa 2019 yhteisesti sovittiin.

Nyt Marinin hallituksen valmistautuessa ensimmäisen budjettinsa laadintaan tuota punnittua talouspolitiikan viritystä on syytä jatkaa. Finanssikriisin yhteydessä Euroopan maat menettivät vitkastelullaan monta vuotta esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna. Tällä kertaa meidän on toimittava toisin.

---

Hyvät ystävät!

Aina isojen muutoksien keskellä suomalaisten vahvuus on ollut kyky katsoa eteenpäin ja tarttua toimeen. Niin on nytkin, kun on kysymys ilmaston lämpenemisestä ja sen pysäyttämisestä.

Ja usein muutoksen keskellä kansakuntamme on turvautunut juuri sosialidemokraattien vakaaseen, vastuulliseen kykyyn olla rohkea.

SDP:n poliittisen ohjelmatyön aivan keskeinen lähtökohta on ollut YK:n kestävän kehityksen agenda 2030. Sen innoittamana asetimme tavoitteeksemme hiilineutraalin Suomen vuonna 2035.

Nyt se on Suomen hallituksen keskeinen tavoite.

Valitettavasti yhä edelleen Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti on olemassa voimia – vääriä profeettoja, jotka vähättelevät ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ihmiskunnalle ja luonnolle.

Hyvät ystävät ja toverit!

Työväenliikkeen on tullut aika käydä taisteluun vääriä profeettoja vastaan.

Haastamme väärän tiedon levittäjät totuudella, kiistattomilla faktoilla ilmastonmuutoksen vaikutuksista sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen ja luonnon monimuotoisuuden vaurioitumiseen.

Haastamme väärän tiedon levittäjät toivolla, tavallisen ihmisen kokoisilla teoilla ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

Haastamme väärän tiedon levittäjät teoilla, tekemällä liikenteessä ja energiatuotannossa järjestelmätason muutoksia päästöjen vähentämiseksi.

Haastamme väärän tiedon levittäjät oikeudenmukaisuudella, niiden ihmisten auttamisella muutoksen keskellä, joiden elinolosuhteisiin siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan eniten vaikuttaa.

Olen varma, että teistä ylivoimainen enemmistö ajattelee samoin kuin minä.

Kun aikanaan voimme julistautua voittajaksi pandemian vastaisessa taistelussa, on aika käydä samalla päättäväisyydellä ja tarmolla työhön ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Myös tämä kamppailu meidän todellakin on voitettava. Vastassamme on jälleen armeija, mutta me voitamme silti. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Miksikö? Koska totuus on, ja vain valhe keksitään.

---

Hyvät ystävät! Bästa vänner!

Haluan toivottaa teille jokaiselle omasta ja sosialidemokraattisen puolueen puolesta hauskaa vappua!

Jag vill för min egen del och på socialdemokratiska partiets vägnar önska er alla en glad första maj!

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Magdalena Andersson ja Antti Lindtman vierailevat Suomen itärajalla18.4.2024 15:48:22 EEST | Tiedote

Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Magdalena Andersson ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vierailevat Suomen itärajalla maanantaina 22.4. Vierailun aiheena on Suomeen kohdistunut välineellistetty maahantulo. Andersson ja Lindtman tutustuvat Vaalimaan rajanylityspaikkaan ja tapaavat Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajan, eversti Mika Rytkösen. Vierailun jälkeen järjestetään Anderssonin ja Lindtmanin yhteinen tiedotustilaisuus Helsingissä SDP:n puoluetoimistolla klo 15.30 (os. Siltasaarenkatu 18–20, sisäänkäynti C-portaasta). Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan tiedotustilaisuuteen 22.4. klo 9 mennessä sähköpostitse: ulla.mikkola@sdp.fi. Tarjoamme lisäksi mahdollisuutta median edustajille tulla kuvaamaan Lindtmania ja Anderssonia Vaalimaan rajanylityspaikan edustalla klo 12.45–13. Huomaattehan, että itse rajanylityspaikka ja vierailu eivät ole avoimia medialle. Mikäli teiltä tulee kuvaaja Vaalimaalle, ilmoitattehan siitä sähköpostitse ulla.mikkola@sdp.fi viim

SDP:n Nasima Razmyar: Hallitus on pettänyt koulutuslupauksensa totaalisesti16.4.2024 18:06:28 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessään palauttaa opiskelijat yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Kyseessä on merkittävä muutos opiskelijoiden tuloihin, jonka lisäksi alla on jo aiemmin hallituksen tekemät merkittävät leikkaukset opiskelijoiden toimeentulosta. SYL laskee, että jos asumisen tukea verrataan asumistuen tasoon ennen hallituksen jo toteuttamia leikkauksia, leikkauksen suuruus nousee yli 200 euroon kuukaudessa. - Eduskuntavaalien aikaan pääministeri Orpo sanoi koulutuksen olevan erityissuojelussa. Juuri päättynyt kehysriihi viimeistään todistaa, että koulutuksen erityissuojelus oli Orpon hallitukselle ja sivistyspuolue Kokoomukselle lähinnä vitsi ja tapa kalastella ääniä, sanoo Razmyar. Lisäksi hallitus leikkaa 100 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta ja 12 miljoonaa euroa toisen asteen oppilaiden oppimateriaalien korvauksista. - Hallituksen leikkaus ammatillisesta koulutuksesta osuu erityisesti niihin, joiden oman alan työt tulevat työuran aikana lo

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksella on kaksi päivää aikaa näyttää, kuinka taakkaa jaetaan tasaisemmin15.4.2024 15:50:33 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen kertoi tänään Yle Aamussa, että päätökset tulevat näkymään ihmisten arjessa ja että ”näihin talkoisiin osallistuvat kaikki”. Historialliseen kehysriiheen mennään myös hyvin pienten julkisten tietojen varassa. – Hallituksella on nyt kaksi päivää aikaa näyttää mitä kaikkien vastuunkanto käytännössä tarkoittaa. Aiemmin hallitus on hakenut kaikki menopuolen säästöt yhteiskunnan heikompiosaisimmilta. Kun hallitus ei halua neuvottelurauhan nimissä antaa julkisuuteen etukäteen tietoja kehysriiheen lähetetyistä ehdotuksista tai ministeriöiden lausunnoista, sitä suuremmalla syyllä ne tulisi antaa julkisesti luettavaksi kehysriihen jälkeen. Toivottavasti asiakirjajulkisuus toteutuu näin tärkeässä asiassa, vaatii SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye